24.4.2023
Arvioin tämän tuoreen nokialaisen ravintolan helmikuussa. Yleensä en näin nopeasti tule tehneeksi uusinta-arviota, mutta tällä visiitillä oli merkittävää uutta sanottavaa.
Olimme vaimon kanssa käymässä Nokialla, ja päätimme käyttää tilaisuutta hyväksi: hän ei ollut vielä Silvaan päässyt. Saavuimme paikalle kauniissa keväisessä säässä – pihamaalla näin vuoden ensimmäisen västäräkkini! Tulevan kesäterassin rakennustyöt olivat käynnissä, joten pihamaa oli hieman myllätty, mutta sisällä oli tietysti yhtä kaunista kuin viimeksikin. Lisäksi oli tullut hieno historiallinen valokuvataulu Nokiasta.
Tällä kertaa alkupalalistalta minkään saaminen ei onnistunut vegaanisena. Ilmeisesti vegaanista ruokaa tilataan Nokialla äärimmäisen harvoin, joten nyt mustajuurikeittoon oli ehditty sekoittaa kermaa, eikä risottokaan onnistunut viime kerran tapaan. Otin sitten alkuruoaksi lisukelistalta pienen vihreän salaatin ja talon focacciaa, jonka kumppaniksi sain yrttiöljyä.
Pääruoka oli sama annos kuin viimeksi: maa-artisokkaa kolmella tavalla lehtikaalin kera – mutta nyt annokseen oli lisätty linssejä! Mukavaa, sillä tätähän pohdiskelin viime arviossani. Annos oli myös kauttaaltaan runsaampi.
Täytyy sanoa, että tämä kakkosversio annoksesta oli suorastaan erinomainen! Aiemmin tässä kuussa söin Näsinneulassa maa-artisokkaa kolmella tavalla, enkä ollut annokseen järin tyytyväinen. Jotkut eivät tykkää siitä, että pääruoassa juurekset tai mukulat ovat pääroolissa – minua se ei haittaa, kunhan annos on muuten toimiva. Ja tämä oli loistava esimerkki siitä ja muillakin tavoin parantunut roimasti edellisestä.
Mehevää sopivan suolaista lehtikaalia oli runsaasti, ja aiemmin pyreemäinen porkkanakastike oli nyt todella hyvin onnistunut ja nimenomaan kastikemainen. Ihan tällaiseen en olekaan törmännyt! Beluga-linssit sointuivat hyvin yhteen kaalin ja maa-artisokkapyreen kanssa.
Erityisen ja suorastaan uskaliaan annoksesta teki, että paahdetut maa-artisokat olivat kokonaisina palluroina, ja niitä oli paahdettu aika vähän. Koostumus oli jopa napakka, ja mukulan oma aromi tuli esille melkein hyökkäävästi. Me kumpikin pidimme tästä todella paljon! Makean pehmeiksi paahdetut lohkot ovat herkullisia, mutta oli kiva syödä tuttua raaka-ainetta ihan eri tavalla. Napakan mukulan vastapainona oli pyreetä ja sipsiä, joten koko makukimara oli käytössä. Mutta jos ei näin paljon pidä maa-artisokasta, tämä annos voi olla poikkeuksellisen haastava.
Ruokajuomana minulla oli erinomainen garganega-valkoviini, joka toi ihanasti taannoisen Venetsian visiitin mieleen.
Villa Silva
Penttilänkatu 1
Nokia
ma–to 11–20
pe 11–22
la 12–22
su 12–20