Myöhä Cafe & Bar

"Kyllä minä täällä varmasti kävisin opiskelijana säännöllisesti syömässä ja varmaan myös iltaa istumassa. Etenkin kun näytöllä mainostettiin vegaanista whisky souria!"

20.9.2023

UniCafe avasi viime joulukuussa ensimmäisen vegaanisen opiskelijaravintolan. Kaivopihan uuden siiven food court -alueella toimiva Myöhä on samalla täysin varustettu baari. Alkuun vain iltaravintolana ja baarina toiminut paikka laajensi myöhemmin myös lounastarjontaan. Opiskelijoille edullinen vegaaninen lounastarjonta oli kiinnostava arviointikohde – UniCafen asiakkaistahan nykyään jopa 50% valitsee vegaanisen lounasvaihtoehdon! Kuulin itse Myöhästä melko, no, myöhään, joten ensivisiittiin meni aikaa. Houkuttelin pari työkaveria mukaan.

Saavuimme paikalle lounasajan loppupuolella, ja keittovaihtoehto oli jo loppunut. Vaihtoehtoina oli nyhtisbowl ja vegaaninen tortilla, joista valitsin jälkimmäisen, työkaverit edellisen. Bowlit annettiin tiskin takaa valmiina annoksina – työkaverien mukaan siinä oli se varjopuoli, että annos oli salaatiksikin jopa kylmä.

Tortillat sen sijaan sai koota itse buffetlinjalta, ja tästä tuli todella nostalginen olo. Palasin muistoissani lukuisiin kertoihin, kun kokosin vastaavia annoksia Tampereen yliopiston ruokaloissa. Täyte näytti kuitenkin huomattavasti kiintoisammalta: soijarouhetta, papuja, maissia ja tuoksustakin päätellen ihan kunnolla mausteita. Tampereelta muistin pikemmin hieman vetisiä tomaattimurska-papuviritelmiä. Tästä kastikkeesta oli haudutettu kosteutta pois oikein sopivasti niin, että kääröstä ei tulisi liian kostea. Lisäksi laitoin sisään täysjyväriisiä sekä salaattipöydästä tarhapapu-oliivi-paprikasalaattia. Muutoin salaatit olivat jo lopussa, mutta ne olisivat olleetkin lähinnä porkkanaraastetta ja jäävuorisalaattia.

Ja tämä oli kyllä opiskelijaruokalan ateriaksi erittäin kelpo! Chiliä oli annoksessa varsin mukavasti, ja raaka-aineiden makukin maistui eikä ollut muuttunut yliopistovuosiltani tutuksi tasapaksuksi suurkeittiöhuminaksi.

Kyllä minä täällä varmasti kävisin opiskelijana säännöllisesti syömässä ja varmaan myös iltaa istumassa. Etenkin kun näytöllä mainostettiin vegaanista whisky souria! Täysin vegaaninen opiskelijaravintola on kova juttu isolta ketjulta, ja toivottavasti asiakkaita riittää. Vailla opiskelijakorttia tai henkilökuntastatusta tuskin täällä tulee käytyä, mutta oli mukava testata paikka.

Myöhä Cafe & Bar
Kaivopiha
Mannerheimintie 3
Helsinki

ma 11–15
ti–to 11–22
pe 11–02
la 16–02
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, ,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset