Espresso Edge

"Espresso Edgen keittiö tuntuu välttelevän tietoisesti suolaa ja rasvaa, sillä tämäkin annos oli hyvin kevyt ja vähäsuolainen. Siinä oli huonoja ja hyviä puolia."

10.5.2016

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Kävin tässä ”amerikkalaistyylisessä kahvilassa” ensimmäistä kertaa huhtikuussa, kun olin sopinut tapaavani ystäväni aamukahvilla. Sisustuksessa ja ilmeessä on sekametelisoppa kaikenlaisia vaikutteita, mistä tulee vallan mukava tunnelma, mutta tiskillä menua katsellessani mieleen palasivat kieltämättä New Yorkin tunnelmat. Päädyin latteen ja vegaaniseen sandwichiin. Se saapui pöytään oikeaoppisesti etikkakurkun ja parin perunalastun kera. (Tosin Pringles-sipsien sijaan esimerkiksi klassiset Taffelin poimuperunalastut oikeista perunaviipaleista olisivat osuneet tunnelmaan paremmin, mutta makunsa kullakin.)

Voileipä oli valitettavasti pettymys. Välissä oli kyllä runsaasti vihanneksia, ja täysviljaiselta tuntuva leipä sopi hyvin teemaan. Tuoreiden vihannesten lisäksi välissä oli grillattua munakoisoa. Mutta kun leivässä ei ollut mitään levitettä tai muuta vastaavaa, se jäi sekä kuivaksi että mauttomaksi. Esimerkiksi Oatlyn Påmackan olisi toiminut ja sopinut jenkkiteemaankin, kun happamat tuorejuustot ovat siellä yleisiä leivissä. Vegaaninen majoneesi tietysti myös. Kyllä sandwich kuitenkin aamupalatarpeeni täytti, vaikka turhan kevyt olo jäikin. Päätin joka tapauksessa testata vielä paikan muuta tarjontaa ennen arvion kirjoittamista.

Tilaisuus tulikin pian, kun osallistuin ympäristötutkimuksen seminaariin parin viikon päästä, sillä se järjestettiin ihan kulman takana. Lounastimme parin ystävän kera, ja minä päätin kokeilla talon vegan platea. Siinä oli riisiä paprikapapukastikkeella, vesimelonia, grillattua munakoisoa, salaattia, beluga-linssejä, pähkinää, mansikkaa, auringonkukansiemeniä, leipää ja kahta erilaista kasvistahnaa. Varsin monipuolinen annos siis.

Espresso Edgen keittiö tuntuu välttelevän tietoisesti suolaa ja rasvaa, sillä tämäkin annos oli hyvin kevyt ja vähäsuolainen. Siinä oli huonoja ja hyviä puolia. Salaatti oli niin perustavaraa kuin olla ja voi, ja riisin kanssa tarjottu papupaistos toi sekin mieleen omat opiskelijakeitokseni. Mutta molemmat tahnat olivat hyviä, ja sekä leipä että salaatti maistuivat niiden kanssa. Linssit, pähkinät, siemenet, mansikka ja meloni tarjosivat vaihtelua, kun niitä otti vuorotellen tahnojen kanssa. Munakoisotkin olivat vallan mukiinmeneviä.

Ei tämä annos siis suosikkeihin mennyt, mutta toimiva lounas se oli. Mukavaa, että noillakin kulmilla on nyt lounaspaikka tiedossa. Ja kahvi oli oikein hyvää. Vitriinissä näkyi olevan tarjolla jotain vegaanista makeaakin.

Espresso Edge
Liisankatu 29
Helsinki

ma–pe 8–18
la 11–16

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset