Il Posto Trattoria

"Taikina oli täydellistä, ja se saattoi olla parasta, jota olen Suomessa saanut."

25.9.2019

Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi vatsa. Juomakin maistuu.

Viime vuosina suomalainen pizzatarjonta on mullistunut perusteellisesti, kun ”Suomi-pizzojen” rinnalle on vihdoin saatu aikuisten oikeasti sellaista pizzaa, jota saa parhaimmillaan Italiassa (saa siellä huonoakin). Ennen kaikkea napolilaisen tyylin rantautuminen Suomeen on ollut suuri ilon aihe. Ensimmäisen todella hyvän, ehkä roomalais-napolilaisen marinaran söin Suomessa kuutisen vuotta sitten Turun Pizzariumissa. Ravintola luopui pian kuitenkin pyöreistä pizzoista, keskittyi pizza al taglio -palasiin ja levisi muualle Suomeen.

Seuraava vahvan italialainen kokemus minulla oli Helsingissä Alfons’ Pizzassa kolmisen vuotta sitten. Tampereelle jo vuonna 2014 avatussa Sitkossa ehdin käydä vasta vajaat kolme vuotta sitten. Ensimmäiset pari vierailua eivät vakuuttaneet, mutta sittemmin ravintola löysi myös vegaanisen vaihteen – sekä perinteisissä ja minulle tärkeämmissä juustottomissa että yllättäen myös vierastamissani vegaanijuustoisissa pizzoissa. Tampereella jostain syystä lyhytikäisen Pizzariumin omistaja avasi napolilais-roomalaisia pizzoja tarjoavan Lucan syksyllä 2017, ja ihastuin siihenkin. Vihdoin Helsingissä via Tribunali tarjosi myös täydellisen napolilaisen marinaran, joka olisi voinut tulla suoraan nimikkokadultaan tai sen kulmilta Napolista.

En kuitenkaan osannut odottaa, että seuraava täysin napolilaisesta käyvä ja perin juurin huumaava pizzakokemus löytyisi Hervannasta! Olin viimeksi syönyt pizzaa siellä päin 90-luvun alussa krapulassa – mitä todennäköisimmin I-klubilla vietetyn pitkän illan jälkeen. Nyt suuntasimme sinne vaimon kanssa tutustumaan Il Posto Trattoriaan, josta olimme kuulleet paljon kehuja.

Tykästyin paikan sisustukseen ja tunnelmaan saman tien. Se ei yrittänyt jäljitellä mitään sellaista italialaista kitschiä, joka on kitschiä myös Italiassa. Ruutukuvioliinojen ja chiantikorien sijaan oli selkeitä valkoisia pintoja, mukavat tuolit ja paljon valoa.

Vakiruokalistalla olisi ollut ”vegana” tomaateilla, artisokalla, oliiveilla ja kevätsipulilla. Se kuulosti herkulliselta ja kokeilen sitä seuraavaksi, mutta tällä kertaa tartuin viikon erikoisuuksien listalla olleeseen vegaaniseen munakoisopizzaan. Oli muuten mahtavaa nähdä, että vegaaninen ruoka oli esillä myös vaihtelevassa listassa eikä vain yhtenä vakivaihtoehtona. Siksi tulemmekin varmasti käymään täällä monta kertaa.

Vaikka ravintolassa oli aikamoinen kuhina, ruoka saapui nopeasti pöytään. Yllättäen pizzani olikin bianca, sillä tomaattikastikkeen sijaan pohjaa peitti ihanan tuoksuinen munakoisotahna. Sen kumppanina oli saksanpähkinää, granaattiomenan siemeniä, ruohosipulia ja rucolaa. Yhdistelmähän olisi voinut olla suoraan Libanonista tai Georgiasta!

Kuten sanottua, olen ihastunut tätä ennen reippaasti neljään aitoitalialaisia makuja tarjoavaan pizzeriaan, enkä lähde asettamaan niitä tärkeysjärjestykseen. Mutta täytyy sanoa, että nyt kokemus oli kertakaikkisen voimallinen. Vaimon kanssa heittäydyimme saman tien Italian muistoihimme. Taikina oli täydellistä, ja se saattoi olla parasta, jota olen Suomessa saanut. Lähi-idän ja Kaukasian tunnelmiin vievä makuyhdistelmä oli melkoinen kierrepallo, mutta todella herkullista se oli.

Kuten sanottua, en lähde asettamaan näitä viittä ravintolaa tarkkaan paremmuusjärjestykseen, mutta juuri tätä kirjoittaessani jos lähtisin heti uudelleen pizzalle, suuntaisin varmaankin Il Postoon. Suomen parasta pizzaa siis, ainakin jaetulla sijalla!

Il Posto Trattoria
Insinöörinkatu 19
Tampere

ma–to 10.30–22
pe 10.30–23.30
la 12–23.30
su 13–21

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , ,