Lautapelikahvila Taverna

"Välissä oli savutofua, punasipulia ja jonkinlaista cheddartyylistä kasvisjuustoa. Maku oli oikein hyvä!"

16.3.2018

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Lautapelikahvila Taverna avattiin vuoden 2016 elokuussa Puutarhakadulle. Kuten nimi kertoo, kahvilaan mennään vain ja ainoastaan pelaamaan lauta- ja korttipelejä. Mikä tärkeintä, sieltä saa kahvin lisäksi alkoholia ja syötävää. Tässä yhdistyy neljä tärkeää asiaa, joten käsittämättömän kauan kesti, että saimme peliporukkamme kokoontumaan paikan päälle. Eihän tuonne erikseen syömään lähtisi. Varasimme pöydän ja syvennyimme pelaamaan erinomaista Lords of Waterdeep -peliä, jonka aihe oli tuttu ystäväporukkamme paljon vanhemmasta (30 vuotta) ja nörtimmästä (kyyyllä) harrastuksesta, roolipelaamisesta.

Gastropavun Liina kävikin testaamassa paikan jo vuoden 2016 marraskuussa, ja samainen savutofuannos oli edelleen listalla. Tilasin tuplatoastin, mikä siis tarkoittikin kahta toastia, ei esimerkiksi tuplakerrosvoileipää. Välissä oli savutofua, punasipulia ja jonkinlaista cheddartyylistä kasvisjuustoa. Maku oli oikein hyvä! Olen samaa mieltä Liinan kanssa siitä, että sulamaton juusto ei toimi toastissa niin hyvin – itse asiassa en pidä juustoa lainkaan välttämättömänä vegaaniselle toastille. Usein käytän itse esimerkiksi kauratuorejuustoa ja majoneesia tuomaan olennaisen kostean ja ”yhteen sitovan” koostumuksen vailla vegaanijuustojen tönkköyttä, ja esimerkiksi pesto, tapenade tai paholaisenhillo täydentää makua oivallisesti. Silti vallan hyvää tämä oli näinkin baarinaposteltavaksi pelaamisen äärellä. Sandwichit tietysti ovat historiallisesti ainoaa oikeaa ruokaa pelipöytään, eli sikäli oltiin oikeilla jäljillä.

Mutta ylipäätään tämä on vaan niin tajuttoman hieno yhdistelmä: valtava kokoelma pelejä, kunnon pöydät, hyvää kaljaa, kahvia ja salin täydellinen ihmisiä, jotka eivät katso pelaamista kummastellen tai huokaillen.

PÄIVITYS 7.9.2019:  Arvio on tehty aiemmassa Tavernassa. Uusiin tiloihin en ole vielä kerennyt tutustua.

Lautapelikahvila Taverna
Rautatienkatu 10
Tampere

ti–to 15–22
pe 15–02
la 12–02
su–ma suljettu

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset