Cafe Pequeño

"Tämähän oli poikkeuksellisen oivallinen banaanikakku!"

9.11.2021

Edellisestä visiitistä tässä mukavassa Vaasankadun kahvilassa oli ehtinyt vierähtää useampi vuosi. Arvion kirjoitin jo viisi vuotta sitten, enkä usein ole muistanut tänne palata – lähinnä siksi, että työkokousreissut eivät ole pitkään aikaan enää suunnanneet tännepäin kaupunkia. Nyt Pequeño kuitenkin putkahti mieleen, kun menin lounaalle Vaasankadulle.

Kahvila on tällä välillä laajentunut huomattavasti suuremmaksi, ja siitä on kehkeytynyt parturiliikkeen ohessa toimivan nurkkauksen sijaan iso ja viihtyisä kahvila, joka toimii tasavertaisesti parturin kanssa. Tällä kertaa esimerkiksi asiakas tuli nautiskelemaan kevyen salaattilounaan ja jatkoi siitä parturin tuoliin. Hauska konsepti.

Vegaaninen tarjonta vaihtelee ystäväni mukaan aika paljon: joskus on tarjolla empanada-piiraita, mutta niitä ei ollut nyt. Makealla puolella löytyi banaanikakkua. Hetkisen mietiskelin, sillä minähän en oikeastaan pidä banaanista, tai tarkemmin sanoen etenkin hyvin kypsän banaanin maku saattaa jopa ällöttää minua. Mutta läheisessä Kahvila Sävyssä olen joskus syönyt vallan kelpoa ”banana brediä” (kuten asia tiskillä minulle ilmaistiin siellä), joten päätin kokeilla, etenkin kun se myytiin ilman finglishiä – kiitos siitä. Juomaksi otin capuccinon.

Ja tämähän oli poikkeuksellisen oivallinen banaanikakku (tai -leipä, jos sitä sellaiseksi haluaa kutsua)! Taikinassa oli tumman makuista suklaata ja pähkinöitä, eikä banaanin maku ollut lainkaan äitelä. Söin kaiken hyvällä halulla ja mielellä.

Laajentumisen myötä tästä on tullut entistäkin mukavampi kahvila, joka kuuluu ehdottomasti pääkaupungin suosikkeihini.

Cafe Pequeño
Vaasankatu 11
Helsinki

ma–la 10–20
su suljettu

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

,