Ravintola Harmooni

"Maku oli täyteläinen ja herkullinen, parsa oli laadukasta ja juuri oikean kypsyistä, ja paahdettu kukkakaali oli erinomainen lisuke ruualle."

11.6.2018

Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Manun ja Jullen perustamaa palstaa hoitaa nykyään pääosin Ville, joskin perustajatkin tekevät satunnaisia vierailuja. Hyvä kurkku toimii myös Facebookissa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi maha. Juomakin maistuu.

Olin Jyväskylässä työreissulla, ja saapumisiltana oli järjestetty kansainvälisen symposiumin tutustumisillallinen. Matkasuunnitelmani olivat varmistuneet jälkijunassa, joten ravintolaa ei ollut varattu vegaaniruokaa silmällä pitäen. Niinpä kyselin ensin henkilökunnalta, onnistuisiko vegaaninen illallinen viime tingassa. Hetken tuumittuaan keittiön väki ilmoitti, että vaikka kolmen ruokalajin illallinen onnistuisi. Päädyin kuitenkin vain pääruokaan ja jälkiruokaan. Jäin odottamaan jännityksellä.

Yllätys oli sekä iloinen että herkullinen. Eteeni kannettiin kaunis ja tuoksuva lautasellinen parsaohrattoa vuonankaalilla ja paahdetulla kukkakaalilla. En ole useasti syönyt ohrattoa, enkä muistaakseni ollut maistanut kovin hyvää sellaista. Jotkut vierastavat sitä myös siksi, että se on ”risottojäljitelmä”. Tämähän ei pidä paikkansa, sillä koillisitalialainen orzotto on ihan oikea perinteinen ruokalaji. Tämä oli mielestäni tehty perinteiseen tapaan ohrahelmistä – kuorituista jyvistä tehtyyn ei tule olennaista ”kermaisuutta” risoton tapaan – mistä monien vierastus varmaan myös juontaa. Tämä ohratto sen sijaan kiilteli ihanasti ohran tärkkelyksen ja keitinliemen emulsiosta.

Maku oli täyteläinen ja herkullinen, parsa oli laadukasta ja juuri oikean kypsyistä, ja paahdettu kukkakaali oli erinomainen lisuke ruualle. Tämän tasoinen annos kyllä ansaitsisi paikan vakiolistalla. Yllättävän makea riesling sopi ruoan kanssa oikeastaan aika hyvin. Yksi seurueesta moitti viinin makeutta, mutta minä en ehkä ole tarpeeksi hienostunut, tai sitten se vain oli hyvää.

Jälkiruoaksi sain paksua pehmeää kreemiä muistuttavan raparperivanukkaan kuusenkerkkäsiirapilla ja pähkinäpraliinilla. Se oli erinomainen – yksi parhaimpia jälkiruokia tänä vuonna.

Vaikka ateria oli kaikkiaan ehkä hieman keskitasoa hintavampi, Harmooni nousee ehdottomasti Hyvän kurkun suosituslistalle. Jos joskus illastan pitkän kaavan mukaan Jyväskylässä, valitsen tämän ravintolan ehdottomasti.

Ravintola Harmooni
Väinönkatu 1
Jyväskylä

ma–pe lounas 11–14
À la carte
ma 15–21
ti–to 15–23
pe 15–24
la 14–24
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset