Cafe Metso

"Seitanbagel oli hätkähdyttävän hyvä!"

12.10.2020

Aaaaaah, kirjastot. Maailman tärkeimpiä paikkoja. Unissani kuljen edelleen lapsuuden kirjastoissa, jotka eivät ole entisellään tai jotka on ajat sitten purettu. Löydän kirjoja, joita ei ole olemassa, kuin Sandman-sarjakuvan Morfeuksen kirjastossa. Löydän uusia käytäviä, uusia osastoja, lukemattomia maailmoja. Lapsuuteni Seinäjoen kirjaston lukusyvennyksestä löytyy edelleen unissa mystinen tunneli jonnekin. Ehkä joskus kuljen sen päähän asti.

Vaikka Tampereen Metso on muuttunut sisältä ihan toisenlaiseksi sen jälkeen, kun muutin Lempäälään, enkä käy siellä tietenkään läheskään niin usein, se on minulle edelleen kovin tärkeä paikka. Nörttiteininä Nokialla asuessani suunnilleen maailman parhaimpia asioita oli matkata ”paunulaisella” Metsolle ja upottautua tuntikausiksi lukemaan. Nuorten lehtiosastolla ahmin roolipelilehti Maguksen numeroita, ja sarjakuvaosastolta löysin monta aarretta, kuten englanninkielisen kesken jääneen Mage-tarinan (jonka hankin keväällä vihdoin kokonaisena). Scifiosaston kahlasin tietysti läpi, ja englanninkieliseltä osastolta käsiini osuivat Tolkienin keskeneräiset tarinat. Oih, nuoruus.

Mutta ruoastahan minun piti kirjoittaa. Kirjaseikkailujen lisäksi olen viettänyt vuosien varrella paljon aikaa Metson kahvilassa. Mikäli muistan oikein, ennen tätä kertaa en kuitenkaan koskaan ollut syönyt siellä mitään. Nytkin olin itse asiassa menossa ihan toiseen kahvilaan kirjoittamaan ja etäkokoustamaan, mutta tajusin liian myöhään, että se ei ollutkaan maanantaina auki. Onni onnettomuudessa, sillä Cafe Metson vegaaninen tarjonta osoittautui erinomaiseksi! Olin joskus huomannut mainintoja asiasta verkkokeskusteluissa, mutta olin unohtanut.

Vitriinissä oli montaa sorttia, ja hetken pohdinnan jälkeen päädyin tilaamaan seitanbagelin, mansikkaleivoksen, sitruunaisen makusoodan ja kahvin. Pitkä etäkokous alkaisi kohta, joten iskin innolla myöhäisen aamiaiseni kimppuun.

Seitanbagel oli hätkähdyttävän hyvä! Olen saanut Tampereelta Pella’s Cafésta tosi hyviä seitan- ja tempehbageleita, mutta tämä taisi peitota ne. Välissä oli runsaasti seitania, paahdettua paprikaa, sipulia, salaattia, herneenversoja, vegaanista juustoa ja jotain mehevää levitettä. Kun bagel oli vielä pariloitu, paprikan maku nousi hyvin esiin – ja yleensä vierastamani vegaanijuustokin toimi tosi hyvin! Ihan pelkästään tämän takia Cafe Metsoon kannattaa ehdottomasti suunnistaa.

Myös mansikkaleivos, joka muistutti rakenteeltaan juustokakkua, toimi erinomaisesti. Kreemille toivat vastapainoa suklainen murupohja ja pienet kovat suklaapalat, ja tuoreet marjat antoivat raikkautta.

Tarjolla on näköjään joskus vegaanista keittoakin, ja varmaan salaattiannoksenkin saa vegaanisena. Kahvilatarjoiluillaan Cafe Metso kuitenkin ennen kaikkea nousi saman tien kaupungin parhaiden tärppien joukkoon.

Cafe Metso
Pääkirjasto
Pirkankatu 2
Tampere

ma–pe 9–20
la 10–16
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, ,