10.12.2021
Kaikenlaisia japanilaisia ruokia on Suomessa tarjolla vegaanisena aika kivasti nykyään, mutta tarjonta on keskittynyt pitkälti sushiin ja rameniin. Hienostuneempaa pieniin annoksiin keskittyvää Izakaya-tyyliä olen päässyt nauttimaan vain Turun Karussa vuosia sitten sekä Tampereella sittemmin lopettaneessa Nomu Izakayassa – siellä meininki oli parhaimmillaan ikimuistoista mutta taso vaihteli harmittavasti. Kokin minulle räätälöimää riisi-shiso-kivi-suupalaa muistelen vieläkin kyynel silmäkulmassa! Myös helsinkiläisessä Kabukissa kävin kokeilemassa tätä tyyliä kuutisen vuotta sitten. Joistain onnistuneista ruokalajeista huolimatta ilta ei kuitenkaan oikein säväyttänyt, kun harvan annoksen tekeminen vegaanisena onnistui (eikä lista nytkään näytä vegaanisesti järin lupaavalta). Ravintola Kotossa olen käynyt viimeksi varmaan ennen Hyvä kurkku -vuosiani, joten vegaanisen tarjonnan tilanteesta ei ole tietoa. Tähän joukkoon pitää mainita vielä helsinkiläinen Gohan, joka valitettavasti lopetti. Siellä kuitenkin japanilainen tyyli oli fuusioitu vahvasti pohjoismaiseen – mutta parin vuoden takainen ilta jäi elämäni parhaimpien joukkoon.
Olin siis pitkään etsinyt ja kaivannut monipuolisia japanilaisen keittiön tuotteita. Vaikka en ole missään nimessä mikään Japani-tuntija, se on ollut yksi lempikeittiöistäni – sellaista minimalismia, raaka-aineiden kunnioittamista ja maustamisen yksinkertaisuutta, jota on myös monissa maailman ”köyhissä keittiöissä” esimerkiksi eteläisessä Italiassa. Ilahduinkin törmätessäni Helsingin Punavuoressa toimivaan Kamomeen, jonka listalla näkyi olevan kaikenlaista vegaanista. Luulin ensin paikan olevan ihan uusi, mutta sehän onkin toiminut jo viisi vuotta! Hämmentävää, että se ei ollut osunut ”tutkaan” ennen tätä. Facebookin Vegaaninen Helsinki -ryhmässäkin näköjään ensimmäiset kokemukset ovat vasta viime vuodelta.
Varasin pöydän minulle ja kahdelle rakkaalle ystävälleni, joiden kanssa olen viettänyt monta illallista. Verkkosivujen listalla oli sen verran monta vegaanimerkintää, että en ollut huolissani tarjonnasta, mutta henkilökunta vielä ystävällisesti painotti, että löytyy vegaaninen menukin. He suosittelivat erityisesti talon omaa tofua, eikä suotta.
Saavuin paikalle muita aiemmin ja pääsin istumaan perimmäiseen pöytään lähimmäksi keittiötä, mikä on tuoksujen ja kokkaamisen äänien ansiosta paras paikka. Ravintola on kaunis: vaaleita värisävyjä ja tukevat painavat puiset pöydät, joihin on jätetty näkyviin hienosti puun syyt. Ystävieni saavuttua päätimme saman tien tilata kymmenen ruokalajin kasvis menun, joka näytti tällä kertaa olevan valmiiksi kokonaan vegaaninen. Seuralaiseni myös yllättivät minut ihanasti tarjoamalla koko illan. Senkin höpsöt rakkaat. Kauhean ystävällistä, etenkin kun minä olin vielä tästä tietämättä tilannut itselleni juomamenunkin.
Ensin pöytään kannettiin lautanen, jossa oli hyvin kevyesti wasabiliemessä keitettyjä edamameja sekä talon omaa tofua kylmänä muistaakseni inkiväärin, kevätsipulin ja soijakastikkeen kera. Edamamet olivat hyviä, mutta eivät mitenkään erityisiä. Tofu taas heitti minut saman tien aikamatkalle edesmenneen äitini seuraan. Kun aikanaan aloin kasvissyöjäksi 90-luvulla, ravitsemuksestani huolestunut äitini opetteli tekemään itse tofua ja opetti minua. Tofu sekä sen valmistuksesta jäävät hera ja soijapapurouhe (jälkimmäisistä tehtiin sämpylöitä) olivatkin vuosikaudet kotikeittiöni arkea. Sittemmin kun köyhäilevä opiskelijaelämä loppui ja kun kunnollista tofua alkoi saada kohtuuhintaan kaupoista, käytännössä unohdin tämän taidon. Sääli, sillä tuoreen tofun maku on täysin ainutlaatuinen. Kamomen tofu maistui tismalleen samalta kuin äidin kanssa tekemäni. Kiitos tästä muistosta.
Seuraavaksi vuorossa oli myös tofu, tällä kertaa paistettuna. Annos näytti hyvin vaatimattomalta, mutta tofun pintaan oli saatu hiiligrillillä uskomattoman hieno aromi, joka sopi täydellisesti juomamenun ensimmäisen osan eli oluen kanssa. Tofun rakenne oli erilainen, ja mikäli ymmärsin oikein ruokalistasta, raaka-aineena olikin esipaistettu tofu.
Tofujen jälkeen vuorossa oli kaksi nigirisushia, grillatulla paprikalla ja avokadolla. Ja nyt täytyy sanoa, että ensimmäisen kerran joku paikka pärjäsi ihan täysin lempisushiravintolalleni eli Tampereen Kauppahallin Umamille! Pääasia eli riisi oli laitettu niin taidolla, että en olisi sokkotestissä pystynyt erottamaan ravintoloiden annoksia toisistaan. Pelkästään siis sushinkin takia Kamomeen selvästi kannattaa tulla! Juomamenussa olin siirtynyt shochuun eli vahvaan ohrasta, perunasta ja riisistä tislattuun viinaan. Se oli sellaisenaankin hyvää, mutta ravintolan suosituksesta laitoin joukkoon jääkuution ja hiukkasen kuplavettä, ja maku kieltämättä parani entisestään.
Samaa viinaa join vielä listan seuraavan annoksen eli munakoiso- ja kesäkurpitsa-yakitorivartaiden kanssa. Tällaisia annoksia aina vähän jännittää, sillä oman rasvan puutteessa kasvikset harvoin grillautuvat kovin kiinnostavasti. Mutta kuten paistetussa tofussa, hiiligrilli oli tuonut kasviksiin monitahoisen ja kiinnostavan aromin. Kasviksia oli kypsennetty hyvin kevyesti, ja kesäkurpitsa oli pysynyt ihanan mehevänä. Täytyy erikseen kiittää tästä, sillä minusta on oman puutarhaharrastuksen myötä tullut aika ronkeli kesäkurpitsojen kanssa – niin monta kiehtovan makuista lajiketta olemme kasvattaneet, että kaupoissa myytävä peruskesäkurpitsa ei oikein innosta enää. Tässä annoksessa se oli laitettu oivallisesti! Myös munakoiso toimi, yllättävästikin, sillä yleensä kaipaan munakoisolta pitkää kypsennystä, rakenteen täydellistä muutosta ja kirpeyden poistumista sen myötä. Nyt kirpeyttä ja ”nahkeutta” oli jäljellä, mutta hiiligrillin tuoman karvauden kanssa se sopi jostain syystä yhteen.
Seuraavassa annoksessa oli vahvat korealaiset vaikutteet, kuten monissa japanilaisen keittiön annoksissa. Namul-salaatti oli tehty porkkanasta ja kurkusta, ja siinä yhdistyivät seesami- ja chiliöljyn aromit mutta kuitenkin niin säästeliäästi käytettyinä, että ne eivät jyränneet vihannesten omaa makua yhtään alleen. Käsittämättömän hyvää!
Kun ruokalistalla siirryttiin uppopaistettuihin asioihin, juomaksi vaihtui sake tarjoiltuna pitkävartisesta viinilasista. Pidin siitä, kuten aina. Ja seuraava ruokalaji oli minulle illan huippukohtia: tuskin tulitikun paksuisia perunasuikaleita uppopaistettuna ja maustettuna wasabijauheella! Lähin vertailukohta ovat kiinalaiset tikkuperunat chilillä, mutta se ruokalaji on rasvainen ja hyökkäävän tulinen, kun nämä perunat taas olivat suorastaan ilmavan keveitä. Haluan tätä pian uudestaan!
Sitten vuorossa oli kaksi gyoza-mykyä, hauska onigiri-riisipallura, pikkelöityjä vihanneksia sekä misokeitto. Kaikki oli hyvää, ja onigiri oli kiva tuttavuus. Estetiikaltaan siinä oli sellaista japanilaisen pikaruoan tai katuruoan meininkiä, jota olen katsonut kiinnostuneena ruokaohjelmista. Helposti käteen napattava ja haukattava suupala, kuin riisistä tehty suolainen munkki, joka ei kuitenkaan ole rasvaista vaan hyvin kevyttä. Edesmenneen helsinkiläisen SOMAn annokset tulivat tästä vahvasti mieleen. Misokeiton merilevä ja sienet olivat herkullisia.
Lopuksi oli vuorossa matcha-jäädykettä riisimurojen, paputahnan ja mansikan kera. Olen syönyt muutamia matcha-jälkiruokia, ja usein teen maku on liian hallitseva, mutta tässä se oli juuri sopiva. Jälkiruoan kanssa tarjottiin luumuista tehtyä umeshua, joka on lempijuomiani koko maailmassa.
Aivan uskomattoman hyvä ilta, siis. Jos tällainen hienovarainen ja minimalistinen tyyli kiinnostaa, suosittelen Kamomea ehdottomasti. Tänne on päästävä vaimon kanssa sekä joskus lounaallekin. Nuudeliannokset kiinnostavat kovasti. Toivottavasti täältä saisi joskus kylmiä soba-nuudeleita, joka on ehdoton suosikkini japanilaisessa keittiössä ja ylipäätään lempiruokiani kautta aikojen. Täytyy pitää listaa silmällä muutenkin, sillä näköjään elokuussa Kamome oli järjestänyt vegaanisen brunssin, ja kuvat ovat syötävän hyvän näköisiä.
Kamome
Pursimiehenkatu 12
Helsinki
ma 11–14.30
ti–pe 11–23
la 12–23
su suljettu