9.4.2018
Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.
Törmäsi kehuihin Coco Grillistä varmaan kesällä 2015, kun ravintola oli vielä Roihuvuoressa. Sinne päin on harvemmin asiaa, joten ravintola unohtui yhä nopeammin kasvavan to eat -listan uumeniin. Ravintola muutti Vallilaan ilmeisesti vuoden 2016 lopulla. Panin asian merkille, mutta valitettavasti monet sikäläisetkin paikat ovat jääneet odottamaan testaamistaan, ja ihanassa African Potsissakin olen ehtinyt käydä vain kaksi kertaa. Nytkin päädyimme tänne puolivahingossa, kun alun perin ystävien kanssa sopimamme ravintola olikin maanantaisin kiinni. Onneksi päädyimme!
Venezualainen keittiö on minulle tyystin tuntematon, joten minulla ei ollut minkäänlaisia ennakkokäsityksiä. Listalla ei ollut suoraan mitään vegaanista, mutta kuulemma papukasvispihviannoksen saisi vegaanisena. Hieman emmin, mutta päätin silti jäädä kokeilemaan. En tiedä miksi arkailin, sillä onnistuessaan perinteiset kasvispihvit ovat erinomainen ruokalaji, joka on turhaan jäänyt paitsioon. Annos pitää muistaa pyytää vegaanisena, sillä normaalisti siihen kuuluu ainakin coleslaw-tyylinen kaalisalaatti.
Annos oli täysin erilainen kuin odotin. Kasvispihvi oli valtava suorakaiteen muotoinen jötkäle, jonka päällä oli chimichurri-kastiketta. Lisukkeena oli tulista tomaattikastiketta, perunoita tomaattikastikkeessa ja salaattia. Pihvi oli erinomaista kastikkeiden kanssa. Siinä oli sekä soseutettuja kasviksia että kokonaisia papuja, joten koostumuksessakin oli vaihtelua. Perunat olivat hieman kovia mutta itse asiassa aika hyviä juuri niin.
Restaurante Coco Grill
Sturenkatu 31
Helsinki
ma–pe 11–21
pe–la 11–22
su suljettu