26.2.2023
Tämä intialainen kasvisravintola aukesi Poriin kaksi vuotta sitten. Ensimmäisen kerran pääsin testaamaan noutoruokaa kesäkuussa 2021, ja paikan päälle kerkesin marraskuussa 2021. Ihastuin VegPointiin ikihyviksi, ja noutoruokaa olemmekin ehtineet parin vuoden aikana hakea useampia kertoja anoppilaan – hänkin on kovasti tykästynyt makuihin.
Syksyllä 2022 tuli suru-uutinen, kun VegPoint ilmoitti lopettavansa. Manailin asiaa aikani, kunnes yhtäkkiä saimmekin kuulla, että ravintola aloittaisi uudelleen jonkinlaisen uuden liikekonseptin alla. Sen verran ainutlaatuinen ravintola oli ollut, että suhtauduin epäilyksellä, säilyisikö taso uusissa käsissä. Mutta kun joulun alla haimme perinteisen anoppilan valikoiman – kuminaperunat, daal Amritsari, tofu masala ja chili-herkkusienet – melkein kyynelehdin ilosta. Ruoka oli aivan yhtä hyvää kuin ennenkin!
Tänään pääsimme hakemaan anoppilan eväitä kolmen kuukauden tauon jälkeen. Tilasimme yllä mainitun henkilökohtaisen klassikkovalikoiman pienellä muunnoksella – kuminaperunoiden sijaan alu govi eli perinteikäs kukkakaalin ja perunan yhdistelmä. Sekin oli vallan mainiota. Ensimmäisen kerran tulimme myös testanneeksi alu tikkiä, linssimuhennoksella täytettyjä perunapallosia. Ne olivatkin todella herkullisia! Mukaan tuli myös tulista korianterikastiketta. Tämä ruokalaji taisi liittyä vakivalikoimaamme.
Vegaanisessa naan-leivässä oli jälleen hyvä mehevä ja venyen repeytyvä koostumus. Joskus kun pääsen paikan päälle syömään, haluan kokeilla myös heidän roti-leipäänsä: sitä ei juuri vegaanisena mistään tahdo löytää. VegPointin listalla valtaosa on vegaanista, ja asia on merkitty ruokalistaan selvästi, myös leipäpuolelle. Mukavasti listalta löytyy myös erilaisia maustettuja lisäkeriisejä, mikä tuo mieleen Tampereen edesmenneen suosikkini Bengol Curryn.
VegPoint on edelleen ehdoton suosikkini tuntemistani intialaisista ravintoloista. Mainittakoon, että listalta löytyy myös kiinalaisvaikutteinen ”Veg Manchurian”, omaleimaisia kasvispyöryköitä mausteisessa ja hieman makeassa kastikkeessa. Sitä olen kokeillut kerran, ja pidin kovasti.
Tänne olisi mukava päästä joskus vielä isommalla joukolla tilaamaan pöytä täyteen kaikkea, että pääsisin maistamaan vielä niitä useita ruokalajeja, jotka ovat kokeilematta.
VegPoint
Antinkatu 23
Pori
ma suljettu
ti–pe 11–20
la–su 12–20