7.2.2020
Jotkut ravintolat ovat muita rakkaampia. Uskoakseni olen syönyt tamperelaisessa kasvisravintola Gopalissa useammin kuin missään muussa ravitsemusliikkeessä elämäni varrella – koulu- ja yliopistoruokaloita lukuun ottamatta. Aina, kun astun sisään, minulle tulee kotiinpaluun olo. Melkein joka kerta törmään vanhaan ystävään. Lähden maha täynnä ja levollisen tyytyväisenä.
Välillä Tampereella oli jopa kolme Gopal-ravintolaa muun Suomen ihmetykseksi. Lounaan lisäksi ilta-annoksia tarjonnut Rongankadun paikka lopetti yli pari vuotta sitten. Olen pitänyt kaikista, mutta alkuperäinen Tammelan Gopal on silti lähimpänä sydäntäni. Edellisestä arviosta oli kuusi vuotta, joten oli korkea aika palata aterioimaan arviomielellä. (Keskustan länsipuolen Café Gopaliin minun täytyy myös palata pian.)
Vanhemmat vakioasiakkaat muistavat, että alkujaan Gopalissa oli ”syö niin paljon kuin jaksat” -buffet. Siirtyminen punnittuihin lautasellisiin (sellaisen käytännön muistan aiemmin vain vanhasta Silvopleesta) herätti alkuun hämmennystä ja ärtymystäkin suuriruokaisissa, mutta siihen tottui. Ainakin minä mätin sellaisia määrinä herkkuja vapaina buffetaikoina, että ymmärrän siirtymän liiketaloudellisen idean. Toisaalta kevytruokaiset kaverit pääsevät lounaastaan usein halvemmalla, jos syöminen keskittyy kevyempään kamaan.
Gopalin ihanuus onkin aina ollut sen tarjonnan monipuolisuudessa. Pelkästään salaattipuolelta saisi helposti kerättyä monipuolisen ja ravinteikkaan aterian. Omia suosikkejani on talon kaalisalaatti – en tajua, miten siitä on saatu niin hyvää – sekä vanhan keittiössä työskennelleen ystäväni aikanaan ideoima lehtikaalisalaatti. Talon raikkaan makuinen hummus on myös erinomaista.
Lämpimällä puolella on yleensä kaksi kastike- tai muhennosruokaa, keittoa sekä erilaisia pyöryköitä. Palleroista ikisuosikkejani ovat ilmavat tuulihattua muistuttavat linssipyörykät. Joskus lautaselle voi läjätä myös laadukasta seitanpaistosta. Ja sitten on lasagnepäiviä. Aaah. Kun olin vielä yliopistolla hommissa, sain usein keittiöstä tutulta tekstarin, kun lasagnea olisi tarjolla. Rousseaun kirja lensi hyllyyn ja jalat kiirehtivät Tammelaan. Loppupäivä menikin ihanassa ruokakoomassa.
Tällä kertaa lautaselleni kertyi kahta kvinoasalaattia, kikherneillä ja tofulla sekä punajuurihummusta ja tavallista hummusta, joita syön talon oivallisten papadumien kanssa. Lämpimästä osiosta nappasin seitania, tofu-vihannespaistosta, kaalipakoroita, mainittuja linssipyöryköitä sekä falafelilta näyttäviä talon punajuuripyöryköitä. Kuten aina, ruoka oli hyvää – ainoastaan kaalipakora oli mielestäni vähän epäonnistunut idea.
Säännölliset Gopalin lounaat ovat niitä harvoja asioita, joita ikävöin edelleen Tampereella asumisesta. Toisaalta satunnaisena matkailijana saan asiaan etäisyyttä ja rutiointuneen aterioinnin sijaan pysähdyn aina ihmettelemään, miten entisessä kotikaupungissani on voinut olla tällainen keidas pian neljännesvuosisadan.
Kasvisravintola Gopal
Ilmarinkatu 16
Tampere
ma–pe 11–17
la 12–16
su 12–17