16.5.2022
Intoilin tästä ainutlaatuisesta kasvisravintolasta arviossani vuonna 2019, ja edelleenkin voin heti kättelyssä sanoa, että Suomessa ei ole toista tämän kaltaista. Kuten rakas ystäväni ja Hyvän kurkun luottoasiantuntija on useasti todennut, Pavun ja Padan hän Tampereen ravintoloista ottaisi ensimmäisenä Helsinkiin. Kasvisravintoloita löytyy kummastakin kaupungista – joskin Helsingissä pandemia kaatoi monia. Ja muitakin todella hienoja kasvisbuffeteja on kummassakin kaupungissa, mutta Papu ja Pata onnistuu tekemään sen kortteliravintolan kotiruokameiningillä aivan omaleimaisellaan tavalla. Tähän ravintolaan voi eksyä kuka vain syömään, eivät ainoastaan kasvisravintolaa etsivät. Ja sellainen oli tunnelma taaskin mennessämme: tupaten täynnä väkeä, kaikensorttista.
Sanottakoon myös, että olen päässyt käymään täällä harmillisen harvoin. Mainittu helsinkiläinen ystävänikin on vieraillut useammin! Toki tässä oli kaikenlaisia poikkeusoloja, mutta käyn Tampereella nykyään lopulta aika harvoin. Tälle puolelle kaupunkia suuntaan kyllä harrastuksiin suht usein mutta aina myöhemmin illalla niin, että käyntien yhdistäminen lounasaikaan ei onnistu. Mutta ehkä ratikan myötä tulen käyneeksi ihan hetken innostuksesta kotiruokalounaalla useammin!
Olin ollut haastattelussa Tampereella, ja yhytin asioilla olleen vaimoni, ja suuntasimme Kalevaan. Tuskin maltoin odottaa, sillä päivän ruokalistalla olisi nakkikastiketta ja pinaattikeittoa. Nakkikastiketta! Nakki! Kastiketta! Vaikka ravintola oli tosiaan aika täynnä, vapaa pöytä löytyi heti, ja suuntasimme linjastolle. Lisukkeeksi nappasin punajuurisalaattia, hapankaalia ja yrttistä tofua pavuilla. Mutta päivän pääesiintyjä oli mainittu soosi. Tillimaustettuja perunoita ja pari kunnon kauhallista. Ryntäsin pöytään ja muutuin ruokaa suuhunsa lappavaksi onnelliseksi pikkupojaksi.
Kastike oli aivan mahtavaa. Maistoin myös vaimon lautaselta hieman kikherne-bataatticurrya: ihan hyvää, mutta ei kuitenkaan mitenkään erityistä. Kieltämättä kykyni keskittyä mihinkään muuhun kuin nakkisoosiin oli myös kompremettoitunut. Söin lautaseni tyhjäksi ja hain heti lisää – hiukkasen pirteää kaalisalaattia kylkeen, mutta siis ennen kaikkea perunaa ja soosia. Olin ihan siekailemattoman onnellinen. Olisin varmasti hakenut vielä lisää, mutta tänään pitäisi vielä lapioida kymmeniä kottikärryllisiä kompostia ja oksasilppua puutarhalla. Siitä huolimatta olisi maistettava myös pinaattikeittoa – onhan se ehdottomia elämäni lempiruokia. Ja olihan se nyt ihan hullun hyvää! Vain lempääläinen Ratakiska on päässyt samalle tasolle. Päälle sai vielä tofumurua, aijai.
Jälkkäriksi söin vielä pienen palasen oivallista aleksanterinleivosta.
Eihän tällaista voi olla. Tätä kirjotittaessani katselen haikeana viikon lounaslistaa: gratiinia, lohkoperunoita ja bolognesea; kanatonta keittoa; pinaattilettuja; soijarouhekastiketta ja muusia; pyttipannua; kaalilaatikkoa… Aiemmalla viikolla ravintolan kyky eri keittiöiden fuusioihin näkyi esimerkiksi seesamisessa tofuwokissa ja moussakassa – ja sitten oli myös hernekeittoa, seitanpaistia pippurikastikkeessa ja savutofukiusausta. Olen onnellinen maalaishiiri enkä kaipaa enää takaisin Tampereelle, mutta kieltämättä listoja lukiessa muistelen haikeana Kalevassa asumisen vuosia. Ei ollut tällaista silloin ei.
Lounaskahvila Papu ja Pata
Sammonkatu 15
(Käynti Kaupinkadun puolelta)
Tampere
ma–pe 10.30–16
la–su suljettu
(paitsi etukäteen ilmoitetut teemapäivät kuten vohvelibuffetit)