1.10.2026
Pop up -tapahtumina taipaleensa aloittanut Yum Bao avasi ravintolan Kupittaalle Turkuun vuonna 2022, mutta kuulin siitä vasta nyt etsiessäni illallispaikkoja kirjamessureissulle. Ravintolan fuusiokeittiössä löytyy elementtejä monista itäisen Aasian keittiöstä: ainakin kiinalaista, vietnamilaista, thaimaalaista, korealaista, malesialaista, japanilaista ja taiwanilaista. Selkeää painotusta mihinkään yhteen aluekeittiöön ei ole, joten ”aasialainen fuusio” kuvaa paikkaa oikein hyvin.
Torstai-iltana paikka oli melkein tyhjillään, mikä on aina harmillista nähdä. Palvelu oli ystävällistä ja sujuvaa. Tilasin valmiiksi mietityn vegaanisen menun, jota ravintola oli mainostanut Facebookissa. Juomaksi pyysin valkoviinisuosistusta, ja gewürztraminer kantoi hyvin läpi aterian.
Menun kaksi alkuruokaa olivat hyvin keveitä ja näyttivät liiankin yksinkertaisilta. Ounasteleva pettymys kuitenkin vaihtui innostukseksi, kun tajusin makuyhdistelmien kiinnostavuuden ja kahden hyvin erilaisen annoksen täydentävän toisiaan. Ensimmäisessä oli melonia ja persikkaa erinomaisessa curryliemessä sekä suolaista rapeutta hedelmien pehmeydelle: raikkautta ja hentoa mausteisuutta. Toisessa oli paahdettua tomaattia, jalapenoa ja retikkaa vahvan umamisen kastikkeen kanssa.

Pääruokana oli massaman curry, jossa normaalin perunan ja pähkinöiden kumppanina oli tofua ja paahdettua juuriselleriä. Curryn ja paahteisen juureksen yhdistelmä toi mieleen edesmenneen Hüggen, mutta annoksessa juureksen makeus sai vastapainoksi enemmän suolaisuutta ja hapokkuutta. Currykastike oli äimistyttävän hyvää: ei se ihan Hampurin Authentikkan tasolle noussut, mutta lähelle se pääsi ja toi mieleen tuon ravintolan vahvasti. Curryannoksen lisukkeena tai kumppanina oli kipollinen oivallisesti paahdettua ruusukaalia suppilovahveroilla ja sienikreemillä. Aivan mahtavaa sekin!
Jälkiruokaa kutsuttiin pannacottaksi, mutta sitä se ei muistuttanut yhtään vaan oli pikemmin semifreddo: kylmä, raikas ja kova. Minulla ei ollut valittamista alkuyllätyksen jälkeen, sillä raikkaus sopi oivallisesti pääruokien perään. Misoinen kinuskikastike oli loistavaa.

Yum Baosta tuli saman tien yksi suosikkiravintoloistani, ja tänne haluan ehdottomasti palata.
Yum Bao
Kaivokatu 18 Turku
ma–ti 10.30–14
ke–pe 10.30–21
la 15–21
su suljettu

