Pumpui

"Soijasuikaleissa oli kyllä karamellisoitunutta rapsakkuutta, ehkä jopa liiaksi, mutta mitään omaa makua niihin ei ollut saatu."

27.8.2026

Loppuvuodesta 2024 Helsingin Sörnäisiin avattu vietnamilainen katuruokaravintola Pumpui nousi heti jonkinlaiseksi ilmiöksi parin lehtijutun ansiosta. Pistin paikan to eat -listalleni, ja minun oli tarkoitus käydä siellä pikimmiten. Olin nimittäin harmitellut erinomaisen ja omaleimaisen Pinto Bstaurantin häviämistä samalta kadulta, ja kiinnosti tietää, olisiko Pumpui saman sorttinen. No, kiireet ovat jyränneet ja vieneet eri suuntiin, ja tolkuttoman kauan kesti, ennen kuin pääsin arviovisiitille.

Paikan lista on kaikkiaan hyvin niukka, sillä pääruokia on vain seitsemän, mikä sopii katuruokapaikan ideaan hyvin. Vegaanisena saa listalta ainakin kolme pääruokaa: tosin tarjoilija ehdotti minulle paistettu riisi -annosta. Kuitenkin listalla annos rakentuu kananmunan varaan, ja kun tarjoilija ei osannut sanoa, miten vegaaninen versio toteutettaisiin (eli olisiko se erikseen mietitty vai riisuttu versio), päädyin soijasuikaleversioon ”sticky pork” -annoksesta. Tilaus oli kieltämättä hieman riskivalinta, sillä en yleensä tykkää makeista annoksista, ja tuo ruokalajihan perustuu soijakastikkeen ja sokerin yhteispeliin. Annoksen kylkeen otin kurkkua satay-kastikkeella.

Tämän annoksen pohjalta en voi paikka suositella. Makeus on tietysti makuasia, ja jos sellaisesta tykkää, voi tämä annos miellyttääkin. Mutta alkuperäisen ruokalajin ideana on tuhdin rasvaisuuden, suolan ja sokerin yhdistelmä, ja kun soijasuikaleessa ei ole rasvaa, jotain olennaista jää uupumaan. Munakoiso voisi toimia paremmin, tai lisäämällä sen annokseen tulisi tarvittavaa täyteläisyyttä. Soijasuikaleissa oli kyllä karamellisoitunutta rapsakkuutta, ehkä jopa liiaksi, mutta mitään omaa makua niihin ei ollut saatu, joten kastikkeen vahva maku hallitsi ateriaa. Satay-kurkkujen maku sen sijaan jäi minusta hieman pliisuksi.

Jossain vaiheessa täytyy palata testaamaan paikan tofucurrya ja kevätkääryleitä.

Pumpui
Vilhovuorenkatu 5
Helsinki

ma suljettu
ti–to 11–21
pe 11–22
la 12–22
su suljettu

Kotisivut

No map

Lue lisää näistä aiheista:

,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset