Pyynikin Brewhouse

"Ja kastike! Se täydensi kaiken. Paahteisen kaalin, perunan ja leikkeen maut sointuivat yhteen ennen kaikkea kastikkeen diplomatialla."

25.8.2020

Pyynikin Brewhouse avattiin vuoden 2017 lopulla entisen August von Trappen tiloihin Tammerkosken rantarinteessä. Pyynikin panimon tuotteisiin nojaavassa panimoravintolassa on ravintola- ja baaripuoli sekä terassi. Olin tätä ennen käväissyt oluella siellä pari kertaa, mutta vasta jokin aika sitten havahduin ystäväni vinkistä siihen, että ruokalistalla on vallan kiinnostavia vegaanisia tai sellaiseksi muunnettavia annoksia: kiknerhe-skagenleipä, uuniperuna samalla täytteellä, suvisalaatti, munakoiso-kesäkurpitsapurilainen, omenajälkiruoka – sekä seitanpippuripihvi.

Lienee selvää, minkä annoksista valitsin. Istahdimme rakkaan ystäväni kanssa pöytään ja yhteen ääneen kehotimme tarjoilijaa kantamaan pöytään pippuripihvit. Pakkohan sitä olisi kokeilla! Turun Komppelissa söin viime marraskuussa ihanan seitanleikeannoksen, ja jos Tampereelta saisi jotain sellaista, olisin ikionnellinen. Kunnollinen vegaaninen pihviannos on ollut täällä tarjolla viimeksi alkuperäisen Veganissimon hyvinä aikoina. Plevna yritti pihviannosta takavuosina, mutta se ei onnistunut. Jyväskylän Sohwin pihviannokset joskus vuosikymmen sitten ovat lämpimässä muistissa, mutta vastaavia en ole sittemmin sieltä saanut. Muita vastaavia ei tulekaan mieleen. Olin siis innostunut.

Annos saapui eteeni komeana ja monipuolisena. Jos Turun Komppeli jäljitteli 70- ja 80-lukujen kokemuksia kupruineen, Pyynikin Brewhousen annokseen oli panostettu tilpehööreineen kaikkineen: oivallisia perunoita, taiten kypsennettyä parsaa, paistettua punakaalia ja sokeriherneitä sekä rapeaksi paistettua lehtikaalia. Kaiken päällä lepäsi hyvin käräytetty seitanleike, ja pippurikastiketta oli kunnolla.

Millainen pihvi oli? Komppelin nuijitun pihvin omaleimainen koostumus oli ehkä vielä kiinnostavampi, mutta tämä ei sille paljoa hävinnyt. Paistopinnassa oli tuhti pippurin aromi myös ilman soosia, ja vaikka seitanin koostumus oli ehkä aavistuksen liian pehmeä, se oli kuitenkin sisältä mehevää ja pinnasta osin rapeaakin. Missään nimessä mitään ”pesusieniseitanin” ongelmaa ei ollut. Ja kastike! Se täydensi kaiken. Paahteisen kaalin, perunan ja leikkeen maut sointuivat yhteen ennen kaikkea kastikkeen diplomatialla.

Haluaisin syödä tämän annoksen saman tien uudestaan. Tuhti pläjäyshän tämä oli, ja huomasi syöneensä. Ja joskus hakee juuri sitä. Ruokalista on kaikkiaan niin kiinnostava, että saatanpa joskus innostua kolmen ruokalajin illallisellekin.

Pyynikin Brewhouse
Verkatehtaankatu 2
Tampere

ma–to 16–00 (keittiö auki klo 22 asti)
pe 15–02 (keittiö auki klo 23 asti)
la 12–02 (keittiö auki klo 23 asti)
su 13–21 (keittiö auki klo 21 asti)

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , ,