Loving Hut Helsinki

"Kastikkeen maku oli aika tylsä. Sellaista suolaisen makeaa melko persoonatonta makumaailmaa, joita festivaalikojuilta liian usein saa."

8.4.2022

Loving Hut on ollut nimenä minulle tuttu jo vuosia erilaisilla festareilla kiertävästä ruokakojusta. Etenkin Maailma kylässä -festarien aikaan päivystäessäni olen melkein elänyt heidän kevätkääryleillään, joita on ehtinyt kiireisenä päivänä haukata pikaisesti. Olin pistänyt silmälle kojun seinällä olevan mainoksen ”ylimmästä mestarista” – globaali Loving Hut -ketju nimittäin toimii Supreme Master Ching Hain oppien mukaisesti.

En kuitenkaan ollut tietoinen ketjun olemassaolosta ennen kuin Loving Hut perusti ensimmäisen Suomen ravintolan Kolmannelle Linjalle. Samassa paikassa toiminut Ho Dai oli kasvisruokaa etsivien suosiossa, ja sen kaatumisen uhatessa ensimmäisen kerran käynnistyi melko äänekäs kampanja paikan pelastamiseksi. Jonkin aikaa Ho Dai sinnitteli ennen kuin tilalle tuli Loving Hut.

Tuosta kaikesta on jo sen verran aikaa, etten edes muista, arvioinko minä uuden ravintolan (silloin vielä Sylvi-lehdessä toimineeseen) Hyvään kurkkuun vai kirjoittivatko aiheesta blogin perustajat Manu ja Julle. Joka tapauksessa paikka on jäänyt oman ruokatutkani katveeseen. Olen mielestäni syönyt siellä vain kerran, mutta siitäkin on tosi kauan aikaa. Täysin vegaaninen buffet tietysti oli hieno juttu, mutta kovin paljon ei ruoasta tuolloin innostunut. Uuden Hyvä kurkku -blogin rakentamisen myötä kaikkein vanhimpia arvioita siivottiin pois, joten selvä oli, että täälläkin pitäisi käydä uudestaan. Turhan kauan siihen kyllä meni.

Sovin kokouslounastapaamisen tutun kirjailijan kanssa. Kävelimme kauniissa säässä Töölänlahden ympäri ja saavuimme juuri auenneeseen ravintolaan ensimmäisinä asiakkaina. Poikkeusoloista johtuen tarjolla ei ollutkaan buffetia vaan vain lautasannoksia. Toisaalta ihan hyvä, koska tuoreissa lautasannoksissahan ravintolan tason pystyy arvioimaan vielä paremmin. Valitsin listalta annoksen, johon kuului talon omaa tofua ja tarhapapuja.

Valitettavasti täytyy sanoa, että en minä tälläkään kertaa ruoasta juuri innostunut. Pääainekset olivat kyllä ihan laadukkaita, mutta kastikkeen maku oli aika tylsä. Sellaista suolaisen makeaa melko persoonatonta makumaailmaa, joita festivaalikojuilta liian usein saa. Loving Hutissa on ymmärtääkseni aika tiukat rajat erilaisten lisäaineiden käytölle, enkä kuvaisikaan makua ”keinotekoiseksi” (kuten monia festariruokia). Silti minun makuuni siinä oli liikaa siirappimaista vivahdetta ja vahvojen tummien soijakastikkeiden kaltaista aromia.

Seinällä oli valikoima kuuluisien vegaanien kuvia, ja näkymääni hallitsi ylimmän mestarin ikioman tv-kanavan lähetys. Jokaisessa maailman yli paristasadasta Loving Hutista nimittäin pyörii kanavan lähetys salin puolella. En ole tutustunut Ching Hain uskontokuntaan kovin läheisesti: parissa lukemassani artikkelissa todetaan, että tungettelevaa käännytystoimintaa ravintoloissa ei harrasteta oman uskonnollisen kanavan näyttämisen lisäksi. Uskontotutkijat kait ovat hieman eri linjoilla siitä, kuinka vahvasti ryhmää voi pitää ”kulttina” – joka tapauksessa varmaan aina yhden karismaattisen hahmon ympärillä pyöriviin uskontoihin liittyy vahvistettuja tai vahvistamattomia epäilyjä moneen suuntaan.

Tästä tapauksesta en ole mihinkään raskauttavaan törmännyt, eli Loving Hutien pyörittäminen vaikuttaa tosiaan olevan ydintoimintamuoto, ja asiakkaiden suuntaan uskonnolliset näkemykset näkyvät lähinnä vegaaniuden hyveiden melko innokkaana korostamisena. Silti kieltämättä välillä kulmakarvani kohoilivat, kun satuin kokoustamisen lomassa kiinnittämään huomiota johonkin lähetyksen, sanoisinko, intomielisempään kohtaan. Ja kait ylipäätään uskonnollinen tv-lähetys on kaltaiselleni ihmiselle vähän erikoinen osa ravintolakokemusta. Meitä on moneen junaan. Ruoka on kuitenkin tietysti pääasia arviota tehdessä, ja tämä ei suosituksen tasolle yltänyt.

Loving Hut Helsinki
Kolmas Linja 17
Helsinki

ma suljettu
ti–pe 11–20.30
la 12–20.30
su 13–20

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , ,