Villd

"Olimme erittäin tyytyväisiä iltaamme – ilmapiiriin, palveluun, ruokaan ja juomaan. Suuri kiitos! On tämä jännää. Vegaaninen fine dining -ravintola, totta tosiaan."

6.8.2020

Viime vuoden marraskuussa Helsinginkadulle perustettu vegaaninen villiruokaan nojaava Villd meni saman tien to eat -listani kärkeen – olihan ensimmäinen vegaaninen fine dining -ravintola melkoinen tapaus. Vegaanisia menuja ja vahvaa villiruokaotetta oli tietysti ollut aiemminkin Helsingissä Grönissä ja Tampereella Kajossa, mutta lähtökohtaisesti vegaanisia kasvisravintoloita on ylipäätään edelleen melko pieni joukko.

Päätin heti, että ensimmäisen Villd-visiittini tekisin rakkaan vaimoni kanssa. Kuten ennenkin olen todennut, hänen aistinsa ja kasvituntemuksensa ovat auttaneet minua lukuisia kertoja arvostamaan monitahoisia fine dining -annoksia. Yleensä olemme tehneet ruoka- ja taidereissun Helsinkiin kevätpuolella, mutta tämä vuosi osoittautuikin järin kummalliseksi. Nyt saimme vidoin järjestettyä aikaa tilusten töiltä pikaiselle vierailulle pääkaupunkiin tätä varten. Onneksi, sillä syksy näyttää kovin epävarmalta.

Ravintolan sisustusta hallitsee puun pinta ja tuoksu. Tykästyimme molemmat ilmavaan ja kirkkaaseen tunnelmaan, jota ehkä voisi kuvata jotenkin moderniksi ”skandinaaviseksi”. Tilasimme molemmat menukokonaisuuden, ja minä päädyin ottamaan myös siihen sovitetun juomapaketin. Vaimo sen sijaan valitsi ”oranssia viiniä”, jollaiseen hän on ihastunut monessa muussakin ravintolassa. Tyrniä muistuttavasta aromista pidän itsekin, ja meistä tuntui, että olimme maistaneet juuri tätä viiniä joskus aiemminkin – mutta emme ole toki mitään viinintuntijoita. Yksikin viini kantoi oivallisesti läpi aterian.

Tarjoilija toi ensin pöytään talon saaristolaisleipää ja merileväskagenia kuivatulla puolukalla. Hyvää vegaanista saaristolaisleipää saa harvoin, ja tämä ei myöskään ollut liian makeaa. Skagen sopi sen kanssa yhteen erinomaisesti, ja puolukat täydensivät makua. Tässä vaiheessa sain juomakokonaisuuden ensimmäisen erän, pienen lasillisen kylmänä tarjottavaa hieman helmeilevää Vinos Ambiz Carnachaa. Olen saanut sitä joskus aiemminkin jossain toisessa ravintolassa, mutta silloin en kovin sopivan annoksen kanssa. Jännittikin, millaisen alkuruoan se saisi kumppanikseen.

Ensimmäinen ruoka, alkusalaatti, oli toinen päivän parhaimmista annoksista, ja se oli aivan samalla tasolla minkä tahansa muun kokeilemamme fine dining -ravintolan kanssa. Salaatissa oli paahdettua varhaiskaalia ja savustettua rakkolevää, savustetuilla pihlajanlehdillä maustettu majoneesi, fermentoitua litulaukkaa ja saunakukkaa, paahdettuja pellavansiemeniä ja tuoretta retiisiä. Maut sointuivat yhteen täydellisesti, ja tämä oli parhaimpia koskaan syömiäni merileväannoksia – on erityisen mukavaa saada levää muuallakin kuin japanilaistyylisissä annoksissa. Viini sopi annoksen kanssa yksiin täydellisesti.

Seuraava keittolautaselta tarjottu annos koostui kevyesti savustetusta lupiinista, sipuli-lupiinipyreestä sekä keitetystä ja kuivatusta sipulista. Ympärille kaadettiin ketunleivästä tehty liemi. Sen hentoinen maku sai täyteläisyyttä pyreestä ja sipuleista, ja aineksia oli juuri siinä suhteessa, että lusikalliseen sai aina kaikkea. Savustettu lupiini antoi kyllä koostumukseen lisänsä, mutta sen maku oli jäänyt vähän mitäänsanomattomaksi. Ilman tätä pientä puutetta tämäkin annos olisi ehdottomasti ollut parhaiden fine dining -kokemusten tasoa, mutta pidimme siitä silti kovasti. Viininä oli kirpeä Col Tamarie Pet`Nat, joka sekin oli ainakin tyyliltään hyvin saman tyylinen ”alkuviini”, joita olen juonut muuallakin. Yhdistelmä oli erittäin toimiva. Viinit toivat muuten kautta linjan muistikuvia edesmenneen Maannoksen sekä Grönin viinikokemuksista.

Kolmas ruokalaji oli savustetusta Jalotofusta tehty kokkeli, jonka päälle oli raastettu kuivattua tofua. Lisäksi lautasella oli fermentoitua raparperia, tattari-popcornia, suolattua raakaa puolukkaa, pihasauniota ja lientä poltetusta tattarista ja pihasauniosta. Tässä annoksessa oli paljon hyvää, mutta ihan kunnolla idea ei vielä ollut toteutunut. Olen syönyt niin monta oivallista tofukokkelia, että niiden rinnalla tofun maku jäi turhan laimeaksi. Läpi kulkevaa suolaisuutta jäin kaipaamaan, ja koska tofu oli niin isossa osassa annoksessa, muita elementtejä ei ollut tarpeeksi sitä tukemaan. Mutta parhaimmillaan, kun lusikalliseen sai kaikkea sopusuhtaisesti, etenkin pihasaunioiden kanssa maku oli oikein onnistunut. Lapin Amber Lager ei ollut juomavalintana kovin kiinnostava. Mainittakoon vielä, että tattariliemestä tuli mukavia muistoja minulle rakkaista zaru soba -annoksista.

Neljäntenä ruokalajina tarjottiin sieni-peruna-annos. Valitettavasti annokseen normaalisti kuuluvaa rikkikääpää ei ollut löytynyt, joten se oli korvattu muilla metsäsienillä. Toivottavasti pääsen tutustumaan rikkikääpään (”chicken of the wood”) toiste! Perunapyree oli oivallista, joskaan emme juuri tavoittaneet piparjuuren aromia. Perunaa oli myös paistettuna ja sipsinä. Sieniä oli kolmessa muodossa: savustettuja korvasieniä ja vaaleaorakkaita sekä vaaleaorakas tattaritempurassa. Lisäksi lautasella oli fermentoitua voikukannuppua, punaherukkaa ja jauhosavikkaa. Ihastuin etenkin korvasieneen, josta oli saatu irti poikkeuksellisen hienostunut maku. Vaimo piti erityisesti tempurasienestä. Viini oli edellisiin verrattuna tyyliltään perinteisempi mutta mauiltaan myös hyvin monitahoinen Les Arabesques Elanion. Juuri tällaisia viinejä rakastan, mutta en osaa niitä oikein itse etsiskellä. Tutkijana en ollut varsinaisesti kohderyhmää ”homeopaattisten” viljelymenetelmien kuvaukselle, mutta viini oli erittäin hyvää siitä huolimatta.

Viides ruokalaji oli jälkiruoka, ja se oli alkusalaatin tavoin täysosuma ja parhaimpia elämäni jälkiruokia. ”Puretussa kakussa” oli maitohorsmajäätä, vaahtokarkkimaista ruusulla maustettua kauravaahtoa, tammenterho-crumblea, kuivattua aroniaa, vadelmaa ja ruusun terälehtiä. Eikä siinä vielä kaikki, tarjoilija teki meille ihanan palveluksen. Juomavalikoiman päätöksessä umeshu oli korvattu roseella, mutta hän oli laittanut sivuun hieman umeshua sen rakastajille. Onneksi olin maininnut zaru soba -mielteeni! Tsuruu-ume Suppai Umeshu olikin parasta, jota olen koskaan maistanut. Se ja uskomattoman monitahoinen jälkiruoka kruunasivat illan. Kakkumuru oli oivallista, eikä yhtään liian makeaa, mikä oli tärkeää muiden ainesten kanssa. Ruusun aromit toivat mieleen toisen ikimuistoisen jälkiruoan Grönissä aikoinaan.

Vaikka parissa annoksessa oli puutteensa, olimme erittäin tyytyväisiä iltaamme – ilmapiiriin, palveluun, ruokaan ja juomaan. Sanottakoon, että ainakin tämä menu edustaa sellaista fine dining -tyyliä, jonka tarkoituksena ei ole täyttää mahaa (joidenkin ravintoloiden vastaavien menujen päälle on tullut ihan kunnon ruokakoomakin). Eli Villdiin ei kannata tulla hyvin nälkäisenä vaan juuri sellaisella sopivalla ruokahalulla ja lievällä näläntunteella, joka korostaa elämystä. Villd tarjoaa muuten myös lounasta, jonka yritän muistaa testata joskus. Palaamme ehdottomasti Villdiin uudelleen illalliselle, kun maailma taas joskus antaa tilaisuuden matkustaa maalta pääkaupunkiin ilman poikkeusaikojen ylimääräisiä riskejä. Suuri kiitos! On tämä jännää. Vegaaninen fine dining -ravintola, totta tosiaan.

Villd
Helsinginkatu 21
Helsinki

lounas ti–pe 11–15
illallinen ti–la 17–22

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , ,