16.1.2023
Olen arvioinut vegaaniset donitsikahvilat Punavuoressa ja Kalliossa jo aiemmin. Tammikuun alussa kuitenkin kuului kummia: Round avasi kolmannen kahvilansa sekä leipomon Helsingin Asematunneliin! Avajaisviikolle en päässyt, mutta donitsien menekki oli kova, ja leipomukset tahtoivat loppua kesken, vaikka volyymiä oli kasvatettu. Tutut ylistivät: yksi lähti Tampereelta vallan varta vasten donitsihommiin ja kehui kokemusta Berliinin suosikkinsa vertaiseksi. Pakkohan olisi itsekin pian päästä!
Kun Round aikanaan aukesi Isolle Roballe ensimmäistä kertaa, en niin innostunut donitseista, mutta jo seuraavan vuoden joulukuussa totesin, että olin saanut ehkä elämäni parhaan vegaanisen donitsin. Round oli onnistunut kehittämään reseptiään selvästi. Viime vuoden huhtikuussa Kallion Roundissa taso oli edelleen oivallinen. Kumpikin paikka kuitenkin osuu hyvin harvoin kulkureitilleni Helsingissä, joten innostuin kuullessani uudesta paikasta.
Tilaisuus tuli työreissulla, kun minulla oli aikaa tapettavana. Marssin sisään Steissin pisteeseen: oikein viehättävä asemakahvila, jonka vitriinissä komeili seitsemää sorttia donitseja. Päädyin mokka-hasselpähkinään ja tilasin sen seuraksi kauracapuccinon. Ja olihan tämä aivan hemmetin hyvää! Roundin donitseissa pehmeys, ilmavuus ja sitkaus yhdistyvät oivallisessa tasapainossa. Tuhtiahan tämä oli kuorrutteen kanssa, mutta minulle donitsin koko oli juuri sopiva, että makea ei mennyt överiksi.
Round Steissillä myydään myös täytettyjä bageleita, ja hetken mietittyäni totesin, että pakkohan sellaistakin oli kokeilla. Valitsin kuudesta (!) vaihtoehdosta Guaco Chickin, jossa oli jonkinlaista ”kasviskanaa”, guacamolea, valkosipulista majoneesia ja jäävuorisalaattia. Kuten Lloyd’silla, bagel oli ainakin nyt reikää vailla, mikä sopi minulle vallan hyvin. Maku oli todella herkullinen – vähän kuin bagelin väliin olisi saatu tiivistettyä oivallisen Ceasar-salaatin ateriakokemus. Kyllä Round siis bagel-rintamalla pärjää hyvin Lloyd’sin ja Yeastie Boin rinnalla.
On tämä pysähdyttävä hetki ysärillä vegaanisen ruoan kokemukset aloittaneelle: Hesan steissillä on ammattilaistason donitsi- ja bagelkahvila, jossa kaikki on vegaanista. Ei tartte lähteä kaukomaille moisten kokemusten takia.
Round Steissi
Asematunneli
Helsinki
ma–pe 7–22
la 9–21
su 12–18