Ravintola Jura

"Parsat oli valmistettu täydellisesti, ja remoulade oli herkullista, ja niiden kanssa kaalikin toimi varsin hyvin."

25.5.2022

Minulla oli vahvasti sellainen muistikuva, että olin käynyt Jurassa ensimmäisen ja edellisen kerran ”vuosia sitten”. Alan tulla vanhaksi, ja koronavuodet ovat vissiin vääristäneet aikakäsitystäni, sillä viime visiitti oli tammikuussa 2020. Silloin illastin rakkaiden ystävieni ja Hyvän kurkun luottovinkkaajien kanssa, ja mieleen jäi ennen kaikkea juuriselleri-portobellocarbonara. Se on edelleen kaikkein kauneimpia ravintolamuistojani, jonka kaltaiseen en ole missään muualla törmännyt. Vannoin, että tänne olisi palattava, ja jännitinkin korona-aikoina, selviäisikö ravintola. Niin moni kaatui.

Rakkaat ystävät ehdottivat yhteistä illallista Jurassa, ja lähdimme vaimon kanssa päiväreissulle pääkaupunkiin. Pitkän museokävelyisen päivän jälkeen oli ihana istahtaa heidän kanssaan viettämään iltaa. Tykkään Juran ilmeestä ja tunnelmasta: täällä on rauhallista, ja toisin kuin monissa ravintoloissa, toimivan akustiikan ansiosta oman seurueen kesken voi jutella rauhassa. Henkilökunnalla on mukavan lämminhenkinen meininki, ja juomien ja ruokien esittelystä puuttuu sellainen showmanship, johon vähän välillä uupuu etenkin fine dining -ravintoloissa.

Tilasimme kaikki kasvismenun, minulle tietysti vegaanisena versiona, ja itse asiassa annokset olivat kaikille valtaosin vegaanisia läpi illan. Päädyimme myös juomapakettiin eli neljään kaatoon neljälle ruokalajille. Hintataso on aika lailla samaa kuin useimmissa fine dining -paikoissa (joskin tietysti menukoot vaihtelevat ravintoloissa, ja sen mukana annoskohtainen hinta) – tasohan on ollut nousussa viime vuosina aika paljon, ja joissakin hinnat ovat valitettavasti ylittäneet meidän kipurajamme.

Ilta alkoi keittiön tervehdyksellä, pienellä kipollisella tomaattista ja inkivääristä hyytelöä, josta pidimme kovasti. Hyytelöihin törmää itse asiassa ravintoloissa melko harvoin, etenkin vegaanisina, joten tämä oli oikein piristävää. Sen jälkeen meille tuotiin kahdenlaista talon oivallista leipää, ja vegaanisena levitteenä oli viime kerralta tuttu paahdettu punajuuri.

Ensimmäinen ruokalaji, joka tarjottiin roseen kanssa, oli fenkolinen kukkakaalirisotto appelsiinilla ja kaakaolla. Kuten vaimo totesi, tästä tuli jopa vähän jouluinen tunnelma. Mikään täysosuma annos ei ollut, mutta itse ihan pidin tästä, mutta vaimon kanssa olimme vähän eri linjoilla.

Toinen ruokalaji, joka tarjottiin erinomaisen Juran alueen valkoviinin (illan paras viini ehdottomasti) kanssa, rakentui perunalle ja porkkanalle. Lautasen pohjalla oli ohut karamellisoitunut perunakakku, sen päällä paahdettua porkkanaa, ja tilpehööreinä oli perunalastuja, oliiviöljyjauhetta ja vaahtoa, jonka ainesosia en enää muista. Pidin tästä annoksesta eniten koko illan aikana. Kun kaikkea sai haarukkaan sopusointuisessa suhteessa, maut ja persoonallinen viini täydensivät hienosti toisiaan.

Pääruokana oli ”Kentucky-suippokaalia” eli tempura-tyyliin leivitetty ja paistettu lohko kaalia, jonka kanssa tarjottiin parsaa ja parsaremouladea. Hieman harmillisesti minun ja vaimon kaalit olivat jääneet ystäviemme vastaavia huomattavasti vaaleammiksi: näin annoksesta puuttui rapeutta ja paahteisuutta, ja kaalista oli tullut vastaavasti öljyisempää kuin oli varmaan ollut tarkoitus. Terävä riesling leikkasi rasvaisuutta kyllä hyvin. Parsat oli valmistettu täydellisesti, ja remoulade oli herkullista, ja niiden kanssa kaalikin kyllä toimi varsin hyvin, vaikka annos ei täysosuma ollutkaan.

Jälkiruokaan kuului mantelikreemiä, toscakakkua, tomaattihilloketta ja raparperia, ja sen ohella tarjottiin makeaa moscatoa. Toscakakun karamellisoitu manteli oli ihanaa, ja tomaattihilloke palautti hyvin aterian alun mieleen – mukava yksityiskohta. Ainoastaan pitkät raparperin palaset olivat hieman hankalia lusikalla syötäväksi, koska niiden säikeet olivat säilyneet. Maku oli kuitenkin hyvä.

Ilta oli kaiken kaikkiaan varsin onnistunut, joskaan edellisen visiitin kokemusta se ei ihan vastannut. Suosittelen Juraa kyllä mielelläni, mutta ihan samalle tasolle se ei kuitenkaan nouse kuin muut minulle tärkeät fine dining -kokemukset Grönissä, Lillan Kökissä, Berthassa, Kajossa ja Kuorissa. Tällaiseen ystävien kanssa vietettyyn rauhalliseen iltaan ravintola oli joka tapauksessa mitä mukavin paikka.

Ravintola Jura
Neitsytpolku 10
Helsinki

ma suljettu
ti–ke sopimuksen mukaan
to–la 17–22
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, ,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset