5.11.2022
Vuosien varrella en ole kyllä monta kertaa kirjoittanut huoltamoiden ravintoloista. Aikanaan Tampereella Kekkosentien Neste oli ihmeellinen vegaanisen grilliruoan keidas, mutta se oli kyllä selvästi aikaansa edellä ja muutenkin ehkä ”a bridge too far”, kuten engelsmannit sanoisivat. Huoltsikkasyömiset ovat rajoittuneet pitkälti Hesburgerin tai joidenkin muiden ketjujen tilauksiin eli tuotteisiin, joita saa vaikka mistä muualta.
Isäni muuttotalkoiden päätteeksi menimme kuitenkin porukalla syömään Shellille – en muista, olenko koskaan aterioinut ketjun asemilla. Tuskin, vaikka muistankin 70-luvun lopulla tai 80-luvun alussa näkyvät telkkarimainokset, kun Shell lanseerasi tuon konseptin suuren maailman malliin. Aamiaispusseja logolla tien päälle ja kaikkea! Mutta huoltsikalla ateriointia ei meidän perheessä harrastettu: matkoilla oli äidin tekemiä eväsleipiä ja omaa marjamehua muovisista retkipulloista. Shellissä oli jotain etäistä, eksoottista ja amerikkalaista. No, pääsinpä vihdoin senkin kokemaan.
Täytyy sanoa, että äimistyin nähdessäni ruokalistan vegaanisen valikoiman. Valmiiksi vegaanisena oli merkattu ainakin purilainen, Boltsi-ranskisannos ja pizza nyhtösoijalla. Mutta leukani loksahti, kun huomasin, että klassisen leikeannoksen saisi kasvisleikkeellä! Turun Komppelissa toki olen erinomaista versiota saanut nauttia parikin kertaa, mutta nyt pääsisi ”aitoon ympäristöön”. Vähän piti säätää kassalla, että annoksen saisi varmasti vegaanisena, mutta hyvin kaikki sujui. Valitsin Wieninleike-annoksen, koska sen vegaaniseksi muuntaminen olisi simppeleintä.
En ole maistanut markkinoilla olevia kauppamyynnissä olevia vegaanisia schnitzeleitä, joten en osaa sanoa, minkä valmistajan tämä oli. Harmillisen pieni leike oli isoon nälkään, mutta se oli rapea, sisällä oli hyvä rakenne, ja maku oli varsin ok. Tämä oli juuri sellainen 80-lukulainen annos, jota hain, eli olin tosi tyytyväinen.
Veljen vaimo tykkäsi kovasti myös omasta vegaanisesta purilaisestaan, jonka pihvi vaikutti olevan Beyond Meatia! Ainakin tosi paljon se siltä maistui – eli ainakaan ei ollut menty sieltä, missä aita on matalin. Purilaisannos vaikutti muutenkin tuhdilta ja hyvältä: coleslaw’ta ja kunnon suolakurkkua.
Yllätyin kyllä. Ihan selkeästi suositeltava mesta, jos tuosta ohi kulkee ja nälkä iskee. Käyn toistekin, kun perhettä asustaa lähettyvillä.
Shell Helmisimpukka Ruutana
Ruutanantie 1049
Ruutana
ma–pe 10.30–20
la–su 11–20