Classic American Diner, Finlayson

"Ensimmäisen kerran kun haukkasin, aivoni nyrjähtivät."

1.1.2019

Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Manun ja Jullen perustamaa palstaa hoitaa nykyään pääosin Ville, joskin perustajatkin tekevät satunnaisia vierailuja. Hyvä kurkku toimii myös Facebookissa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi maha. Juomakin maistuu.

Arvostelin pari vuotta sitten sekä Helsingin Citykäytävän että Tampereen Finlaysonin Classic American Dinerit. Normaalitilanteessa en olisi varmaan lähtenyt tekemään ketjusta uusinta-arviota pitkään aikaan, sillä perusasiat olivat kunnossa & kartoitettuina: vallan päteviä burgereita, sipulirenkaita ja root beeriä.

Mutta sitten tuli ”lihajäljitelmäpihvien” invaasio Suomeen, eli ensin Beyond Meat, sitten Moving Mountains ja jatkossa varmaan muutakin (Impossible Burger, anyone?). Classic American Diner aloitti tuomalla Beyond Meatin myyntiin, ensin kokeiluluonteisesti ja nyt ilmeisen pysyvästi – sen verran voimalla ketju sitä ainakin tuo esiin ja niin paljon innostusta se tuntuu herättäneen.

Ennen kuin jatkan, muutama metatason huomio. Minä en ole kiinnostunut osallistumaan keskusteluun siitä, pitääkö, saako tai voiko kasvistuotteiden maistua lihalta. Säännöllisesti törmään kysymykseen ”miksi ihmeessä tehdään tällaisia jäljitelmiä?” Kysymys esitetään ikään kuin sitä itseään ei tarvitsisi perustella. Minusta todistuksen taakka on kysyjällä, sillä ihan yhtä pätevä kysymys on muotoa ”miksi ei?” Jos joku ensin antaa järkevän selityksen siitä, miksi kysymys on alkuunkaan mielekäs tai hitusenkaan kiinnostava, sitten voin harkita käyttäväni aikaani siihen.

Minua ei myöskään kiinnosta keskustella siitä, onko ”lihan makuinen” ällöttävää tai ei, tai ylipäätään tällaisesta mielivaltaiseen luokitteluun perustuvasta estetiikasta. (Puhumattakaan siitä, että ”lihan makuinen” jotenkin tekisi asiasta vähemmän kasvissyöntiä jonkinlaisen kumman porttiteorian mielessä, mutta tällaiseen hupsutteluun sentään törmää äärimmäisen harvoin, kunhan pysyy pois internetin kahjoimmilta seuduilta. Tosin ystäväni vitsi ”Tää on varmaan salajuoni saada vegaanit syömään majavaa tai jotain” oli oikein hauska.) Yksittäiset ruoat ovat hyviä tai huonoja, ja niitä on kiinnostava arvioida sen pohjalta. Eikä ole järin kiinnostavaa kuulla, pitikö joku ruuasta vai ei – olennaista on se, miksi. Vasta kokemusten erittely ja aito yritys selittää asia toisille ihmisille muuten kuin umpisubjektiiviseksi tekee asiasta jakamisen arvoista (tämän takia ruokaverkkokeskustelut ovat valitettavan harvoin kiinnostavia.)

Sanottakoon vielä kolmanneksi asia, jonka olen todennut aiemminkin: maailmassa on tilaa vaikka minkä sortin kasvisburgerelle: falafelille, seitanille, tofulle, papupihveille, vihannespihveille, soijapihveille, nyhtösysteemeille sun muille. Olen syönyt hyviä ja huonoja joka kategoriassa. Mikään ei ole koskaan so last season paitsi se, että jonkun sanotaan olevan so last season.

Noni. Eli. Pakkohan tuo lihantuonpuoleispihvi oli pakko käydä tsekkaamassa. Itse asiassa söin purilaisen joulu-tammikuussa neljä kertaa, joten yllä oleva päämäärä on mielivaltaisesti valittu – tuolla kertaa olin syömässä rakkaan veljeni ja veljentyttäreni kanssa. Olen syönyt saman purilaisen kahden kummilapsen seurassa, ja vaimoni tietysti.

Tarjolla on yksi Beyond Meat –annos, joka pitää pyytää erikseen vegaanisena – se tulee eri sämpylällä ja juustolla. (Listalla on edelleen myös vegaaninen purilainen joko Vegemin seitanilla tai falafelpihvillä.) Välissä on vegaanista majoneesia, salaattia, tomaattia, juustoa ja sipulia. Sämpylä ei ole sama kuin aiemmissa syömissäni ketjun purilaisissa, ja tämä unikonsiemenpintainen ei ole mielestäni ihan yhtä hyvä. Kokonaisuutena sanoisin, että purilainen on vähän turhan sieluton minun makuuni. Kaipasin myös aiempien purilaisannosten cloeslaw-salaattia ja asiaan kuuluvaa etikkakurkkua.

