”Lopputulos oli varsin onnistunut ennen kaikkea siksi, että yksi pizzan täytteistä on ihana friarelli.”
”Koftat olivat oivallisia. Ruokalaji sopii niin monenlaiseen soosiin, että lempeän masalan jälkeen oli kiva kokeilla tällaista tulisuutta.”
”Kaikki oli hyvää. Marinoituun kesäkurpitsaan ihastuimme erityisesti, ja romesco oli onnistunut poikkeuksellisen hyvin.”
”Olihan tämä järkyttävän hyvää! Stroganoffissa oli mainioita pieniä kasvispyöryköitä, oletettavasti soijaa, runsaasti sieniä, belugalinssejä ja ehkä munakoisoa. Kulho näytti pienehköltä, mutta ruokaa oli lopulta tosi paljon.”
”Nimitys oli harhaanjohtava, mutta annos oli minulle kovin mieleinen. Silken tofun lisäksi siinä oli selvästi tuoreita vihanneksia: porkkanaa, retiisiä, keskurpitsaa, enokisieniä. Kaikki maistui hyvältä.”
”Ennen kaikkea minua ihastutti pihvi! Se toi mieleen sekä hyvät papupihvit että klassiset soijapihvit, joita olen kaivannut. Kyllähän tämä meni saletisti parhaiden burgerien kastiin pitkästä aikaa.”
”Tofuun oli saatu kivasti makuakin, mutta annoksen tähdet olivat kuitenkin ihana täyteläinen sipuli ja sitruksiset kurkut.”