Beans&more

"Valitsin listalta 'kanapurilaisen': ihanan näköinen briossisämpylä, kunnolla revittyä mehevää seitania, vegaanista fetaa, vihanneksia ja punajuurimajoneesia. Olin huumaantuneen onnellinen."

21.11.2021

Tämä on niitä arvioita, joiden alussa on heti tunnustettava syvä lukkarinrakkaus ravintolaa kohtaan. Ihastuin Beans&moreen jo vuonna 2018 käydessäni siellä ystävien kanssa konferenssin tauolla. Silloin söin mustapapupyöryköillä ja marinara-kastikkeella täytetyn patongin. Toisella reissulla juuri ennen koronapandemian tuloa vuoden 2020 tammikuussa nautin vielä ihanamman americana-aterian, oikein mojovan steak’n’cheese-patongin. Oli selvä, että tänne palaisin jokaisella Jyväskylän reissulla. Poikkeusolojen aikaan tuin ravintolaa joukkorahoituskampanjassa, ja samalla pääsin onnittelemaan rakkaita ystäviä perheenlisäyksestä ravintolalahjakortilla. Täysin vegaanisia paikkoja on niin vähän, että halusin tukea paikkaa vaikealla hetkellä.

Edellisten kokemusten americana-henki oli kuitenkin osunut vaihtelevan ruokalistan tuollaisiin vaiheisiin, sillä nyt teema ei hallinnut ruokalistaa lainkaan. Tarjolla on moninainen alkupalavalikoimasta niin itäisen Aasian kuin Lähi-idän vaikuttein, mukana kuitenkin myös paahdettua ”kanaa” sienisalaatilla. Pääruokalistalla perinteisemmästä kasvisruokameiningistä viestivät kolme kulhoruokaa, mutta niiden lisäksi löytyy risottoa ja kolme erilaista burgeria. Tämän lisäksi tarjolla on tuorepuristettuja mehuja, kiinnostava ”koko päivän aamiaisen” lista (mm. toasteja ja kreppejä), varsin mukava alkoholijuomien valikoima, kahvien samaten, sekä ihanan näköisiä kakkuja ja leivoksia. Beans&more kuvaakin kotisivuilla olevansa cafe–bar–restaurant. Niin, ja myynnissä on myös monipuolisesti vegaanisia tuotteita!

Burgeria oli saatava, ja valitsin listalta ”kanapurilaisen”. Se olikin melkoinen ilmestys: ihanan näköinen briossisämpylä, kunnolla revittyä mehevää seitania, jonkinlaista vegaanista fetaa, vihanneksia ja punajuurimajoneesia. Kokonaisuus oli niin korkea, että poikkeuksellisesti päädyin aloittamaan veitsellä ja haarukalla saadakseni burgerin hallittavasti haukattavaksi.

Seitan oli jälleen juuri sellaista, josta pidän. Kuten viimeksikin, minulle tulivat vahvasti mieleen edesmenneen helsinkiläisen Soi Soin parhaat ajat ja ”Sataman seitan” -annos. Vegaanista fetaa söin vasta toisen kerran – edellisen kerran myös purilaisen välissä merikarvialaisessa Merry Monkissa. Nyt kokemus oli tietysti paljon parempi, kun feta oli sitä tukevassa ympäristössä – punajuurihan siihen sopii ihanteellisesti – ja hallittavamman kokoisina paloina. Olin huumaantuneen onnellinen. Kumppaniksi ottamani punaviini oli vallan mainiota.

Jälkiruoaksi otin capuccinon ja samanlaisen ihanan suklaaleivoksen, jonka söin nelisen vuotta sitten. Pelkästään tämänkin takia Beans&moreen kannattaa tulla kauempaakin.

Olen niin onnellinen, että tämä ravintola selvisi pahimmista poikkeusoloista ja tuntuu nyt pärjäävän vallan mainiosti.

Beans&more
Asemakatu 11
Jyväskylä

ma suljettu
ti–to 9–19
la 12–22
su 12–18

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , , , , ,