CB Coffee

"Rakastan tällaista vietnamilaista: yksittäisiä selkeitä mutta vahvoja makuja."

5.5.2022

Vietnamilaisen ruuan saatavuus parani taannoin Tampereella mukavasti, kun eri itäaasialaisia keittiöitä yhdistelevä Whatever tuli kaupunkiin. Oivallisia patonkeja ja kääryleitä on saanut tietty myös VG Wokista, ja kesäaikaan Tammelantorilla An Namissa on mukava käydä – rakas Món Việt sen sijaan joutui lopettamaan. Olen kuitenkin kaivannut sellaisia makuja, joita sai parhaina aikoina asemanseudun legendaarisesta Hoa Xuanista: etenkin voimakasta sitruunaruohoisuutta olen ikävöinyt.

Näsilinnankadulla toimivasta CB Coffeesta olen kuullut paljon hyvää jo pidempään, mutta joistain älyttömästä syystä tai ilman syytä testaaminen vain venyi ja venyi. Elin jotenkin sellaisessa harhakäsityksessä, että paikka olisi ”syrjässä”, mutta sehän on ihan ytimessä, Sitkoa vastapäätä.

Alkuvuodesta ravintola ilmoitti olevansa enää auki viikonloppuisin, ja pelästyin, että en pääsisi lainkaan käymään siellä. Onneksi toukokuun alussa normaalit aukioloajat palasivat, ja ryntäsin testaamaan heti samana päivänä, kun kuulin asiasta Hyvän kurkun uskolliselta lukijalta ja yhdeltä Tampereen aktiivisimmalta ravintoloiden vegaanisen valikoiman testaajalta. Hän myös vinkkasi annokseksi tofun sitruunaruohohastikkeella, ja sehän olikin täysosuma. Sydämellinen kiitos!

Listalla on useampia vegaanisena tarjolla olevia vaihtoehtoja – ymmärtääkseni vegaanisuus kannattaa kuitenkin ilmoittaa tilatessa. Yllä mainitun vinkkaajan mukaan paikka käyttää myös vegaanista ”kalakastiketta”, eli ei tarvitse ihmetellä, jos sen erottaa annoksesta.

Annos tuli pöytään hauskasti tarjoiltuna: tofu ja runsas määrä pehmeäksi freesattua sipulia sitruunaruohokastikkeella oli asetettu salaattipedille, ja päällä oli pähkinärouhetta. Näin samaan aikaan sai monta eri koostumusta, lämmintä ja kylmää sekä raikkautta ja kookoksista täyteläisyyttä. Ruoka oli aivan käsittämättämän hyvää. Vaikka tyyli oli erilainen kuin Hoa Xuanissa aikanaan, palasin välittömästi sen muistoihin. Rakastan tällaista vietnamilaista: yksittäisiä selkeitä mutta vahvoja makuja. Olin tilannut annokseni tulisena, ja minulle se oli juuri sopiva: ei liian tulinen, koska en sitä kaipaa vietnamilaisesta keittiöstä.

Tilasin vielä lukijan suosituksesta kylmän vietnamilaisen jääkahvin kauramaidolla, ja se oli ihmeellisen hyvää!

Toivon tälle ravintolalle suosiota ja menestystä ihan itsekkäistäkin syistä, koska haluan syödä täällä vielä monta kertaa. Tampereen vegaaninen tarjonta sen kuin kohenee.

CB Coffee
Näsilinnankatu 21
Tampere

ma–pe 10.30.–21
la–su 11–21

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , , ,