Maannos

"Kurpitsan makua täydensi pippurinen, meille omasta puutarhastamme tuttu samettikukan aromi."

18.10.2019

Kävin Maannoksessa pari kertaa vuoden alussa työkavereiden kanssa ja ihastuin ikihyviksi. Päällimmäinen ajatus oli, että seuraavaksi olisi päästävä illastamaan vaimon kanssa. Fine dining -ateriat ovat parhaimmillaan rakkaan puutarhakumppanini kanssa – parhaan seuran lisäksi hänellä on joissain asioissa minua paljon tarkempi makuaisti ja erottelukyky. Olin täysin varma, että hän tykästyisi Maannoksen tyyliin. En ollut väärässä, mutta ilta oli odotettuakin ihanampi.

Visiittimme järjestyi vasta lokakuussa. Sillä välillä ravintola oli lanseerannut vegaanisen menun, mikä oli tosi mukavaa. Vaikka edellisillä kerroillakin kaikki oli sujunut ongelmattomasti, nyt saattoi olla varma, että vegaaniset annokset olisi mietitty alusta asti erikseen. Oli myös mukava havaita, että Maannokset menun hinta oli pysynyt selvästi alhaisempana kuin missään muussa vastaavassa paikassa. Toivottavasti tämä linja pitää, sillä Maannosta voin nyt suositella ihmisille, joille muut minulle rakkaat fine dining -ravintolat olisivat turhan tyyriitä. Ja kuten ennenkin, menun lisäksi Maannoksessa voi syödä yksittäisiä annoksia.

Salin sisustus oli ennallaan. Pidimme molemmat tästä tyylistä: puoliksi maan alla olevaan saliin on saatu tässä punatiiliympäristössä sellaista klassista ilmapiiriä, jota voisi löytää jossain tunnelmallisessa eteläeurooppalaisessa ravintolassa. Näkymää keittiöön on juuri sopivan vihjailevasti, puu- ja tiilipinnat soljuvat yhteen, mutta näkymää ei ole raskautettu millään tilpehöörillä. Salin perällä oleva juomavitriini vetää silmät puoleensa.

Päädyimme tilaamaan kumpikin sekä vegaanimenun että neljän lasillisen viinipaketin. Heti alkuun haluan kiittää juomanlaskijaamme, joka hoiti suurimman osan illan tarjoilusta. Nuori mies kertoi juomista ja annoksista juuri sopivan verran antautumatta kuitenkaan tuskallisen pitkään viinitilojen elämäkerran läpikäyntiin, ja kehuessaan jotain hänestä välittyi rehellinen ja aidosti asiasta piittaava tunnelma. Tästä jäi pitkäksi aikaa hyvä mieli. Kaikki viinit olivat erinomaisia – erityisesti tykästyimme oranssiin viiniin. Se toi mieleen merenrantakävelyt Porissa, kun napsimme tyrnipensaista hieman käyneitä ja jäätymään päässeitä marjoja. Viini oli kummankin suosikki koko iltana.

Ruokapuolella taas koin lievän yllätyksen, sillä ravintolan tyyli on mielestäni hieman muuttunut – ja vielä entistäkin parempaan suuntaan. Kausiluonteisuus ja kotimaisten kasvisten painottuminen oli edelleen vahvasti mukana. Mutta aiemman rustiikkisen, välillä jopa ”keskiaikaisen” tuntuinen ruoka, jossa painottuivat tymäkät yksittäiset maut, on vaihtunut hienostuneempaan ja kerroksisempien makujen maailmaan. Kuten sanottua, pidin Maannoksesta aiemminkin, mutta tämä ilta nosti sen ehdottomasti parhaimpien ravintolakokemusten kärkikastiin Grönin ja muiden rakkaiden rinnalle.

Alkuruoat muodostuivat kolmesta jaettavasta annoksesta. Vaikka jakamistrendi ei ole minun suosikkiasioitani, tällä kertaa annokset oli mietitty tosi hyvin siihen sopiviksi, ainakin kahdelle hengelle. Ensimmäiseksi söimme haudutettua purjoa härkäpapujugurtilla ja kotimaisella maissilla. Annoksessa oli erinomaisia makuja – etenkin kotimainen maissi poikkesi vahvasti aiemmista maissikokemuksista – mutta purjoa ei ollut haudutettu mielestämme tarpeeksi pitkälle. Nyt siitä jäi puuttumaan sellainen pehmeä makeus, joka on kasvin parhaita ominaisuuksia. Tämä pieni puute oli kuitenkin ainoa negatiivinen huomiomme koko iltana.

