Ravintola Jura

"Pankin räjäytti Juran bravuuriannos, juuriselleristä ja portobellosienestä tehty carbonara-annos."

23.1.2020

Sesonkiruokaan, kotimaisiin aineksiin ja hävikin välttämiseen keskittynyt Ravintola Jura perustettiin Ullanlinnaan vuonna 2017. Huomasimme sen noin puolitoista vuotta sitten ystäväpariskunnan kanssa, kun kävelimme noilla seuduin ravintolaillan jälkeen. Paikka oli kiinnostava ja vaikutti sopivan hyvin yhteiseen ruokamakuumme. Niinpä sovimme näiden rakkaiden ”luottoseuralaisten” kanssa illastavamme täällä joskus yhdessä.

Vierailun järjestäminen vei kuitenkin aikaa, sillä to eat -lista on pitkä kuin nälkävuosi (sic), ja kolmikollemme sopivia paikkojakin sinne on kertynyt monta. Melkein meinasin itse asiassa unohtaa koko paikan, mutta onneksi törmäsin Facebookin Vegaaninen Helsinki -ryhmässä kiinnostavaan kuvaukseen viime vuoden lopulla. Kiitos muistutuksesta!

Jura näyttää myyvän pelkästään menukokonaisuutta, joka on hyvin kasvispainotteinen, mutta vegaanisuus täytyy muistaa ilmoittaa etukäteen. Olin varmistanut asian pöytää varatessa.

Saavuin paikalle aikaisessa, joten tilasin lasillisen erinomaista tuhdin makuista chardonnayta, jota päädyinkin juomaan läpi aterian. Takana oli raskas työpäivä, edessä toinen, enkä siksi lähtenyt kokeilemaan minkäänlaista viinilajitelmaa.

Keittiömestari Jura kantoi ensimmäisenä pöytään pienen keittiön tervehdyksen, purjoa ja muistaakseni maa-artisokasta tehtyä vaahtoa. Tämä annos ei juuri innostanut meistä ketään. Pöytään kannettu talon leipä sen sijaan oli erinomaista. Kuoressa oli mahtavaa paahteisuutta. Leivän kanssa tarjottu punajuurilevite ei mielestämme ihan sopinut kumppaniksi – olisin kaivannut ”pyöreämpää” rasvaisempaa makua ja tuntumaa raikkaan ja purevan juureksen sijaan. Levite oli sinänsä hyvää, mutta yhdistelmä ei innostanut. Tässä vaiheessa tietysti alkoi jännittää, olisiko Jura sittenkään omaan makuumme. Pelko oli turha.

Seuraava annos oli eräänlaiseksi puuroksi valmistettua maa-artisokkaa, jonka päälle oli rakennettu ”kasvis-ceviche”. Annos jakoi seuruettamme, ja se oli itsellenikin haastava ja ristiriitainen. Se joka tapauksessa osoitti selvää taitoa ja omaleimaista otetta. Pankin räjäytti kuitenkin Juran bravuuriannos, juuriselleristä ja portobellosienestä tehty carbonara-annos. Juuriselleristä oli valmistettu spaghetin tai linguinin muotoista ”pastaa”. Kasviksista tehdyt pastat ovat aina melkoinen riski, ja harvoin niistä syntyy mitään mielenkiintoista. Kajossa Tampereella yritys onnistui, mutta Juran annos oli kyllä vielä huomattavasti parempi. Itse asiassa tämä taisi olla paras Suomessa syömäni pasta-annos – vaikka pastaa ei ollutkaan. Kaurakermakastikkeeseen oli saatu vahvaa umamisuutta portobellosienellä ja pippurisuutta sienijauheella. Pelkästään tämän annoksen takia kannatti tulla!

Pääruoan rungon muodostivat kaali ja peruna. Punakaaliterrinin alla oli perunapyrettä, päällä rapeaa perunan kuorta, sivussa kikherneitä ja kaalisalaattia. Annos toi vahvasti mieleen roomalaisen Zizzi Pizzan luomuksen. Koostumusten ja aromien yhdistelmät sopivat erinomaisesti yhteen – vain sitkeähköt perunalastut eivät oikein toimineet. Annoksessa asusti joka tapauksessa melkoista luovuutta ja kokeilunhalua.

”Porkkanaa ja kanelia” oli parhaimpia jälkiruokia aikoihin! Rustiikkinen porkkanakakku sai seurakseen hienostuneempia porkkanasta tehtyjä elementtejä sekä kanelista marenkia, joka oli poikkeuksellisen laadukasta. Vegaanimarenkeihin usein tuleva hankala sitkaisuus ei vaivannut tätä yhtään. Lopuksi saimme vielä palaset veriappelsiinimarmeladia suun raikastajiksi.

Ravintolan tunnelma oli mukavan rauhaisa, tarjoilijan palvelu ystävällistä eikä lainkaan tungettelevaa, ja keittiömestarin annosesittelyissä yhdistyi hellyttävällä tavalla oman työn kehuminen, nöyryys ja sydämellisyys. Tänne palaan.

Ravintola Jura
Neitsytpolku 10
Helsinki

ma suljettu
ti (auki ryhmille)
ke–la 17–22.30
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, ,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset