Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Pennsylvanian lepohetken ja Philadelphian vierailun jälkeen aloitimme yhteisen kuuden päivän lomamme New Yorkissa. Nyt pääsimme sukeltamaan ruokamaailmaan kunnolla ja käymään läpi arvioiden tutkailusta kertynyttä ruokapaikkojen listaa. Jotain kulttuuria ja nähtävyyksiäkin tuli siinä ohessa kai katsastettua.

New York, 16.4.
Butcher’s Daughter
Tämä todella vegaaniystävällinen kahvila, mehubaari ja lounaspaikka oli mukavasti kämppämme lähellä, ihan Cocoronin vieressä. Olimme valinneet tämän etukäteen yhdeksi aamiaispaikaksi, mutta nyt pysähdyimme kevyelle lounaalle ennen Boweryn alueen New Museumiin tutustumista.

Minä otin täytetyt perunankuoret eli eräänlaiset paahdetut perunaveneet, joihin oli koverrettu tilaa täytteille. (Varsinaisia uppopaistettuja perunankuoria olen saanut vain 90-luvun puolivälissä Tampereen muistorikkaasta Mexas-ravintolasta. Jösses ne olivat hyviä.) Täytteenä oli adukipavuista tehtyä ”pekonia”, (taas) erinomaista kasvisjuustoa ja lisukkeeksi kasvismajoneesia. Tämä oli herkullista, täydellistä baariruokaa.

Vaimo taas söi yhden elämänsä parhaista salaateista, lehtikaali-ceasarsalaatin rapeilla sipulisuikaleilla, paahdetuilla manteleilla, krutongeilla, suussa sulavalla avokadolla ja manteliparmesaanilla. Kuulemma vähän harmittaa, että ei tullut syötyä sitä uudelleen. Jenkeistä saatava lehtikaali ei muuten ole lainkaan niin kitkerää kuin täkäläinen, ja kasvuolosuhteet vaikuttavatkin paljon kaalikasvien makuun. Täytyy silti kokeilla tällaista salaattia kesällä, kun saamme kasvimaalta nuorta lehtikaalia. Jos onnistuu, lupaan kehittää kotipuutarhareseptin Sylviä varten.

The Butcher´s Daughter
Kotisivut
19 Kenmare Street

Red Bamboo
Tämä oli ensimmäisiä ravintoloita, joita kaivoin netistä matkaa suunniteltaessa. Olimme kuolanneet ravintolan listaa ja arvioiden annoskuvia kuukausikaupalla, ja olin unelmoinut vegaanisesta southern fried chicken -annoksesta sekä vaahdonnut siitä tuttavilleni. Red Bamboo on erikoistunut vegaaniruokaan – listalla on vain muutama maitotuotteita sisältävä annos – ja tarjoamaan proteiiniähkyjä.

Pieni ravintola oli oikein sympaattinen, ja taustalla soi hyvää musiikkia (muistaakseni ainakin Depeche Modea, David Bowieta ja Curea). Ystävällinen tarjoilija oli juuri sen näköinen ja oloinen kuin hieman vastakulttuurisissa kasvisravintoloissa tulee usein vastaan – tai eläinoikeusmielenosoituksissa. Tuttua ja turvallista.

Tilasimme alkupalaksi mykyjä ja kevätkääryleitä. Mykyt olivat erinomaisia, ja etenkin niiden dippaamista varten tarjottu soijapohjainen kastike teki vaikutuksen. Myös kevätkääryleet olivat herkullisia. Niissä oli puunkorvasientä, mikä antoi rapealle kuorelle hyvän sitkeän vastakohdan.

Pääruoat olivat naurettavia. Henkilökunta oli selvästi päättänyt surmata meidät proteiinilla. Oma southern fried chicken -annokseni oli jättimäinen: ilmeisesti soijasta tehty iso ”rintaleike” sekä kaksi ”kanankoipea”, jotka oli leivitetty ja uppopaistettu. Lisukkeena oli collard greens eli tiettyjä jenkeissä suosittuja paistettuja kaalikasveja, jotka kuuluvat etenkin Etelän keittiöön. Ravintolan linjalle uskollisesti kaalihöystössä oli joukossa kasviskinkkua, ettei proteiinista olisi pulaa. Bataattiranskalaisiin ei sentään ollut sekoitettu mitään tukevampaa. That would have been just silly.

Kasviskanassa oli erilaisia rakenteita, mutta etenkin paksu leike oli osaksi niin tiivistä ja kuivaa, että se kaipasi kastiketta. Onneksi annoksen mukana tuli kolmea soosia. Kolmea! Soosia! (Kastiketta pystyi muuten halutessaan tilaamaan lisukkeena, mitä arvostan.) Ihan hieno kokemus tämä kyllä oli, mutta niin tuhti ja lopulta yksitoikkoinen, että jälkikäteen esimerkiksi soosissa pyöritetyt nugetit tai koivet toisenlaisilla lisukkeilla (esimerkiksi vegaanisella mac’n cheesellä) olisivat olleet ehkä parempi valinta. Kaalihöystössä olisi myös voinut olla kosteutta ja hapokkuutta tuomaan vastapainoa. Klassinen kermahaudutettu lehtikaali eli creamed kale olisi toiminut ehkä paremmin.

Vaimon BBQ ribs -annos sen sijaan oli täysosuma, joskin sekin ylensyöntisurmaamiseen suunniteltu: viisi muhkeaa soijasta tehtyä ”grillikyljen” palasta pyöriteltynä ihanassa savuisessa, makeassa ja sitkeässä kastikkeessa, valkosipuliperunamuusia, kastiketta ja höyrytettyjä lisukevihanneksia. Vain viimeksi mainitut olivat hieman tylsiä – jälleen happoisuus olisi auttanut annoksen kokonaisuutta – mutta ne toivat meille kummallekin hyvää vaihtelua proteiinin ahmimiseen.

En ole koskaan ollut läheskään niin täynnä ravintolasta lähtiessäni. Urheasti jaksoimme syödä melkein kaiken. Anteeksi kun emme jaksaneet ihan kaikkea. Hupsu, hullu ja ihana kokemus.
Red Bamboo
Kotisivut
140 West 4th Street

New York, 17.4.
Wild Ginger
Meillä oli hurja nälkä, sillä olimme pärjänneet pitkän päivän aamupalalla ja pikaisella välipalalla ennen yli kuuden tunnin kierrosta Metropolitan Museum of Artissa. Ylistetty kasvisravintola Wild Ginger oli onneksi lähellä asuntoamme. Ravintola oli viehättävä, joskin rivakka ja tehokas palvelu lähestyi jopa tylyyttä, mikä on New Yorkissa harvinaista. Kuvia emme valitettavasti saaneet hämärässä pöydässämme.

Listalla olisi ollut tarjolla proteiinimättöä edellisen illan tapaan. Halusimme kuitenkin syödä pitkän kaavan mukaan mutta kevyemmin, eli ei seitania tai soijalihaa. Onneksi sellaisiakin vaihtoehtoja oli kosolti.

Alkuun otimme kaksi mojitoa, toisen sakella ja toisen litsimehulla. Pidin erityisesti jälkimmäisestä. Alkuruuiksi vaimo valitsi kesäkääryleet, jotka olivat todella laadukkaita. Jicama-juures toi niihin mukavaa kirpeyttä ja rapeutta. Minä otin uppopaistettuja wonton-mykyjä. Nekin olivat ihania, sillä niissä oli venyvää sulaa soijajuustoa – mutta silti Ho’s Foodin mykyt ovat parempia.

Pääruuaksi osakseni osui ensimmäinen matkan kahdesta ruokapettymyksestä. Valurautapannulla tirisevä teriyaki-tofu oli mautonta ja kastike mitäänsanomatonta – totesimme molemmat, että emme ole teriyakin ystäviä, sillä muistelimme paria samantyylistä pettymystä. Kastike ja kuumuus olivat myös tehneet tofun petinä olevista pavuniduista mössöisiä ja rasvaisia.

Vaimon kylmä korealainen bibimpap-annos sen sijaan oli niin herkullinen, että emme olleet lopulta yhtään pettyneitä. Siinä oli runsas valikoima täytteitä, ja riisin maustamiseen sekä kasvisten dippaamiseen tarkoitetut kastikkeet olivat erinomaisia. Etenkin maapähkinäkastike ilahdutti, koska sen avustukselle tofunikin maistui hyvältä. Jos tofuruuan unohtaa, oli Wild Ginger Cocoronin jälkeen matkamme ehdottomia suosikkeja.

Ähkyn välttäminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä sekosimme tilaamaan jälkiruokaa. Vaimo tilasi suklaakakkua, minä suolakaramellijäätelöä. Kakunpala oli valtava, hirmuinen, vuorimainen. Suklaakakkua, maapähkinävoimoussea ja rapea suklaakuori. Herkullista, mutta aivan liikaa. Suolakaramellijäätelö oli ihanaa, mutta ei siihen oikein pystynyt keskittymään kakkua tuhotessa. Onneksi tajusimme tilata pari kuppia kanelista chai-teetä, joka antoi vastapainoa makealle täyslaidalliselle.

Kevyen illallisen jälkeen lähdimme vyörymään asunnollemme. Sehän meni hyvin.
Wild Ginger
Kotisivut
380 Broome Street

No map