Seuraavaksi iskimme kiinni talon ”kampasimpukoihin” eli kvinoasta ja härkäpavusta tehtyihin kroketteihin, jotka tarjottiin kolmella tavalla valmistetun porkkanan kanssa. Annos oli äimistyttävän hyvä! Krokettien koostumus toi mieleen paistetun polentan, mutta maku oli monin verroin parempi. Porkkanoiden makeus ja piilotettu retiisi tukivat niitä täydellisesti. Tämä annos oli illan suosikkejamme.

Sen sijaan kolmas alkuruoka hämmensi meitä alkuun. Mustajuuren, pikkelöidyn lampaankäävän ja suolasienten maut eivät ihan tuntuneet toimivan, kunnes hoksasimme annoksesta löytyvät kuusenkerkät. Kun niitä yhdisti kaikkiin muihin elementteihin, kaikki toimi. Lampaankäävän yksinään liian ärhäkkä ja jopa sienen maun hävittävä pikkelöinti soljui yhteen kuusen aromin ja muiden sienten suolaisuuden kanssa. Olin jälleen kiitollinen vaimolleni, sillä ilman häntä olisin voinut missata tämän vaikean annoksen ansiot. (Vaikeus on tässä tietysti vain hyve.)

Seuraavaksi pöytään kannettiin italialaiseen primi-henkeen todella kaunis pieni annos kurpitsarisottoa. Olemme itse tehneet kurpitsarisottoa usein viime aikoina: kunnon lautasellisia muhevaa sahramista onnea pähkinäisestä japanilaisesta kurpitsasta. Tässä taas pääosassa oli makea myskikurpitsa, ja annos oli rakennettu ohueksi monivivahteikkaaksi kerrokseksi risottoa, makugeeliä, pikkelöityä persiljan vartta ja ”puffattua” kvinoaa. Lisänä oli krassin lehtiä ja ainutlaatuisen makuinen ”kurpitsamatto”, taiten valmistettu ohut myskikurpitsan viipale. Olihan tämä nyt parhaita ravintola-annoksia aikoihin!

Siinä sivulla meille tuotiin talon leipää ja melkeinpä hedelmäistä kurpitsasoosia sekä kaksi kaunista paahdettua kurpitsaviipaletta. Myskikurpitsan ohuen kuoren ansiosta ne saattoi syödä kokonaisena. Kurpitsan makua täydensi pippurinen, meille omasta puutarhastamme tuttu samettikukan aromi. Näihin annoksiin ihastuimme ikihyviksi.

Pääruoka oli kaksiosainen. Isolla lautasella tarjottiin paahdettua ja pikkelöityä punajuurta, härkäpapuhummusta, hampunsiemeniä ja ruusukaalia sekä hampunsiemen-punajuurikastiketta. No huh huh! Tämä annos oli paitsi herkullinen myös opettavainen. Erilliset ruusukaalin lehdet toimivat täydellisesti, sillä ne kantoivat mukanaan kastiketta – ja lehtiin ripotellut siemenet toivat tarpeellista rapeutta ja poksahtelevaa aromiaan. Paahdettu punajuuri oli ehkä parasta, jota olen koskaan syönyt. Lisukekulhossa tarjotun kukkakaalin ja pinaatin söin pääosin omana annoksenaan, sillä yhdistelmä oli niin täydellisen hienostunut ja yksinkertainen, että palasin mielessäni Apulian maisemiin Italiaan. Harvoin pinaatti on ravintolassa näin hyvää. Kiitos tästä!

Tässä vaiheessa hyrisimme tyytyväisyydestä. Tarjoilija toi lasilliset jälkiruokaviiniä. Kävi kuitenkin niin, että viini loppui kesken, joten hän kaatoi toista tymäkämmän makuista toiseen lasiin. Mikäs sen mukavampaa, sillä pääsimme maistamaan kahta. Pidin molemmista, mutta etenkin tymäkämpi oli minun makuuni.

Jälkiruoassa oli päärynää, päärynää ja päärynää, sekä hieman kvinoaa. Paahdettujen päärynäviipaleiden alle piilotettu sorbetti oli erinomaista, ja jälleen rapea kvinoa toi vastapainoa pehmeydelle.

Maannos on helsinkiläisittäin ”kaukana” eli tosi lähellä ydinkeskustaa helpon ratikkamatkan päässä Eirassa, Hernesaaren rajalla. Ison kirkon asukkaat vain ovat pahamaineisen huonoja lähtemään kauemmas tutuilta kulmilta, mutta rohjetkaa, sillä tämä on ainutlaatuinen ravintola! Tällä hetkellä Maannos on myös ratikkatyömaiden saartamana, mikä rankaisee väistämättä. Toivon kovasti, että niin helsinkiläiset kuin pääkaupungissa vierailijat löytävät tämän helmen. Tällaisia ravintoloita on harvassa.

Kitchen & Bar by Maannos
Telakkakatu 5
Helsinki

ma 11–14
ti–to 11–23
pe 11–00
la 17–00
su suljettu

Kotisivut

Fcebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, ,