26.11.2016
Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.
Vegaanibuumin vaikutus ravintoloihin on yhä näkyvämpää. Kun ravintoloita perustetaan tai uudistetaan, niiden edustajat ilmestyvät usein sosiaalisen median vegaaniryhmiin esittelemään tuotteitaan. Näin teki myös uudistettuun Kalevan Prisma-keskukseen tullut osuusravintola Oksa, joka mainosti ”artesaanipizzojaan”, wokaterioitaan ja monipuolista vegaanista makeaa tarjontaa. Käymme ani harvoin Prismassa, varmaan kerran vuodessa, mutta joululahjaostokset antoivat hyvän tilaisuuden testata tämä paikka. Suuntasimme lounaalle.
Vaihtoehtoja oli hyvin. Salaattilinjasto ei innostanut, ja pizzapuolen täytteetkään eivät herättäneet kiinnostustani – tarjolla on myös vegaanijuustoa, mutta ne eivät ole minun juttuni. Ystäväni kävi samalla viikolla testaamassa pizzan, johon saa vegaanitäytteenä tofun, mutta ei hän kovin vaikuttunut ollut. Sen sijaan nuudeliwokkiannos kiinnosti, sillä en ollut syönyt sellaista ulkona pitkään aikaan. Edellinen kerta taisi olla pettymys edesmenneen aseman Food Stationin Fit Wokissa. Kuten tuolloin totesin, tämän tyyliset annokset ovat useimmiten huonoja, mutta onnistuneena paistetut nuudelit ovat hyvä ruokalaji. Erilaisia herkullisia nuudelikeittoja olen sen sijaan saanut vaikka kuinka viime vuosina.
Valitsin kastikkeeksi punaisen curryn ja täytteiksi tofun ja kesäkurpitsan. Odotimme pöydässä ”piipparin” kanssa, ja kohtuullisen odotuksen jälkeen saimme vaimon kanssa kaksi isoa annosta.
On muistettava, että söin lounasta Prismassa. Siihen nähden wokkiannos oli oikein hyvä, vaikka se ei tietysti suuri keittotaidon näyte ollut. Mutta toisin kuin useimmin, nuudelit eivät olleet liian rasvaisia, eivätkä ne tarttuneet toisiinsa. Curryssa oli minun makuuni kivasti tulisuutta mutta ei kuitenkaan liikaa tällaiseen lounaspaikkaan. Curryssa maistui vahvasti limenlehti tai sitruunaruoho, mutta ehkä niin paljon, että se peitti muita makuja. Tofua ja kurpitsaa oli annoksessa runsaasti. Vaimon annoksessa oli soija-seesam-kastike, joka oli hyvää mutta hyvin öljyistä. Minä pidin currysta enemmän.
Mainostetut vegaaniset muffinssit olivat valitettavasti loppu, enkä halunnut raakakakkua, joten kokeilin vegaanista appelsiinisuklaajäätelöä. Se oli makuuni turhan makeaa, eikä se maistunut oikeastaan appelsiinilta vaan pikemmin joltain muulta – ei esanssiselta, mutta emme tavoittaneet makua vaimon kanssa.
Kaiken kaikkiaan Oksa ylitti odotukset, jotka eivät suuria olleet tässä ympäristössä – muffinssia lukuun ottamatta, joten sen puute oli pettymys. Joka tapauksessa tuskin palaan tänne syömään, koska en Prismassa muutenkaan käy kuin ehkä kerran vuodessa.
Oksa Kaleva
Kalevan Prisma
Sammonkatu 75
Tampere
ma–pe 8–21
la 8–20
su 10–19