Matkasimme Hampuriin taas sellaisella DB:n junalla, jonka ravintolavaunussa vegaaninen valikoima on ihastuttavan laaja: currywurstia, kasvisbolognesepastaa, chili sin carnea ja siitake-thaicurry. Eipä silti, Itävallan kautta puikanneessa aiemmassa OBB:n junassa matkalla Müncheniin oli listalla parikin eri aamiaisvaihtoehtoa, salaatti, bulgursalaatti, linssejä leipämykyillä, kaalipasta, kasvispasta ja hedelmäsalaatti. Tuolloin meillä vain oli sen verran tuhdit eväät, että kokeilu jäi väliin. Nyt oli ehdottomasti syötävä currywurstit taas, nyt ranskalaisten kera.
Hampurissa olimme aiemmin käyneet vain kaksi kertaa pikaisilla illallisilla ja nukkumassa, kun junalakon takia viime reissulla piti viilettää nopeasti Kööpenhaminaan sen sijaan. Siksi olikin kiva viettää tässä kaupungissa edes vähän pidempi hetki, yksi ilta ja yksi kokonainen päivä tiistaina 24.3.
Illastimme modernissa intialaisessa Authentikka-ravintolassa. Paikka oli käsittämättömän laaja, ja kymmenkunta salityöntekijää piti koneen käynnissä hämmästyttävällä ammattitaidolla ja vauhdilla. Palvelu oli kiireestä huolimatta huomaavaista. Vegaanisia vaihtoehtoja oli listalla runsaasti. Alkupaloiksi otimme ”kukkakaalipopcornia” ja talon version klassisista vadoista. Kukkakaalissa oli erinomainen täyteläinen kastike, ja etenkin sipuli oli herkullista. Vadat eivät ulkonäöltään juuri esikuviaan muistuttaneet, mutta niiden chili-kasvistäyte oli todella herkullista, ja minttu-korianterichutney oli oiva kumppani.

Pääruokina oli muheva ja herkullinen munakoiso masala, jossa munakoiso oli hautunut aivan täydelliseksi. Herkkusieni tikkassa oli ihanalla kasvisseoksella täytettyjä sieniä vartaassa ja tandooriuunissa kypsytettynä. Olin tilannut kylkeen curryn. Annokseen kuului myös maustettu riisi, ja olimme tilanneet vegaanista roti-leipää, joten tilaamamme sitruunariisi oli vähän turha. Vaikka tikkan sienet olivatkin erinomaisia, koko aterian sankari oli pieni kipollinen currykastiketta. Se oli yksinkertaisesti parasta koskaan maistamaamme currya! Sitä olisi voinut juoda tuopista. Kaikkien mausteiden aromit erottuivat, ja suolainen, hapan ja makea olivat täydellisessä tasapainossa. No, tämä oli tietysti elämämme paras intialainen illallinen.
Ruokakauppojen vegaaniset hyllyt äimistyttivät täälläkin. Löysin Lindtin Lindor-suklaakuulia vegaanisina! Harvoin tulee tyhjennettyä suklaapussi tai -rasia näin nopeasti, vaikken mikään suklaasieppo olekaan. Ostin myös matkan parhaita leikkeitä leivän päälle.

Lopuksi on mainittava herkullinen ja tunnelmaltaan täydellinen lounas kolmen vanhan veljeksen pitämässä Salam Cityssä. Söimme parhaita falafeleja vuosikausiin erinomaisen tahinikastikkeen ja ohutleivän kanssa. Kaikenlaista muutakin olisi ollut tarjolla, mutta tämä oli yksinkertaisuudessaan täydellistä. Veljekset olivat ihania touhukkaita ukkeleita, ja pienessä paikassa kävi solkenaan likeisten toimistojen ja kauppojen väkeä hakemassa lounasta.

No map

