Sävel Kallio

"Pisteet laajasta vegaanisesta tarjonnasta."

27.10.2019

Kävin tässä klassikkobaarissa syömässä ensimmäisen kerran syyskuussa 2015. Tuolloin söin nostalgisen soijapihviburgerin, jonka pihvi muistutti (hyvällä tavalla) omista opiskeluaikaisista kokkauksista: tuollaista soijarouheesta leivottua pannupihviä en ollut syönyt aikoihin, enkä ole syönyt sen jälkeenkään. Sen jälkeen olen käynyt Sävelessä ehkä vain pari kolme kertaa olusilla, varmaan vain kerran syömässä ystäväni suositteleman seitanflambeen, joka ei erityisesti jäänyt mieleen. Hyvän kurkun sivustoa uusiessani totesin kuitenkin, että tämäkin paikka ansaitsisi ajantasaisemman arvion.

Tilaisuus tuli sattumalta, kun etsimme sunnuntai-iltana työporukalla ruokapaikkaa kansainvälisen vieraamme kanssa. Päädyimme kävelemään Kruununhaasta Hakaniemeen asti, kunnes löytyi ravintola, jonka keittiö olisi vielä hetken auki.

Listalla on kolme vegaanista purilaista sekä ainakin yksi muu vegaaninen annos. Lihattoman lokakuun aikaan tarjolla oli myös neljä muuta vegaaniburgeria! Päätin valita yhden vakilistan annoksista, koska se on arvion lukijalle hyödyllisempää. Tarjolla oli seitania, Beyond Meat -pihviä sekä talon oma kikhernepihvi vegaanisella ricottalla. Päädyin viimeiseen ricottan takia sekä siksi, että seitania ja valmispihviä on tullut syötyä niin monessa muussa paikassa.

Mitäs tästä sanoisi? Purilaisessa oli hyvät ja huonot puolensa. Vegaaninen ricotta oli hauska tuttavuus, ja välissä oli muutenkin ihan hyvät ja runsaat tilpehöörit. Kikhernepihvi oli kuitenkin koostumukseltaan epämiellyttävän pehmeä ja helposti hajoava. Maistoin ystävältäni lihattoman lokakuun metsäsieni-tofuburgerin pihviä, ja se ei kyllä ollut hyvää. Vastapäätä istuva ystäväni vaikutti tyytyväiseltä Beyond Meat -purilaiseensa, mutta se kertoo enemmän tuosta tuotteesta.

Sävel on mukava baari, ja pisteet laajasta vegaanisesta tarjonnasta. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti mene suosikkieni joukkoon.

Sävel Kallio
Hämeentie 2
Helsinki

ma–to 10.30–24 (keittiö 21.45)
pe 10.30–02 (keittiö 23.45)
la 12–02 (keittiö 23.45)
su 13–24 (keittiö 21-45)

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , , ,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset