1.9.2022
Olen käynyt Fat Ramenissa harmikseni vain pari kertaa. Arvioin paikan vuonna 2016, kun Hietalahden kauppahallin ravintola oli noin vuoden vanha, ja toinenkin visiitti taisi osua samalle kesälle. Ihastuin tuolloin ikihyviksi Jalotofu-annokseen, ja se on edelleen parhaita ramen-muistojani, vaikka sittemmin olen päässyt tutustumaan ruokalajiin myös Momo Tokossa Helsingissä ja Alohassa Tampereella sekä parissa sittemmin lopettaneessa paikassa. Tarkoitus onkin ollut palata Hietalahden ravintolaan vaikka kuinka monta kertaa, mutta aina se on jäänyt. Yksi syy siihen on, että harvoilla Hietalahden käynneillä huomiostani on kilpaillut mainio Petiscaria.
Kallioon kuitenkin aukesi viime vuonna toinen Fat Ramen, ja pistin sen heti to eat -listalleni. Ajat ovat olleet mitä olleet, joten ensivisiitti tännekin vei aikansa. Mutta nyt kun kollegani kanssa kaipasimme baari-illan päätteeksi syötävää, tämä osui sopivasti kohdalle. (Edellisen kerran olin muuten käynyt samassa ravintolatilassa vuonna 2015 thairavintola Korphaissa.)
Kolmesta vegaanisesta vaihtoehdosta valitsin yhden, jonka nimeä en valitettavasti pistänyt mieleeni, eikä ravintolan ruokalistakaan suostu tätä kirjoittaessani aukeamaan verkkosivuilla. Joka tapauksessa siinä oli varmaankin misoisessa liemessä pinaattia ja muita lehtivihanneksia, tofumurua, kevätsipulia, seesaminsiemeniä ja retikkaa. Pinnalla liemessä oli kevyt vaahto. Kulhoni oheen otin oluttuopin ja tilasin meille molemmille lasilliset yuzu-sakea, josta pidän kovasti.
Päivitys: kiitos blogin lukijalle, joka kertoi annoksen nimeksi Tantanmen ramen ja korjasi, että siinä on kyssäkaalia, ei retikkaa.
Paluu näiden makujen äärelle oli verrattoman mukavaa. Olen viime aikoina syönyt enemmän hentoja yrttisiä vietnamilaisia ja tuhdin chilisiä kiinalaisia nuudeliruokia, ja huomasin nyt kaivanneeni japanilaisen heittiön hienovaraisuutta. Nuudelien rakenne ja maku sopi myös oivallisesti yhteen makujen kanssa. Pitkittäin leikatut rapeat kevätsipulit antoivat niiden koostumukselle hienon vastakohdan, ja tofumuruun oli saatu vahvaa makua, joka ei kuitenkaan jyrännyt alleen liemen aromia. Erinomainen annos.
Kyllä minun täytyy Hietalahteenkin pian palata.
Fat Ramen Sörnäinen
Helsinginkatu 4
Helsinki
ma–to 11–21
pe 11–23
la 12–23
su suljettu