Pretty Boy Dixi

"Pidin tästä eteläamerikkalaisesta meiningistä, joka oli kuitenkin jotain ihan muuta kuin tutumpi meksikolainen."

29.8.2025

Arvioin Kampin Pretty Boy Wingeryn elokuussa 2022 ja ihastuin kovasti heidän omaleimaiseen tyyliinsä. Sittemmin en ole yhdeksän ravintolan ketjuksi laajenneessa Pretty Boyssa käymään, mutta sopiva tilaisuus oli Tikkurilassa, kun odottelin esiintymiskeikkaa Heurekassa. Aseman Dixi-ostoskeskuksessa olen käynyt lähinnä syömässä vain Hao Kingin buffetissa vaihtaessani junaa luentoreissuilla, mutta nyt kaipasin jotain ihan muuta.

Listalla on siipiannosten lisäksi tarjolla purilaisia ja tacoja, ja hetken mietittyäni päädyin purilaiseen. Vegaanisena pihvinä on tarjolla tietysti NoChickeniä. Vegaanisena saa vain yhden version eli Green Chili Burgerin: aiolia, perulaisvaikutteista korianterista aji verde -kastiketta, salaattia, vegaanista juustoa, punasipulia. Ranskalaisten dipeiksi tuli korealaista majoneesia ja aiolia. (Taco-puolella taas on tarjolla kiinalaisvaikutteinen versio hoisin-kastikkeella. Siipiannoksissa on aji verde -soosin lisäksi mahdollisuutena lime-bbq kastike ja lehtikaalisalaattia kylkeen. Fuusioista on meininki.)

Burger on ehkä hieman pienehkö, mutta minun nälkääni se oli silti varsin sopivan kokoinen. Pidin tästä eteläamerikkalaisesta meiningistä, joka oli kuitenkin jotain ihan muuta kuin tutumpi meksikolainen. Nimestään huolimatta Green Chili Burger ei ole juuri tulinen ainakaan minun makuuni vaan pikemminkin raikas ja yrttinen: korianterista jos pitää, kannattaa, ja jos ei, niin tietenkään ei kannata. No Chicken -pihvin koostumus oli hyvä. Salaatinlehtiä oli ehkä turhan runsaasti, ja nappasin niitä suuhuni erilleen, jotta burger pysyisi haukatessa paremmin kasassa.

Ei tämä burgerkokemusten parhaimmistoon mene, mutta oikein maistuva ateria oli, ja mielelläni käyn uudestaankin.

Pretty Boy Dixi
Ratatie 11
Vantaa

ma–to 10.30–21
pe 10.30–22
la 11–22
su 12–20

Kotisivut

No map

Lue lisää näistä aiheista:

, , ,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset