Cafe Ava

"Onnen kyyneleitä meinasi päästä, kun annos kannettiin eteeni. Se oli muhkea ja monipuolinen."

20.2.2025

Kalliossa asuva rakas ystäväni suositteli tätä pientä kahvilaa jo ajat sitten etenkin aamiaismielessä, mutta sopivaa tilaisuutta ei tahtonut tulla. Useimmilla Helsingin reissuilla päivä on kiireinen alusta lähtien, ja rennompaa aikaa löytyy pikemmin myöhäiselle lounaalle tai illalliselle. Vihdoin sattui sopiva päivä, kun hyvin aikaisen aamiaisettoman heräämisen, junareissun ja aamuesityksen perään oli nälkä ja ”löysää aikaa”. Viiletin metrolla Hakaniemeen ja kipusin Kallioon, kirkon viereen.

Cafe Ava on ilmeisesti ollut toiminnassa parisen vuotta, ja se tarjoaa ”koko päivän aamiaista”, erilaisia täytettyjä leipiä sekä nykyään lounastakin. Ystäväni oli kehunut vegaanista Full English Breakfastia, ja sellainen oli tietysti saatava. Tein tilauksen ja istahdin pöytään kahvin ja tuoremehun kanssa kirjoittamaan aamun muistiinpanoja puhtaaksi. Nälkä oli hurja.

Onnen kyyneleitä meinasi päästä, kun annos kannettiin eteeni. Se oli muhkea ja monipuolinen. Kunnon läjä höyryävää tofumunakasta, pari ritilän välissä paistettua nakkia, uunitomaatti, sieniä seesaminsiemenillä, salaattia, pari leipäviipaletta, kippo papuja, avokadoa ja rösti.

Aloitetaan tofukokkelista, sillä se oli uskomattoman hyvää: pehmeää, täyteläistä, sopivan suolaista. Hyvää tofukokkelia olen saanut ainakin Harju 8:ssa ja Tukholman à la Lo -kahvilassa. Lopettaneista ravintoloista Anima, OHMYGOODNESS ja Brooklyn Cafe onnistuivat siinä myös. Ja tietysti Full Englishin ja kokkelia saa Tampereen Sohossa, mutta Cafe Avan tofu nousi saman tien suosikiksi tai ehkä Tukholman kokemuksen rinnalle.

Sohon vegaanista Full Englishiä olen kehunut useasti etenkin Facebookin puolella, ja se pysyy rakkaana suosikkina ennen kaikkea oluen kanssa nautittuna. Taso on hieman vaihdellut, mutta pääosin kokemus on ollut hyvä tai mainio: erinomaista baariruokaa. Cafe Avan Full English sen sijaan oli ehdottomasti nimenomaan aamiainen, aamulla tai lounaan sijasta nautittavaksi sopiva. Ainesosat ovat monipuolisemmat, ja mukana on raikkautta. Eli kyllä tämä nimenomaan aamiaisena menee kirkkaasti ohi. (Sen sijaan kolmatta tiedossani olevaa vegaanista Full Englishiä Helsingin Lazy Foxissa en valitettavasti voi suositella.)

Mutta jatketaan. Nakit olivat varmaankin soijanakkeja, ja ritilägrillaaminen oli tuonut niihin kivat paahteisuuden ja suutuntuman. Uunitomaatti, joka yleensä on turha ”afterthought”, oli saatu hämmentävän hyvänmakuiseksi. Erityismaininnan ansaitsevat seesamiset sienet, joihin kokki oli saanut hienon aromin.

Olin niin onnellinen, etten melkein kestänyt. Olin nukkunut edellisenä yönä vain kaksi tuntia, ja aamun esitys oli tuottanut ylimääräistä stressiä. Nyt se kaikki oli ohi, ja olin ruokittu kuin tyytyväinen hobitti. Kahvilan tunnelma oli kotoinen, ja henkilökunta oli kertakaikkisen mukavaa. Tänne palaan.

Cafe Ava
Läntinen Papinkatu 2
Helsinki

ma–pe 9–16
la–su 9–15

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, ,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset