Twisted Street Kitchen

"Kulhossa oli runsaasti herkullista kellertävää kookoslientä, ja munakoiso, porkkana, murentuva tofu ja kesäkurpitsa sopivat erinomaisesti yhteen sen kanssa."

30.9.2019

Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi vatsa. Juomakin maistuu.

Tätä arviota kirjoittaessani hämmennyin huomatessani, että Twisted Street Kitchen on ollut toiminnassa jo vuodesta 2013 – jostain syystä kuulin siitä nimittäin ensimmäisen kerran kollegaltani ja ystävältäni tämän vuoden alussa! Paikka on kuitenkin erittäin suosittu, mutta en ollut törmännyt sitä koskeviin keskusteluihin esimerkiksi Facebookin Vegaaninen Helsinki -ryhmässä.

Twisted Street Kitchen kutsuu itseään ”Aasia-vaikutteiseksi ravintolaksi”, joka tuo katuruokaklassikkoja suomalaisille. Sen verran thaipainotteisia maut ovat, että muihin thairavintoloihin sitä väistämättä tulee verranneeksi.

Kävin syömässä täällä ensimmäisen kerran maaliskuussa. Olin yrittänyt jo aiemmin, mutta silloin emme mahtuneet sisään. Paikka oli tupaten täynnä ja ystävälläni oli mukana lapsi vaunuissa. Toisella yrittämällä jouduimme myös jonottamaan kollegan kanssa, mutta pääsimme suht nopeasti pöytään. Tilasin valkoisen tom kha -curryn, joka oli hyvää mutta ei kuitenkaan ihastuttanut minua erityisesti. Pidin murentuvan tofun mausta ja koostumuksesta, ja parhaimmillaan annos oli riisivanukkaan tyyliseksi massaksi sekoitettuna. Silti maut olivat erittäin hentoja. En kaivannut tulisuutta vaan aromien kerroksisuutta. Myös isot bataattipalat tuntuivat hieman oudoilta tällaisessa annoksessa – mutta ne tuntuvat olevan vakiojuttu, sillä huomasin saman viereisen pöydän tom kha -annoksissa toisella käynnilläkin.

Puoli vuotta ehti vierähtää ennen seuraavaa visiittiä, jälleen kollegan kanssa. Paikka oli taas täynnä, mutta odotusaika jäi yllättävän lyhyeksi. Tom khan lisäksi tarjolla oli vegaaniseksi muunnettavana kaksi curryannosta sekä nuudelisalaatti. Vihreä curry loppui kesken, joten päädyin kurkumaiseen chiang mai -curryyn.

Tästä annoksesta pidin todella paljon enemmän! Kulhossa oli runsaasti herkullista kellertävää kookoslientä, ja munakoiso, porkkana, murentuva tofu ja kesäkurpitsa sopivat erinomaisesti yhteen sen kanssa. Päällä oli myös rapsakoita kypsentämättömiä vihanneksia ja paahdettua sipulia.

Annos ilmoitettiin taululla keskituliseksi, ja sellainen se kait oli. Tulisuutta on vaikea arvioida, koska monet läheiseni aistivat sen hyvin eri tavoin. En siksi koskaan yritä neuvoa ketään asiassa, mutta minun makuuni annos ei ollut järin tulinen. Kaiken kaikkiaan maut olivat kuitenkin monitahoiset. Suosittelen paikkaa mielelläni ja palaan varmasti etenkin kokeilemaan tulisempaa annosta. Myös nuudelisalaatti kiinnostaa, sillä ystäväni söi sellaisen lounaaksi.

Twisted Street Kitchen
Fredrikinkatu 58
Helsinki

ma–pe 11–14.30

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

,