Pizpala

"Whoa. Iso läjä ranskiksia, kasa Vegemiä, vähän vihanneksia, jalapenoja ja ennen kaikkea kunnolla kastiketta. Kahta kastiketta!"

20.12.2018

Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Manun ja Jullen perustamaa palstaa hoitaa nykyään pääosin Ville, joskin perustajatkin tekevät satunnaisia vierailuja. Hyvä kurkku toimii myös Facebookissa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi maha. Juomakin maistuu.

Arvioin Pispalan klassikkogrillin jo kolme vuotta sitten, kun kävin nauttimasta vegaanisesta hodarista – edelleen harvinaisuus Suomessa! Piinallisen harvoin olen tänne päässyt palaamaan. Joskus matkatessamme Poriin vaimon kanssa olen saanut manguttua poikkeamisen keitaalle, mutta vuosien varrella nämäkin kerrat voinee laskea yhden käden sormilla.

Siitä on jo aikaa, kun ystäväni kertoi seitanin saapuneen Pizpalaan – muistaakseni heti kättelyssä Vegemin herkullisina tuotteina. Käväisin kokeilemassa seitanpurilaista, joka oli vallan mainio. Myös vegaanisen hodarin nakki/makkara muuttui välillä Poutun pötkylästä Vegemin kyrsäksi, mikä ei toiminut niin hyvin. Syyhän on selvä: hot dog vaatii, kaipaa ja kutsuu pehmeämpää nakkimaista koostumusta.

Valikoima kasvoi, ja mukaan tulivat myös Vegem-ranskalaiset, joita Hyvän kurkun Samuli ylisti, ja hän ehdotti pitkään yhteistä reissua pääkallopaikalle. Saimme sen vihdoin järjestettyä. Ennen kaveriporukan elokuvailtaa hyppäsimme harjulle menevään bussiin, marssimme grillikioskin avariin sisätiloihin ja teimme tilauksen. Minä otin sekä hotdogin että seitanin ranskalaisilla, koska voin. Samuli otti vain seitanpurilaisen, mutta sovimme jakavamme ranskisannoksen.

Hotdog oli palannut Pouttu-linjalle, ja se oli yhtä herkullinen kuin muistin. Tämä kansallisaarre pitäisi kyllä kaikkien vegaaniruoan ystävien käydä kokeilemassa. Hienostuneen alkupalani jälkeen käännyin lautasannoksen puoleen. Whoa. Iso läjä ranskiksia, kasa Vegemiä, vähän vihanneksia, jalapenoja ja ennen kaikkea kunnolla kastiketta. Kahta kastiketta!

Tämä oli juuri sellaista kuin piti, perinteisen grilliruoan makumaisemassa. Ruskean ja valkoisen pullosoosin maut tappelivat just sopivasti keskenään, seitania oli tarpeeksi, ja säilykejalapenot tarjosivat oman aikamatkansa (olin unohtanut ne täysin). Porilaisen Turo’s Heavy Kebabin vastaava Vöner-annos oli kyllä vielä parempi tilpehööreineen, vaikka muuten olen ehdottomasti Vegemin tuotteiden vankka kannattaja. Mutta tämä oli lähempänä sellaista ”jätä muillekin vähän” -maailmaa, jota edesmennyt ja kaivattu Marjon Burger edusti – ja jollaista pääsin taannoin ihastelemaan Turussa Martinsillan Grillillä.

Makkaraperunat jäivät vieläkin kokeilematta. Joka tapauksessa on selvää, että Pizpala puolustaa paikkaansa Hyvän kurkun suosituslistalla ajasta ikuisuuteen.

Pizpala
Pispalan valtatie 28
Tampere

avoinna: aina

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , , , ,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset