7.6.2023
Kävin Hyvän kurkun konehuoneen Samulin kanssa syömässä La Negritan kojulla pari vuotta sitten, ja ihastuimme ikihyviksi. Juuri tällaista meksikolaista ruokaa olin kaivannut Tampereelle! Minun on pitänyt palata monta kertaa, mutta aikatauluni ovat olleen niin onnettomia, että en ole osunut Tammelaan sellaiseen aikaan, että torikojut olisivat auki. Matkalla roolipeli-iltaan Kalevassa hoksasin kulkiessani, että nyt olisi tilaisuus. Olin vain liikkeellä jo sen verran myöhään, että pelkäsin lounasajan päättyneen. Kiirehdin torille, ja iloisen punainen koju tervehti minua. Edustalla oli syöjiä kahdessa kolmesta pöydästä. Henkilökunta tervehti asiakasta ihanan sydämelliseen tapaansa.
Tällä kertaa en syönyt tacoja tai quesadillaa vaan päädyin ottamaan lounaan vegaanisen version. ”Punaisen riisin” (arroz rojo) kanssa tarjottaisiin soijasuikalepataa. Näin sanottunahan tämä kuulostaa 90-luvun vegaaniselta kotikeittiöltä, mutta kokemus oli tietenkin jotain tyystin muuta.
Ensin tuli pöytään kipossa oikein hyvä alkusalaatti: ainekset olivat monipuoliset, ja kokonaisuudessa oli hyvin makua, mikä on edelleen hämmentävän harvinaista ravintoloiden vihreissä salaateissa.
Pääruokalautasen saapuessa pöytään huokaisin onnesta. Tomaattisessa maustetussa riisissä oli mukana maissia, annoksen lisukkeena klassista papumuhennosta (frijoles refritos), ja soijasuikaleet kumppaninaan perunaa lepäsivät ihanan täyteläisen tummassa, huumaavalta tuoksuvassa kastikkeessa. Juuri tällaisia vegaanisia kastikkeita saa äärimmäisen harvoin, tuskin koskaan! Enkä itse asiassa ollut koskaan tainnut saada tällaista klassista meksikolaista lautasannosta, vaan olin aina syönyt tacoja tai vastaavia ruokalajeja.
Pidin tästä äärimmäisen paljon. Näin hyvää papumuhennosta en ole ehkä saanut koskaan – tämä saattoi ylittää kokemukset Turun kauppahallin jo lopettaneessa Victoriassa. Soijasuikaleitakaan en ole monta kertaa saanut näin hyvin valmistettuina, ja kastike oli suorastaan ihmeellistä. Peruna täydensi makua ja koostumusta hauskasti – vähän samaan tapaan kuin monissa intialaisissa curryissa itse asiassa. Oli myös tosi kiva päästä tutustumaan ”punaiseen riisiin”, sillä rakastan kaikenlaisia tällaisia ”köyhän keittiön” klassikoita.
Jälleen äimistelin, miten tällaista ruokaa löytyy vanhoilta asuinkulmiltani Tampereen perinteikkäässä ytimessä. Syödessä tuli melkein nostalginen olo, vaikka olenkin ollut elämääni semi-maalaisena tyytyväinen.
La Negrita
Tammelantori Tampere
(aukioloajat sään ja kausien mukaan, ks. sosiaalisesta mediasta)