Café Esplanad

"Suklaa iski niin lujaa naamalle ilman mitään vastapainoa, että en pystynyt syömään kakkupalasta kuin puolet."

24.9.2019

Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi vatsa. Juomakin maistuu.

Arvioin tämän perinteikkään helsinkiläisen kahvilan ensimmäistä kertaa kolmisen vuotta sitten, kun tuli käyneeksi siellä ensimmäistä kertaa. Ihastuin muhkeisiin ”briosseihin” eli pikemmin bostonkakkuhenkisiin ”kyljellään” oleviin hilloisiin ja erittäin muhkeisiin korvapuusteihin. Kävin syömässä sellaisen varmaan pari kolme kertaa.

Valitettavasti paikan linja muuttui yllättäen, ja vegaaniset leipomukset poistuivat vitriinistä pitkäksi aikaa. Kun kävin niistä kysymässä, vastaanotto oli jopa aavistuksen vihamielinen, joten kahvila jäi tietysti pois listoiltani. Aina joskus ohi kulkiessani harmittelin tätä, mutta muuten en aktiivisesti pitänyt Café Esplandia silmällä.

Yllätyinkin, kun Facebookin Vegaaninen Helsinki -ryhmässä mainittiin kahvilan monipuolisesta vegaanisesta valikoimasta. Kun minulla oli pari tuntia luppoaikaa ennen junan lähtöä, menin heti seuraavalla viikolla tutkailemaan tilannetta. Ja todellakin: vitriinissä oli vegaanisia korvapuusteja, manteli-vanilja-briosseja ja suklaa-kahvikakkua.

Tuskailin valinnan kanssa jonkin aikaa kunnes päädyin suklaakakkuun. Korvapuusteille Lempäälän Siiri on asettanut riman tosi korkealle, ja briossi ei näyttänyt läheskään niin hyvältä ja muhkealta kuin edellinen versio. Kakku sen sijaan oli oikein nätti.

Valinta ei valitettavasti ollut järin onnistunut. Kakku oli niin suklainen, että taikina oli kovettunut uunissa osin niin pahasti, että lusikan kanssa sai tehdä töitä. Jokunen pehmeämpi kohta kakusta löytyi, mutta kahvin aromi taas oli aika vaikea löytää niistä. Kaiken kaikkiaan vahva suklaa hallitsi, etenkin kun päällä oli hyvin rasvaista ja paksua suklaakastiketta.

Suklaaöverit toimivat joskus, jos ne on tehty tyylillä. Tällä kertaa valitettavasti suklaa iski niin lujaa naamalle ilman mitään vastapainoa, että en pystynyt syömään kakkupalasta kuin puolet. Harkitsin itse asiassa alkuun sen viemistä takaisin, mutta ei leivonnainen sinänsä pilalla ollut – se vain ei ollut kauhean hyvä.

Helsingissä on sen verran hyviä kahviloita vegaanisten leivonnaisten etsijälle, että tämä kokemus ei ihan heti innosta uuteen vierailuun.

Café Espland
Pohjois-Esplandi 37
Helsinki

ma–pe 8–21
la 9–21
su 10–21

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset