Café Lasipalatsi

"Sämpylän, kahvin, smoothien ja suosikkikirjailijani romaanin kanssa vietin jälleen yhden virkistävän aamun Lasipalatsissa."

10.10.2020

Arvioin Café Lasipalatsin vähän yli kolme vuotta sitten, ja tuon vierailun jälkeen olenkin viettänyt siellä paljon aikaa lukien ja kirjoittaen. Helsingin ydinkeskustasta löytyy useampi lempikahvila: Ekbergissä vietän Jeeves & Wooster -henkistä lekotteluaikaa, Paulig Kulmassa käyn aina joskus herkuttelemassa aamiaisella, ja Café Lasipalatsi on vakiintunut valinnaksi silloin, kun tarvitsen aikaa kirjan tai lehden kanssa tai haluan kirjoittaa. Monta haastattelua tai vastaavaa olen sopinut myös sinne. Funkkistalon tunnelmassa on jotain verrattoman viehättävää.

Tunnelman lisäksi kahvilan etuna on tietysti hyvä vegaaninen tarjonta. Munkkeja olen edellisen arvion jälkeen syönyt jonkin verran, mutta vanhana tamperelaisena olen saanut niitä vaikka kuinka paljon niin Pyynikin munkkikahvilassa kuin Kahvila Aamuruskossa. Ennen kaikkea haen täältä talon porkkalaleipiä, jotka ovat pysyneet todella tasokkaina. Kuten edellisessä arviossa totesin, Tampereen Mimosassa olen saanut vuosien varrella erinomaista porkkalaa, mutta Lasipalatsi taitaa silti olla tässä kohtaa suosikkini.

Kolme vuotta sitten syömäni mamman rieskaa muistuttavaa ”avoleipää” en ole vähän aikaan nähnyt. Leipä oli niin herkullista, että sitä hieman kaipaan. Sen sijaan muutaman kerran, kuten nytkin, olen tarttunut porkkalasämpylään. Vaikka itse sämpyläleipä ei pärjää rapeakuoriselle ja sitkaiselle leipäviipaleelle, porkkalasta ja muista täytteistä tulee näin täyteläisempi kokonaisuus.

Tällä kertaa tilasin sämpyläni osana aamiaiskokonaisuutta, johon tuli kauramaitolatte ja raikas avokadosmoothie. Hieman mietin smoothien kohdalla, sillä avokado ei ole suosikkiaineksiani niissä, mutta tämä yksilö oli erittäin onnistunut! Olin tullut Helsinkiin umpiväsyneenä ja nälkäisenä, ja edessä olisi pitkä päivä taidenäyttelyssä, josta olin luvannut kirjoittaa artikkelin. Sämpylän, kahvin, smoothien ja suosikkikirjailijani romaanin kanssa vietin kuitenkin jälleen yhden virkistävän aamun Lasipalatsissa. Suosittelen mitä lämpimimmin!

* * *

Aiempi arvio 15.8.2017

Kävin huhtikuussa remontin jälkeen auenneessa Lasipalatsin Cafe Javassa syömässä suklaakakkua. Samalla reissulla kävin vilkaisemassa Café Lasipalatsin puolellekin. Ilokseni huomasin, että tarjolla olisi vegaanisia munkkeja ja ennen kaikkea porkkalaleipää. Niitä olen syönyt lähinnä Tampereen ihanassa Café & Bakery Mimosassa, jossa osataan tehdä todella laadukasta porkkalaa. Jotain smoothietakin olisi ollut tarjolla. Päätin palata myöhemmin kokeilemaan.

Ensimmäisellä yrittämällä minua ei onnistanut, sillä olin paikalla niin aikaisin, ettei leipiä ollut vielä ehditty tehdä, eikä munkki innostanut aamiaiseksi. Ehdin kuitenkin käväistä pikaisella aamiaisella bussimatkan jälkeen jo seuraavalla viikolla. Vitriinin porkkalaleivät näyttivät todella muhkeilta.

Tämä oli parhaimpia vegaanisia ”perusvoikkareita”, joita olen kahviloissa tai ravintoloissa syönyt – täyteleivät ovat vähän eri juttu. Itse leipä oli uskomattoman herkullista: pohjasta uunin paahtamaa, päältä rapeaa ja sisältä sitkaista. Tämä toi melkein mieleen kunnollisen karjalaisen rieskan (jota en ole aikoihin syönyt, koska niissä tahtoo olla maitotuotteita). Leipä oli voideltu avokadolla, jonka rasva tuki porkkalaa oivallisesti. Porkkalaa oli paljon ja sekin oli taidolla tehty, ja rapea marinoitu sipuli toi sen pehmeydelle vastapainoa. Leivän voimalla oli hyvä jatkaa aamun kokoukseen.

Kahvilalla oli tänä kesänä jonkinlainen ”vegaanitarjotin” –kampanjakin, johon kuului leivän lisäksi munkki, smoothie ja kahvi. Mutta minulle tämä leipä riittää, ja palaan syömään sen varmasti uudelleen. Suosituslistalle meni tämäkin.

Café Lasipalatsi
Mannerheimintie 22–24
Helsinki

ma–pe 8–20
la 9–20
su auki tilauksesta

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, ,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset