27.10.2018
Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Manun ja Jullen perustamaa palstaa hoitaa nykyään pääosin Ville, joskin perustajatkin tekevät satunnaisia vierailuja. Hyvä kurkku toimii myös Facebookissa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi maha. Juomakin maistuu.
Kävin Ristorante Vaelsassa ensimmäistä kertaa viime vuoden kesällä ja ihastuin. Sen jälkeen ehdin illastaa kakkoskerroksen ravintolassa pari kertaa, ja lähtiessäni olin aina tyytyväinen. Alakerran Tavernassa olen tainnut käydä lounastamassa vain kerran. Joka tapauksessa Vaelsa on ollut tähän mennessä ehdottomasti paras italialainen ravintola, jossa olen syönyt Suomessa. Tämän ikimuistoisen illallisen jälkeen mielipiteeni vain vahvistui: kokemus ei jäänyt lainkaan jälkeen parhaimmista Italian aterioistani, ja siellä olen syönyt reilusti yli puolessa sadassa ravintolassa.
Olimme järjestäneet ison porukan illallisen kirjamessujen pienkustantajatyöläisten ja vapaaehtoisten kesken. Olin paikalla ensimmäisenä, ja koska tiesin muiden käyvän aperitiivilla, tilasin negronin. Se oli erinomainen: tarpeeksi väkevä ja kitkerä, sillä Suomessa drinkki tarjotaan usein liian kepeänä.
Seurueemme kerääntyi hiljalleen paikalle, ja päätimme tilata viiniä pöytään pulloittain. Itse keskityin koko aterian ajan apulialaiseen primitivoon, sillä tämän ravintolan tarjoama oli mielestäni parasta, jota olen Suomessa saanut. Valkoiselta puolelta maistoin kuitenkin hieman pecorino-rypäleestä tehtyä viiniä, sillä se on suosikkejani, ja tämäkin oli selvästi parasta, jota olen maistanut. Hyvä alku.
Melkein koko porukka päätyi ottamaan pelkän pääruoan ja jälkiruoan. Alkuruokapuolella olisi kyllä kiinnostava rapea riisikakku, jota minun täytyy tulla myöhemmin testaamaan. Pastapuolella ei ollut tällä kertaa vegaanista vaihtoehtoa – en tullut kysyneeksi, mitä ravioleille on käynyt. Toivottavasti niiden tuotantoa ei ole lopetettu. Ystäväni tilasivat maissipastaa kasviksilla, mutta se annos ei ole vegaaninen (pastassa lienee kananmunaa), ja se sai myös heiltä moitteita – se olikin koko illan ainoa annos, joka ei miellyttänyt isossa seurueessamme.
Pääruokana oli paistettua kikhernepolentaa tomaattikastikkeella ja parsalla. Mutta koska ei ollut parsakausi, kollegani kehtasi kysyä, saisiko hän oman annoksensa parsan tilalle jotain muuta, ja tarjoilija ehdotti metsäsieniä – minä sain myös, ja pienen rupattelun jälkeen myös tuoreita härkäpapuja.
Tässä kohtaa onkin sopiva hetki pysähtyä ylistämään palvelua. Tarjoilijamme esitteli ruokia ja viinejä sopivasti, ei liian perusteellisesti muttei myöskään liian pintapuolisesti. Yritin asioida osan illasta ontuvalla italialla, ja hän suhtautui asiaan kuten Italiassa väki parhaimmillaan – ymmärtävästi ja kannustavasti. Mitä parhainta, hän ymmärsi rakkauttani Apulian ruokiin ja viineihin. Liian usein olen törmännyt Suomessa italialaisiin, jotka katsovat etelän ”lehdenpurijoita” nenänvarttaan pitkin. Kaikki tällaiset asenteet loistivat poissaolollaan tänä iltana. Tiedän tarpeeksi eteläisen Italian keittiöstä tunnistaakseni hänen kehunsa aidoiksi.
Pääruoka-annokseni oli ihastuttava. Jos elokuussa sain Hakaniemen hallin Rootsissa elämäni ensimmäisen kunnon polentapuuron, nyt tajusin viimein, mikä on paistetun polentan pointti – tosin tämä oli kikhernepolentaa. Palaset olivat maukkaita ja mehukkaita, ja niiden kumppanina oli paras tomaattikastike, jota olen saanut suomalaisessa ravintolassa. Se oli yhtä hyvää kuin puutarhamme antimista tekemämme, jos tällainen itsekehu sallitaan. Supilovahverot ja tuoreet isot härkäpavut sopivat annokseen hyvin. Primitivoa parempaa viiniä en voisi annokselle kuvitella. (Ja jos joku Italia-puristi nyt sanoo, ettei polenta kuulu etelän makuihin, käyköön Barissa.)
