Harju 8

"Tofuskagen oli monitahoista: raikasta, sopivan yrttistä ja hapanta. Keksien kanssa hyvää, perunan kera suorastaan suussasulavaa."

12.8.2021

Valittelin äskettäin bistrohenkisen vegaanisen tarjonnan vähäisyyttä – itse asiassa pohdinta oli kummunnut tuttuni somepostauksesta lähteneestä keskustelusta. Keskustelun aikana nostettiin yhtenä esimerkkinä helsinkiläinen Harju 8, joka oli ollut jo pidempään to eat -listallani. Kun minulla sattui olemaan aikaa myöhäiselle lounaalle tai aikaiselle päivälliselle, ja pitkästä aikaa pyörin Sörnäisen ja Harjun maisemissa, päätin suunnata vihdoin kokeilemaan.

Hiostavan kuumana ja kosteana kesäpäivänä terassi oli täynnä väkeä, ja minä suuntasin mukavan vilpoiseen sisätilaan, jossa oli huomattavasti rauhallisempaa. Vaikutelma oli todellakin bistromainen, sopivasti baarin ja ravintolan välimaastossa. Minua palveltiin nopeasti ja ystävällisesti, ja päätin tilata alkuruoaksi tofuskagenin ja pääruoaksi lehtikaalipestopastan vegaanisena versiona. Juomaksi valitsin pienen lasillisen natuviiniä – tarjoilija tarjosi maistiaisen ennen ostospäätöstä, mikä on näiden ”vaikeiden” viinien kohdalla erinomaisen mukavaa. Tykästyin viiniin saman tien.

Skagen oli yllätys, sillä olin odottanut leivän päälle rakennettua annosta. Sen sijaan sainkin lautasellisen uutta perunaa, valtavan kasan tofuskagenia ja kosolti keksejä. Tämähän kävisi pääruoka-annoksesta! En toki valita, sillä olen isoruokainen ihminen, mutta mielessä kyllä pyöri, miten pasta-annoksen kanssa kävisi. Tofuskagen oli monitahoista: raikasta, sopivan yrttistä ja hapanta. Keksien kanssa se oli hyvää, perunan kera suorastaan suussasulavaa. Tämän tilaisin ehdottomasti uudelleen. Erityismaininta vihertävästä öljystä, jolla perunat oli marinoitu!

Pastan kanssa kävi ensin pieni haveri, sillä sain ensin normaalin juustollisen version, vaikka vegaanisuudesta oli tilattaessa keskusteltu (kyselin kiinnostuksesta, millä tavalla vegaaninen versio on rakennettu). Mutta tällaista sattuu joskus, ei se niin iso asia ole. Vegaaninen annos saapui pöytään kiitettävän nopeasti.

Pasta-annoksessa oli sekä hyviä että huonoja puolia. Vaikka pidän suolaisesta ruoasta, se oli minun makuuni vähän liian suolaista – joskin makuun tottui parin haarukallisen jälkeen. Osa linguinista oli myös katkeillut pieniksi pätkiksi, mikä teki syömisen hieman hankalaksi. Näistä ongelmista huolimatta annos oli edukseen suomalaisessa ravintoloiden pastatarjonnassa: pasta oli suht laadukasta, kypsyys oikea, pestoannos ei ollut liian öljyinen (kuten lähes aina kaikkialla), ja paahdetuista kurpitsansiemenistä tuli hyvä lisä makuun. Perusote oli sen verran taitava, että ongelmat saattoivat hyvin juontua uuden annoksen tekemisen kiireestä. Kyllä minä tällä kokemuksella siten uudestaan pastaakin täällä söisin.

Tänne tulisin mieluusti ystävien kanssa istuskelemaan, nauttimaan viineistä ja kokeilemaan muitakin alkuruokia.

Harju 8
Harjutori 8
Helsinki

ma–su 11–02 (keittiö auki 23 asti)

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset