10.2.2022
Edellinen Kumma aukesi vuonna 2018 Aleksanterinkadulle ”Doriksen taloon”, ja siitä tuli nopeasti supersuosittu illanviettopaikka ja yksi omista suosikkiravintoloistani. Syynä ei ollut vain se, että perustajissa oli pari ihanaa ystävää, vaan ennen kaikkea ruoan herkullisuus, vegaanisen valikoiman kiinnostavuus ja erittäin hyvät juomat – vaikka meininki muuten ehkä oli jo aavistuksen liian nuorekasta tällaiselle harmaalle maalaishiirelle. Pari kertaa ehdin arvioida Kumman ylistäen, kunnes tuo muistorikas talo katosi maailmankartalta. Kun vielä pandemia iski päälle, pelkäsin, että baariravintola ei uuteen inkarnaatioon yltäisi.
Pelko oli onneksi turha, ja uusi Kumma aukesi lokakuussa Hallituskadulle. Tosin alkuajat osoittautuivat varmasti rankoiksi, kun uudet rajoitukset iskivät pian päälle. Yritimme vaimon kanssa käydä syömässä jo viime vuoden lopulla, mutta osuimme paikalle kaupungin opiskelijahaalarikaaospäivänä, eikä ruokailu onnistunut. Tällä kertaa valitsimme torstaipäivän, kun olimme käyneet ensimmäistä kertaa yli pariin vuoteen yhdessä elokuvissa. Nälkä oli kova, ja sydämellisen italialaisen elokuvan jälkeen kaipasin punaviiniä.
Ruokalista on uusiutunut, mutta siellä on edelleen ”Kebarbapapan” eli tsatsikisen seitanpitan kaltaisia klassikoita. Minä päätin kokeilla alkupalaksi tofutäytteisiä bao-sämpylöitä ja pääruoaksi kapsalonin, hollantilaisen katuruokaklassikon, jollaisen olen syönyt vain kerran aiemmin Rillingissä. Juomaksi otin punaviiniä – ei ehkä paras paritus osin tulisille mauille, mutta ”Piemonten tryffelinmetsästäjien” jälkeen oli pakko saada punkkua. Talon zinfandel oli vallan hyvää: jostain syystä tuo rypäle ei ole juuri koskaan omaan ostoskoriin valikoitunut. Se myös pisti sopivasti vastaan katuoruokamauille.
”Tao Bao Buns” ihastutti: friteeratun tofun pinnassa oli vahva karamellisointi, ja tofussa itsessään oli makua. Seesaminen lisäsalaatti täydensi kokemusta hienosti. Nämä boat menivät kyllä samaan kastiin Momo Tokon ja Muusan kokemusten kanssa.
Entä ”Seitanan Kapsalon”? No hemmetin hyvähän se! Tällainen ”loaded fries” on oikeastaan vaikea tyylilaji, koska makujen pitäisi myös sopia yhteen, tai muuten tuloksena on silkka mössö. (Tai sitten sen pitää olla krouvi makkaraperunat.) Tässä hollantilaisessa keksinnössä on neroutta mukana.
Listalta löytyy myös hampurilainen, jossa on kaksi – kaksi! – talon omaa Muu-jauhiksesta leivottua pihviä. Tämä kiinnostaa! Jotain uutta burgerrintamalta. Pian siis pitää palata.
Kumma Bar & Street Kitchen
Hallituskatu 14
Tampere
(kirjoitushetkellä vielä poikkeusolojen aukioloajat)