Jälkiruoaksi sain mantelimaitovanukkaan, joka muistutti tyyliltään hyvin paljon panna cottaa. Olen syönyt joitain vegaanisia panna cotta -mukaelmia mutta ikinä en läheskään näin hyvää. Pehmeään vanukkaaseen oli jätetty juuri sopivasti jauhetun mantelin rakeisuutta ja paahteisuutta, ja marinoiduissa mansikoissa oli ihana maku. Mikä tärkeintä, vanukas hytkyi juuri oikealla tavalla! Vastaavan tyylistä jälkiruokaa olen syönyt vain Copas y Tapasissa.
Tilasin kahvin kanssa mahdollisimman raakaa ja suorasukaista grappaa, ja täydellinen tarjoilijamme nyökkäsi hyväksyvästi todeten ymmärtävänsä juuri, mitä tarkoitin. Grappani olikin tismalleen sopivaa caffè correttoon.
Täydellinen ilta. Onni. Vähän itkettikin.
* * *
Aiempi arvio 13.4.2017
Tätä kirjoittaessani Hyvän kurkun suosituslistalla ei ole yhtään italialaista ravintolaa pizzaravintoloita lukuun ottamatta. Etenkin pastaruokien suhteen olin jo menettänyt toivoni. Roomassa olemme syöneet niin herkullisia pasta-annoksia, ja kieltämättä kotonakin ateriat ovat niin hyviä, että kotimaisilla ravintoloilla on kova vertailukohta. Pidän kuitenkin silmällä lupaavia paikkoja, ja kun huomasin Vaelsan ottaneen valikoimaansa vegaanipastoja, päätin kokeilla, etenkin kun rakkaat ystäväni kehuivat niitä. Sovimme illallistreffit kokouspäiväni päätteeksi.
Vaelsan alakerrassa tarjotaan pizzoja ja salaatteja, ja pastaa sekä secondeja tarjoava ravintola on yläkerrassa. Pastanhimoisina siirryimme siis yläkertaan. Tilasin alkuruoaksi bruschetta pomodoron ja pääruoaksi vegaaniravioliannoksen. Listalta löytyy vegaaninen pinaattiravioli, mutta tällä kertaa vaihtoehtona oli myös tofutäyte. Pöytäämme tilattiin yksi pinaatti- ja kaksi tofuversiota. Juomaksi otin apulialaistyylistä punaviiniä.
Bruschetta oli heittämällä paras Suomessa syömäni ravintolaversio. Leipä oli juuri sellaista kuin piti: rapeakuorista, ilmavaa ja sitkaista. Tomaatteihinkin oli saatu hyvä maku, ja sipuli oli nerokas lisä – sitä täytyy kokeilla itsekin tänä kesänä oman puutarhan sadosta.
Ravioliannokset olivat mukavan runsaita ja äimistyttävän herkullisia. En ole tilannut ravioleja itse juuri koskaan, sillä niitä saa harvoin vegaanisina. Vaimoni on kokeillut niitä Italiassa silloin tällöin, mutta sielläkään ne ovat harvoin olleet erityisen hyviä. Olettaisin, että nämä olisivat Roomassakin täysin kilpailukykyisiä. Pinaattiraviolissa oli vahva maku, eikä vegaanijuusto häirinnyt ollenkaan. Yrttiöljy ja pinjansiemenet täydensivät annosta erinomaisesti.
Tofuravioliannos oli melkoinen aivonyrjähdys. En tajua, miten vahvan umaminen maku oli saatu aikaan, ja availinkin pariin kertaan pastataskuja epäillen, onko minulle tarjottu lihaa. Tomaattikastikekin oli onnistunut hyvin.
Espresson kanssa tilasin kirkkaan grappa moscaton, joka sekin oli oivallista.
Tuskin maltan odottaa, että pääsemme vaimon kanssa aterioimaan Valesaan. Tämä oli ensimmäinen hyvä italialainen ravintola, joka menee saletisti Hyvän kurkun suosituslistaan.
Ristorante Vaelsa
Pohjoisesplanadi 9, 2. kerros
Helsinki
ma 11–15
ti–to 11–15, 16–22
pe 11–15, 16–24
la 14–24
su suljettu