Mutta entä pihvi? Ensimmäisen kerran kun haukkasin, aivoni nyrjähtivät. Hetken piti tuumia, oliko keittiössä tullut virhe: sen verran vahva oli käristyneen rasvan maku ja umaminen aromi, jonka tyylistä ei kasvispihveissä oikein koskaan ole. Edellisestä lihapihvistä on yli neljännesvuosisata, joten ”lihan kaltaisuutta” en lähde edes arvioimaan. Kummipoikani mukaan se ei ollut. Mutta hyvää se oli! Vaimokin ihastui. En keksi pihvistä mitään moitteen sanaa. Voin silti hyvin ymmärtää, että jollekulle raisut aromit voivat olla luotaantyöntäviä. Vegaanijuustokin toimi pihvin kanssa paremmin kuin yleensä purilaisissa.

Olen saanut pihvin sekä reilusti litistettynä että paksummaksi ja mehevämmäksi jätettynä. Kummassakin on puolensa, mutta monissa lausunnoissa mainittu punajuuresta saatu punertavuus on mielestäni hyvin vähäistä. Umaminen maku sen sijaan tuntuu selvästi, ja se peittää tällaisiin jäljitelmiin helposti tulevan ”sienimäisen” aromin.

Kokonaisuutena annos mielestäni jää puolitiehen, koska erinomaisesta pihvistä huolimatta se kaipaisi parempaa sämpylää ja muutenkin mielenkiintoisempia täytteitä. Silti käyn varmasti syömässä annoksen vielä monta kertaa.

* * *

Aiempi arvio 27.11.2017

Tämä kitsch-amerikkalainen, klassista Diner-ilmettä jäljittelevä ravintola avattiin Finlaysonin alueella jo yli 15 vuotta sitten, ja sittemmin se on laajentunut ketjuksi useisiin kaupunkeihin. Alkuperäisessä paikassa olin käynyt viimeksi yli vuosikymmen sitten, mutta silloin sai tyytyä melko vähään, sillä listalla ei ollut juuri mitään vegaanista. Mutta ajat onneksi muuttuvat. Kävinkin huhtikuussa Helsingissä Citykäytävän pisteessä syömässä vallan mukavan purilaisen ja tunnelmoimassa root beerin äärellä. Minua jäi kuitenkin Helsingin lounasvierailun jälkeen kiehtomaan listalta löytyvä nyhtösoija, etenkin kun Gastropavun Liina siihen niin ihastui.
Tapasin rakkaan vanhan ystäväni keskustassa pitkän vapaaehtoistyöpäivän jälkeen, ja koska hän oli kehunut nyhtösoija-annoksia, päätimme mennä kokeilemaan purilaisia. Paikan ilme jättimäisine Blues Brothers -patsaineen oli entisellään, mutta emme antaneet sen häiritä – onhan se tavallaan suloistakin.

Juomaksi valitsimme akaalaisen Hopping Brewsters -panimon oluita, jotka olivat erittäin hyvän makuisia. Tilasimme alkuun bataattiranskalaisia, mikä oli selvää mielisairautta, koska burgereiden kanssa tulisi joka tapauksessa ranskalaisia. Perunaöverit luvassa siis. Sen lisäksi halusin kokeilla sipulirenkaita, sillä ne ovat harmittavan harvoin vegaanisia.
Bataattiranskalaiset olivat ihan mukavia, ja niiden kanssa oli vegaanista majoneesia. Sipulirenkaat tulivat BBQ-kastikkeen kanssa (siinä on hunajaa). Ne olivat unelmaisia. Sisus oli pehmeän makea ja toi mieleen anoppini paistamat salaattisipulin viipaleet, ja rapea pinta oli sopivan ohut, ettei se peittänyt sipulin makua. Renkaita oli myös kunnon määrä. Olen ennenkin maininnut, että sipulirenkaat yhdistyvät mielessäni Sopranos-sarjan viimeiseen jaksoon. Mutta tämä makuelämys oli niin loistava, että Journeyn Don’t Stop Believin soi korvamatona tätä kirjoittaessani jo kolmatta päivää.

Purilainen saapui pöytään, ja iskimme kimppuun innokkaina. Sämpylän pinnassa oli samanlainen kevyt sokerointi kuin Helsingissä. Sisällä oli runsaasti maustettua nyhtösoijaa, viipale vegaanista juustoa, grillattu ananasrengas, salsaa ja vihanneksia. Kyllähän tämä toimi! Purilainen ei mennyt ihan kärkikastiin syömistäni vegaaniviritelmistä, mutta lähelle kärkisijoja joka tapauksessa. Yleensä en niin vegaanijuustosta perusta, mutta nyhtösoijan ja kastikkeen kanssa se muodosti oikein mukavan yhdistelmän. Grillattu ananaskin maistui hyvältä, vaikka yleensä en siitä niin burgerin täytteenä piittaa.
Kuten Helsingissä, lisukkeena oli ranskalaisten ja suolakurkun lisäksi kunnon coleslaw-salaattia, joka on välttämätön tällaiselle americana-kokemukselle.

Olipas mukava ilta. Tänne tulen varmasti uudelleen, ja lisään Classic American Dinerin mielelläni Hyvän kurkun suosituslistalle.

Classic American Diner Finlayson
Siperia
Itäinenkatu 9
Tampere

ma–to 11–21
pe 11–23
la 12–23
su 13–21

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, ,