13.6.2018
Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Manun ja Jullen perustamaa palstaa hoitaa nykyään pääosin Ville, joskin perustajatkin tekevät satunnaisia vierailuja. Hyvä kurkku toimii myös Facebookissa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi maha. Juomakin maistuu.
Olen tainnut käydä Picnicissä aiemmin vain Pasilan Virastokeskuksessa, ja siellä on tullut käytyä ainakin puolisen tusina kertaa työreissuilla. Valmista vegaanista tarjontaa ei ollut, mutta ihan okei täytepatongin sai aikaiseksi. Nyt ketju on kuitenkin lisännyt valikoimaansa vegaanisen vaihtoehdon!
Olin lähdössä aamulla junaan, enkä ollut ehtinyt syödä oikein kunnon aamiaista. Minulla oli kuitenkin hiukan aikaa, ja kävin vilkaisemassa Picnicin vitriiniä. Ilokseni huomasin, että valikoimaan oli tullut härkispatonki – ja se näyttää olevan tarjolla kaikissa ketjun pisteissä!
Patongissa oli muistaakseni tex mex -maustettua härkistä, guacamolea, tomaattia, salaattia ja cashewpähkinää, joka toi muuten pehmeään ja mehevään koostumukseen mukavaa rapeutta. Se oli oikein hyvää! Juotavaksi otin ison latten, joka sekin oli ketjukahvilakupposeksi vallan okei.
Täytyypä muistaa tämä myös Helsingin työreissuilla, sillä aiempi suosikkieväsleipäpaikka Baguette & co valitettavasti mokasi herkullisen patonkinsa vaihtamalla täytteen nyhtöherneestä halvempaan ja täysin mauttomaan soijasuikaleeseen.
PÄIVITYS 7.9.2019: Olen sittemmin hakenut härkispatongin useista Picnicin myymälöistä, etenkin Helsingin rautatieasemalta, ja on se kyllä oivallinen matkaeväs.
Picnic Matkakeskus
Hannikaisenkatu 20
Jyväskylä
ma–pe 7–20
la 8–18
su 9–20