”Oli ihan pakko kokeilla talon nakkikääröä, jossa vegaaninen nakki on kääritty pinaattiin ja vegaaniseen juustoon ja koko komeus taikinaan. Joukossa oli myös tomaattisia aromeita ja unikonsiementen poksahtelua. Älyttömän hyvää!”
”Erityisesti jäi mieleen vihannesliemen syvä kasvisten omaa makua korostanut aromi, kimchin sähäkkä tulisuus, soijaleikkeiden oiva maku ja koostumus, paksoin mehevyys sekä monenlaisten eri tofujen vaihtelevat maut ja koostumukset.”
”Ruoka kannettiin pöytään houkuttelevasti valurautapannussa. Ja olihan tämä nyt ihan älyttömän hyvää!”
”Muffinssi oli oikein kelpo: en ole kovin perso makeille kuorrutteille, mutta koska itse muffinssi ei ollut niin makea, kokonaisuus oli tasapainoinen.”
”Yhdistelmä oli oivaltava: raikaan paksoin ja umamisten ainesosien vaihtelu toimi erinomaisesti, ja riisillä sai sekä puhdistettua makuaistiaan että kahmittua täyteläistä soosia mukaan.”
”Lautasella oli kolme muhkeaa isoa pyörykkää, kermaista kastiketta (jaloviinalla maustettua listan mukaan, ilmankos oli niin hyvää), puolukoita, muussia ja paistettua valkosipulia sekä kunnon suolakurkkua.”
”Kaikki oli hyvää. Todella, todella hyvää. Ja ruoka tarjottiin söpöiltä muumilautasilta!”
”Tämä oli oivallinen ja omaleimainen ateria ja hieno lisä japanilaisen ruoan tarjontaan. Lämmin suositus!”
”Buffet oli vegaanisesta näkökulmasta ilahduttavan monipuolinen, ja annokset oli merkitty selkeästi. Oli mukavaa, että neljästä mykyvaihtoehdosta yksi oli vegaaninen.”
”Olihan tämä ihan älyttömän hyvä pasta-annos, selvästi paremmassa kastissa suomalaisissa ravintoloissa syömistäni.”