Zhèn

"Maut olivat chilisten hyökkäyksien perään maanläheisen yksinkertaisia"

27.10.2021

Elokuussa Helsinkiin aukesi maan ensimmäinen kiinalainen fine dining -ravintola. En ollut osannut odottaa tai ajatellakaan tällaista mahdollisuutta, joten se ehdottomasti kiinnosti. Kirjamessujen aikaan olisin tulossa kaupunkiin, joten sovin illallisen rakkaiden ystävieni kanssa – juuri heidän, jotka ovat aikanaan johdattaneet minua kunnollisen kiinalaisen ruoan äärelle ja joiden pitkiin Kiinan kokemuksiin olen nojannut paljossa opetellessani ymmärtämään sitä. Varasin meille kolmelle hyvissä ajoin talon vegaanisen menun: kyllä, sellainen löytyy ruokalistalta!

Jos en odottanut kiinalaista fine diningia, niin en osannut ounastella myöskään vanhan laiva- ja varustamoyhtiön toimiston tunnelmaa. Ilmapiiri oli pikemmin Jeeves & Wooster -televisiosarjan Amerikan jaksoista kuin sellaista, mitä olisin ajatellut Kiinan herkkuja maistellessani. Kontrasti oli oikeastaan aika hauska. Ystäviäni varrotessani lämmittelin sateessa kylmettynyttä kehoani erinomaisella katkerovaltaisella talon drinkillä – se pärjäsi makujen moninaisuudessa vastaaville minulle rakkaille italialaisille juomille.

Viiden ruokalajin menu oli ehtinyt jo muuttua siitä, kun tein varauksen, mutta muutos vaikutti ainakin paperilla olevan vielä kiinnostavampaan suuntaan. Päätin kokeilla myös viisiosaista juomamenua, sillä talon viinilista vaikutti kiehtovalta (vaikken mikään viinituntija olekaan). Juomien kirjo ulottui viiteen maahan. Ja kuten ruokamenu, myös juomamenu löytyy vegaanisena – ja tarjoilija korosti, että he olivat huolella varmistaneet juomienkin vegaanisuuden.

Ensimmäinen annos oli vanha tuttu, kevätkääryle. Oli yllättävää, että tämä klassinen naposteluruoka aloitti fine dining -menun. Lautasella oli kipollinen makeaa chilikastiketta ja kääryleen alla toista soosia. Hyvän kurkun lukijat tietävät, että olen intohimoinen kevätkääryleiden ystävä, ja usein tuskailen, että hyviä saa harvoin. Tämä oli oivallinen: rapea eikä liian rasvainen, ja täytteessä oli monipuolisuutta. Toinen ystävistäni kertoi vierastavansa ruokalajia mutta tämän palauttaneen uskoaan siihen. Tykkäsin kovasti, mutta täytyy sanoa, että mitenkään erityisesti se ei noussut tamperelaisen Tu Huongin kääryleiden ohi. Tätä ei pidä ottaa vähättelynä, sillä tuon grillikioskin tuotokset vain ovat erinomaisia! Ehkä silti vielä tämä ei vienyt erityisesti fine dining -tunnelmaan. Juomana minulla oli crémant-kuohuviiniä.

Seuraavana ruokalajina oli toinen klassikko, joka oli kaikille meille rakas: vihreät pavut sichuanilaisittain. Olen syönyt niitä lukuisissa ravintoloissa kasapäin – viimeksi Mei Linissä. Toisin kuin kevätkääryle, tämä annos poikkesi selvästi aiemmista kokemuksista. Pavut eivät olleet tuttuja ohuita tarhapapuja vaan leveitä, melkein ruusupapuja muistuttavia. En ole ehkä syönyt tällaisia aiemmin, vaikka olemme kasvattaneet puutarhallakin monia eri lajeja. Palot olivat pinnalta ihanan käristyneitä ja suolaisia, mutta sisus oli mehevä. Erityisesti annoksesta jäivät kuitenkin mieleen chilit ja sichuanpippurit, jotka oli paistettu täydellisesti: päädyin nappaamaan syömäpuikoilla suuhuni joka ainoan hitusen, kipeästä poltteesta ja suun turtumisesta huolimatta. Niiden rakenne oli niin loistavan rapea, ja makuun oli tullut sen myötä täydellistä paahteisuutta, että ne melkein muodostivat oman ruokalajinsa rinnalle. Olihan tämä varmaan paras syömäni lajinsa edustaja – tosin on vaikea verrata siihen, kun kymmenien annosten pitopöydässä on vuoren kokoinen läjä ryppyisiä papuja. Ihan eri lajityyppi. Tämän kanssa sekä mainittu kuohuviini että listan seuraava, riesling Australian Barossasta, toimivat erinomaisesti.

Riesling olisi ollut myös seuraavan kumppani, mutta olin kuunnellut tarjoilijan ohjetta huolimattomasti ja juonut sen jo papujen aikana. Eipä tuo haitannut. Seuraava ruokalaji oli höyrytettyä tofua chilikastikkeella. Kipossa oli neljä tutisevaa tofupalaa, jotka muistuttivat ulkonäöltään kampasimpukoita tai vielä enemmän neljää piskuista pannacottaa. Jälkimmäinen on hyvä vertailukohta sikälikin, että suutuntuma oli hyvin samankaltainen, liukkaan pehmeä. Tämä miellytti kaikista annoksista selvästi vähiten. Taustalla oli varmasti se, että aikanaan tein itse äidin opettamana tofua säännöllisesti, ja tuoreen pehmeän tofun mausta ja suutuntumasta on jäänyt niiltä vuosilta vahvat muistikuvat. Siihen verrattuna maku oli hyvin vaatimaton. Chilikastikkeen hedelmäisestä poltteesta pidin, ja kastikkeessa oli hienot aromit.

Neljäs ruokalaji olikin sitten jotain ihan muuta, ainutlaatuinen kokemus, illan ehdoton kohokohta – ja ystävieni mukaan suora aikamatka Kiinan kotoisiin makuihin, joskin itse ruokalaji oli heille ennestään vieras. Annokseen kuului neljä retikkapalloa sienikastikkeessa paksoin kera. Retikkapallojen suutuntumaan ihastuin ensimmäisenä: pehmeä, sitkainen ja kostea. Tämä on varmasti myös ”hankittu maku” eikä kaikkien juttu, mutta olin välittömästi myyty. Maut olivat chilisten hyökkäyksien perään maanläheisen yksinkertaisia – toinen ystäväni nosti esiin viismausteen. Siitakkeen ja retikan aromit sopivat erinomaisesti yhteen italialaisen punaviinini kanssa.

Jälkiruokajuomani oli saksalainen jälkiruokaviini, ja sen kumppanina tarjottiin matcha-jäätelöä. Jopa suolaisen puolelle menevä jäätelö oli mukava tuttavuus, ja pidin siitä, vaikken erityinen matchan ystävä olekaan. Ehkä kuitenkin jotain omaleimaisempaa ja kokeilevampaa olisin toivonut, fine dining -ravintolassa kun ollaan.

Ateriani päätti 20-vuotias durrasta tehty ”valkoviina” eli baijiu. Ystäviäni jännitti, pitäisinkö siitä. No pidinhän minä, sillä se oli kuin parasta grappaa! Hauska yksityiskohta että illan alku ja loppu toivat minulle vahvasti Italian mieleen.

Ilta Zhénissä oli ehdottomasti hieno kokemus, joka tarjosi minulle joitain täysin uusia makuelämyksiä. Siitä huolimatta tuntuu, että kokoavaa arviota on vaikea antaa. Suosittelen kyllä ravintolaa, mutta varauksin, tai pikemmin tarkennuksin. Ensinnäkin: tältä pohjalta tuntuu, että kiinalaisessa keittiössä minulle ”se juttu” on kuitenkin lukuisten erilaisten ruokalajien nauttiminen yhdessä seurueen kesken kaikkia vuorotellen maistellen. Fine dining -konseptissa siis menetettiin jotain, enkä ole ihan täysin varma, tuliko sen tilalle tarpeeksi jotain aivan omanlaistaan – lukuun ottamatta erinomaista juomavalikoimaa ja ruoan ja juoman paritusta, joka kiinalaisista ravintoloista usein puuttuu (ellei tarjolla ole oikeasti hyvää teetä kuten edesmenneessä Bei Fangissa). Korostan, että tämä ei ole rahakysymys: ilman juomamenua talon maistelumenu ei juuri kalliimmaksi muodostu kuin ilta, jolloin tilaan läheisen kanssa pöydän täyteen annoksia hyvässä kunnollista kiinalaista tekevässä ravintolassa. Kysymys on enemmän tyylistä.

Toisaalta keskittyminen yksittäisiin ruokalajeihin toi kokemukseen silloin voimaa, kun annokset olivat parhaimmillaan: paistetut pavut ja retikkapallot tänä iltana olivat tästä loistava esimerkki. Ison kattauksen osana retikan ja sienen kytkös olisi ehkä jäänyt sivuosaan. Mutta kaikki menussa ei noussut ihan tälle tasolle.

Suosittelen Zhéniä ennen kaikkea, jos kiinnostaa tutustua sellaisiin kiinalaisen keittiön makuihin, joita ei välttämättä erinomaisissakaan kiinalaisissa ravintoloissa kohtaa, mutta muistutan, että tulisuutta vieroksuvalle ainakaan tämä menu ei olisi sopinut, ja osa mauista voi olla hienosyisyydessään vaikeita. Mutta sehän on fine diningin idea. Toivoisin vain, että sama kokemus olisi ollut kaikissa annoksissa.

Erikseen on mainittava ystävieni kehuneen aiemmalla visiitillä syömäänsä mapo tofua ainutlaatuiseksi kokemukseksi: se minun on ehdottomasti mentävä testaamaan. Zhén on sen verran lähellä työporukan toimistoa, että joskus, kun mapo tofu sattuu olemaan lounaalla kokouspäivänä, suuntaan tänne.

Zhèn
Eteläinen Makasiinikatu 4
Helsinki

ma suljettu
ti–to 11–23 (11-14, illallinen 16–23)
pe 11–00 (lounas 11–14)
la 14–00
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, ,