Dante Pizza & Bar

"Vegaanijuusto ei ole minun juttuni, mutta tämä saattoi olla paras juustoinen pizza tähän mennessä."

18.7.2020

Kesän alussa Poriin Antinkadulle aukesi pizzeria Dante vanhoihin Ravintola Kirjakaupan tiloihin. Dante Pizza & Bar ehti ensimmäisenä rikastamaan Porin pizzatarjontaa, sillä heinäkuussa Antinkadulle aukesi toinenkin pizzeria, napolilaistyylinen Nuåvo. Porin reissut vietämme yleensä tiiviisti vaimon kanssa anoppilassa merituulessa, mutta kerran kesässä yritämme saada aikaiseksi käydä kaupungillakin syömässä. Dante valikoitui illallispaikaksi jo hyvissä ajoin etukäteen, kun kuulimme siitä. (Nuåvosta kuulinkin ensimäistä kertaa vasta tällä reissulla. Täytyy yrittää päästä sinnekin pikimmiten.)

Menimme illastamaan vaimoni rakkaan veljenpojan ja kummipojan kanssa. Kesäisenä iltana ravintolassa riitti porukkaa, mutta meille sopiva pöytä löytyi kuitenkin heti. Tilasin alkujuomaksi negronin ja kyselin tarjoilijalta vegaanisista pizzoista. Tiesin Facebookin Vegaaninen Pori -ryhmän perusteella, että niitä saisi. Listalla on kaksi kasvispizzaa, joista on saatavillla vegaaninen versio. Kysyin marinara-mahdollisuudesta, mutta sitä ei kuulemma vielä tässä vaiheessa lähdettäisi tekemään. Ja hyvä niin: tuota yksinkertaisuuden neroutta ei kannatakaan tehdä, jos ainekset eivät varmasti tue sitä. Se sopii parhaiten puhtaaseen napolilaiseen tyyliin, ja Dante ei ole ihan täysin sen edustaja. Valitsin listalta ”Beatricen”, jossa on punajuurta ja saksanpähkinää. Vuohenjuuston tilalle tulisi vegaanista juustoa. Hyvän kurkun lukijat tietävät, että minä en niistä niin perusta, mutta nyt päätin kokeilla.

Pizza oli ulkonäöltään napolilaista tyyliä: paksut kupruilevat reunat ja ohut pohja. Pohja ei kuitenkaan ollut niin pehmeää kuin napolilaisessa pizzassa, vaan siinä oli mukana rapeutta, ja taikina oli suolaisempaa. Tämä oli oikein mukavaa vaihtelua! Mieleen tuli hieman Tampereen Luca niinä aikoina, kun ravintola oli vielä kunnossa. Tomaattikastikkeessa oli niin ikään kunnolla suolaisuutta ja öljyisyyttä sekä vahva oreganon aromi. Sekin miellytti, sillä hedelmäisen tomaattista kastiketta on tarjolla nyt niin monessa paikassa. Perusainekset olivat siis ehdottomasti kohdillaan, ja niistä syntyisi erinomainen vegaaninen ja lähtöjään juustoton pizzakin. Esimerkiksi täyteläiset munakoisoviipaleet toimisivat täydellisesti tuohon pohjaan, ehkä pizza ortolanan tapaan kesäkurpitsan kumppanina.

Miten juustoinen punajuuri-pähkinäpizza toimi kokonaisuutena? Yllättävän hyvin, oivallisesti suorastaan. Kuten sanottua, vegaanijuusto ei ole minun juttuni, mutta tämä saattoi olla paras juustoinen pizza tähän mennessä. Edellinen onnistunut kokemus oli yli kolme vuotta sitten Tampereen Sitkossa, mutta tämä oli vielä huomattavasti parempi. Tarpeeksi suolainen tomaattikastike tuki juustoa paremmin kuin Sitkon hedelmäinen. Punajuuren ja pähkinän maku toimivat yhteen myös sen kanssa yllättävän hyvin. Olin suorastaan hämmentynyt, miten hyvää pizza oli viimeisiin palasiin saakka, sillä yleensä vegaanijuuston jähmettyminen tekee siitä heikomman makuista. En tiedä, miten tässä oli onnistuttu, mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Silti odotan innolla, millaisia vegaanisia vaihtoehtoja tulevilta listoilta löytyy, ja toivon Dantelle pitkää ikää.

Dante Pizza & Bar
Antinkatu 10
Pori

ma–to 11–22
pe 11–24
la 12–24
su 12–20

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , ,