15.11.2019
Tämä todellinen kasvisravintolaklassikko perustettiin jo vuonna 1993. Ajat olivat vähän toisenlaiset, mitä kasvissyöntiin tulee. Kasvisravintoloita oli Suomessa harvassa, eikä normaaliravintoloissa välttämättä ollut lainkaan kasvisannoksia. Vielä pari vuosikymmentä sitten lehtijutussa Zucchinin väki totesi, että harva asiakas tilasi vegaanisen annoksen.
No, ajat ovat onneksi muuttuneet. Zucchinissa vegaanisten annosten tilaaminen ei myöskään enää liene harvinaista. Muuten kaikki on pysynyt hyvässä mielessä ennallaan. Manu ja Julle arvioivatkin Zucchinin alkuperäiseen Hyvään kurkkuun ihan alkuvuosina ja kiittelivät kovasti. Itse kuitenkin päädyin käymään ravintolassa ensimmäisen kerran vasta tämän vuoden toukokuussa! En tajua miksi. Arvio jäi kirjoittamatta, koska Hyvä kurkku oli silloin tauolla uuden sivuston rakentamisen vuoksi, mutta kokemus oli vallan mukava. Kokoustaessa ei muutenkaan ruokaan aina tule kiinnittäneeksi niin paljon huomiota, joten järin analyyttinen en osaa olla tuosta kokemuksesta.
Arvion pääsin tekemään vihdoin nyt, kun oli aamuisessa seminaarissa Etelä-Esplanadin varrella. Zucchini oli sopivasti parin korttelin päässä. Ravintola oli, kuten ilmeisesti joka päivä, ihan täynnä. Kuten rakas ystävä totesi: ”Istumapaikkaa on joskus ollut vaikea löytää, mutta siellä onneksi on tapana istua vieraisiin pöytiin.” Näin nytkin, eli sopu antoi sijaa.
Tilasin päivän keiton salaatilla. Tilatessa pitää muistaa sanoa haluavansa vegaanista ruokaa, sillä päivän (ilmeisesti kaikista) annoksista on yleensä erikseen vegaaninen versio. Keitto oli huumaavan tuoksuista mustajuurikeittoa tryffelillä. Söin sen ihastuksen ääniä päästellen. Tajusin, että minun on ollut ikävä mustajuurikeittoa. Aikanaan, kun innostuin ruuanlaitosta, tein sitä usein hienona alkuruokana kuohuviinillä terästettynä. Vuosikausiin en liene sitä kuitenkaan laittanut. Salaattikin oli vallan kelpo ja linssien sekä itujen ansiosta myös tuhti ja ravinteikas.
Minulle tuli sellainen mukava olo, jonka kunnollinen terveellinen mutta ei ”liian terveellisen” makuinen ruoka joskus synnyttää. Lähdin tyytyväisenä poikkeuksellisen kauniiseen ja aurinkoiseen perjantaipäivään Elvis Costelloa kuunnellen.
Zucchini ansaitsee ehdottomasti suosituksensa niin ruoan kuin tunnelman puolesta. Täällä lounastan varmasti vielä monta kertaa – sen verran lähellä paikka on tutkijaporukkamme työhuonetta. On myös kiva, että ravintolalla on selkeästi oma tunnelmansa. Se on ihan erilainen kuin Intia-vaikutteiset Gopal Tammela tai Café Gopal Tampereella. Kotiruokatyyliltään se muistuttaa toista klassikkoa eli Turun Kasvista, mutta Zucchinin ruoka on monin verroin parempaa. Ehkä Tampereen tulokas Papu ja Pata tulee lähimmäksi, mutta ravintoloilla on silti ehdottomasti omat tyylinsä.
Zucchini
Fabianinkatu 19–25
Helsinki
ma–pe 11–16
la–su suljettu