Papu Cafe

"Annoksessa ehdottomasti parasta oli 'kotona tehty tofu'. Olen harvoin saanut näin hyvää tämän lajityypin tofua"

8.9.2022

Tutustuin tähän vietnamilaisvaikutteiseen kahvila-ravintolaan Helsingin Kruununhaassa viisi vuotta sitten, kun kävin lounaalla kollegoiden kanssa. Ihastuin hienovaraiseen udon-nuudelikulhoon ja ylistin sitä arviossani. Vaikka paikka on lähellä työporukan toimistoa, tästä ei kuitenkaan sukeutunut säännöllistä lounaspaikkaa. Meitä on iso porukka, ja pieni viihtyisä kahvilaympäristö ei oikein mahduta sisäänsä vouhkaavaa porukkaamme. Niinpä olen tullut käyneeksi täällä harmillisesti vain kaksi kertaa. Vuonna 2018 nautin täällä oivallisen keittolautasen, jossa oli ilmavan tofun ja sienten lisäksi tuoretta lehtikaalia. Olen pitänyt Papu Cafen tiukasti listalla uusinta-arviokertaa varten, ja nyt tilaisuus tuli, kun kokoustimme kahden kollegan kanssa.

Päivän lounasannos oli massaman curry, ja tofun kanssa se olisi vegaanista. Papussa siis on tarjolla vain lounasta, viitenä päivänä viikossa, ja aina tai liki aina vaikuttaa olevan vegaaninen optio. Vietnamilainen keittiö on vahvasti läsnä, mutta annoksissa on myös vaikutteita muista keittiöistä, itse asiassa aika paljon tamperelaisen Whateverin tyyliin. Kahvivalikoima on tosi kiinnostava, mutta en ole vielä tutustunut siihen, joten en osaa sanoa vitriinin makeiden vegaanisista mahdollisuuksista.

Olin päässyt juuri taannoin maistamaan kaverini massaman curry -annoksesta, joten minulla oli erinomainen vertailukohta. Heti kättelyssä täytyy sanoa, että ihan samaan luokkaan nämä annokset pääsevät: erot ovat pieniä. Papu Cafen annoksessa ehdottomasti parasta oli ”kotona tehty tofu”, joka aivan selvästi oli sellaista. Olen harvoin saanut näin hyvää tämän lajityypin tofua: pinnalta rapeaksi paistettu ja liemen makua pintaan ottanut, mutta sisältä munakasmaisen pehmeä ja hienovarainen. Tällainen tuo aina haikeita muistoja siitä, kun äitini opetti minua tekemään tofua. Viimeksi olen näihin muistoihin uponnut Kamomessa. Tosin täytyy sanoa, että tällaiseen pehmeään koostumukseen emme koskaan itse päässeet. Nyt kun muistelen, niin ehkä vuosia sitten Papu Cafeta melkein vastapäätä toimineessa Coconut Streetissä sai joskus tämän kaltaista tofua.

Tofun lisäksi tässä annoksessa ihastutti kunnolla maistuva peruna, ja olivat vihannekset muutenkin kohdallaan. Maapähkinää en oikein aistinut. Whateverin massaman taas voitti selvästi liemensä syvyydessä ja monitahoisuudessa, ja riisi oli siellä koostumukseltaan annokseen sopivampaa. Mutta kuten sanottua: oivallisia annoksia kummatkin. Varmasti palaan tänne lounastamaan, ja tällä kertaa vähän nopeammin kuin neljän vuoden päästä.

Papu Cafe
Mariankatu 24
Helsinki

ma–pe 9–17
la 11–17
su 11–16
(Huom! Lounasta tarjolla kuitenkin vain arkisin.)

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , ,