Caffè Locale

"Munkkia löytyy ilmeisesti päivittäin, voileipiä voidaan tehdä vegaanisina, ja chiavanukastakin taisi olla."

15.8.2020

Porissa en ole juuri vegaaniseen kahvilatarjontaan törmännyt, etenkään sen jälkeen, kun Kävelykadulla toiminut vegaaninen lounasravintola-kahvila lopetti jokin aika sitten. Jätskibaari Vohvelissa saa raakakakkuja, mutta niitä en ole kokeillut, koska sorbetit ovat niin nerokkaita. Taannoin huomasin kuitenkin Facebookin Vegaaninen Pori -ryhmässä maininnan keväällä avatusta italialaistyylisestä Caffé Localesta. Kävin yhden toriostosreissun yhteydessä heinäkuussa kyselemässä etukäteen, mitä vegaanista olisi tarjolla. Munkkia löytyy ilmeisesti päivittäin, voileipiä voidaan tehdä vegaanisina, ja chiavanukastakin taisi olla. Silloin ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä kahville.

Nyt olimme vaimon veljen perheen kanssa syömässä, ja kahvila oli sopivasti auki, että ehdimme sinne. Tilasin kauracapuccinon ja munkin.

Munkki oli ihan mukiinmenevä, hieman liian rasvainen minun makuuni tosin. Porin vähäisessä tarjonnassa Locale on siis ehdottomasti suositeltava paikka, vaikka tämä vegaaninen munkki ei pärjännytkään Tampereella syömilleni. Makean puolesta kuitenkin tällä kokemuksella suuntaisin mieluummin toistaiseksi Jätskibaariin. Kahvi sen sijaan oli täydellistä! Vaimo ylisti tuplaespressoaan, ja myös capuccinoon aromi sopi oivallisesti. Kahvin osalta siis suosittelen paikkaa varauksetta. Käyn ehdottomasti myöhemmin tutkailemassa myös suolaista tarjontaa.

Caffè Locale
Yrjönkatu 12
Pori

(vaihtelevat aukioloajat, tarkista kahvilan somekanavista)
ma–ti 9–17
ke–pe 9–20
la 10–20
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

,