Kajo

"Tämä oli täydellistä, kerta kaikkiaan! Lanttupiiras oli kuin maailman paras jouluinen lanttulaatikko."

16.11.2019

Suunnilleen vuosi sitten kirjoittamani arvion lopussa totesin, että palasimme vaimon kanssa Kajoon ”säännöllisesti”. Vuosi kerkesi kuitenkin vierähtää ennen paluutamme. No, säännöllistähän sekin, jos kerran vuodessa ehtii. Visiitin venyminen kismitti kyllä, sillä aiemmat kaksi kokemusta olivat niin oivallisia. Nykyinen Helsinkiin suuntaava elämäni kuitenkin hyljeksii entistä rakasta kotikaupunkiani.

Nyt meillä oli kuitenkin erinomainen syy, sillä olimme antaneet rakkaalle veljentyttärelleni joululahjaksi lupauksen yhteisestä ravintolaillallisesta. Juuri ehdimme ennen seuraavaa joulua! Päädyimme Kajoon, koska veljentytär ei ollut vielä koskaan päässyt kokemaan mitään fine dining -tyylistä eikä myöskään Kajon kaltaista keruutuotteiden ja paikallisten sesonkituotteiden hyödyntämistä.

Varasin etukäteen kaikille uuden ”Oodi luonnolle” -menun, minulle vegaanisena. Koska kaikilla seurueessa olisi eri ruokavaliotoive, luvassa ei olisi niin paljon jaettavia annoksia edellisen kerran tapaan. Tosin en osaa sanoa, onko se uudelle menulle leimallistakaan. Etukäteisviestintä sujui mainiosti, paikan päällä meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi ja pääsimme samaan pöytään kuin viime kerralla. Kokoavasti voin todeta, että kaikki edellisessä arviossa sanomani palvelua, tunnelmaa sun muuta koskeva pitää edelleen paikkansa. Keskityn siis ruokaan.

Aloitan kuitenkin juomalla. Tilasimme alkuun kaikille pihasauniolla maustetut drinkit, jossa oli muistaakseni rommia, vermuttia ja tonicia. Se oli mielestäni vielä parempi kuin vuoden takainen kuusidrinkki, sillä pihasaunion maku tuli selvästi esiin. Drinkkejä maistellessamme pöytään kannettiin keittiön tervehdykset. Täytyy myöntää, että ainesosat jäivät drinkin ansiosta kuuntelematta, mutta oivallinen makukimara tämä oli. Mieleen jäivät etenkin raa’at herukat, joiden hapokkuus kohotti annosta komeasti. Lopulta aika harva saamani keittiön tervehdys on jäänyt mieleen, mutta tämä jää varmasti.

Ensimmäisessä varsinaisessa annoksessa pääosassa oli muheva palsternakka, jota tukivat vahvat tomaatin aromit. Kastikkeessa oli syreeniä: hauskaa, miten tuttu lapsuuden tuoksu muuttui luontevasti mauksi annoksessa. Annoksessa oli myös hieman maarianheinää ja herkullinen rapea lastu, jonka ainekset menivät minulta ohi. Vaimoni söi samankaltaisen annoksen kalaversiona ja kehui, että palsternakan makeus sopi annokseen vielä paremmin, sillä se antoi vastapainoa syreenikastikkeen happamuudelle.

Seuraavassa annoksessa oli kaalia, päärynää ja sieniä. Pääosassa olivat eri tavoin tarjotut sienet: vahvan umamiseksi maustettu ja kypsennetty portobello, ihanat makeat suppilovahverot (miten emme ole koskaan tajunneet tätä?) ja jonkinlaiset kypsentämättömät viljellyt sienet. Kaalin ja herukanlehtien alla piilotteli herkullista päärynähilloa.

Seuraava annos oli illan ehdottomia suosikkeja: täydellisesti yön yli kypsennetty maa-artisokka oli kenties paras kohtaamani esimerkki jalon raaka-aineen käytöstä. Maa-artisokkaa oli myös ohuina lastuina. Tukea toivat mustasta valkosipulista ja sienistä tehty loistava liemi, maa-artisokkapyre sekä suppilovahverot. Samaan aikaan meille tarjottiin talon rapeakuorista leipää, ja voin sijaan sain maarianheinällä maustettua öljyä. Herranen aika! Pelkästään sen maku oli ravintolavisiitin arvoinen!

Sama tarjoilijan suosittelema valkoviini kantoi läpi kaikkien alkuruokien. Edessä olisi seuraavana ”juustoannos”, jonka tueksi halusin ihan pienen lasillisen jotain. Tarjoilija suositteli jääsiideriä, ja se olikin ihastuttavaa. Juuston sijaan pöytään saapui kuitenkin paahdettu perunarieska, jota sain dipata ihanaan sipuliseen soseeseen, jonka makua vahvisti ravintohiivan maun ottanut öljy. Aivan mahtava annos! Olin niin iloinen, että vegaanijuuston sijaan sain jotain näin kekseliästä ja omaleimaista.

Oli raikastuksen vuoro, kertoi tarjoilija. Pöytään kannettiin kolme pientä kippoa punaherukkagranitaa, johon kaadettiin hapanjuuri-hunajamehua (mikäli en olisi käyttänyt hunajaa, annokseen olisi ollut vaihtoehtona luumukombucha, eli tässäkin asiassa vegaanisuutta oli mietitty tarkkaan). Mikä valloittava kipponen! Herukan happamuuden ja hapanjuuren aromikkuuden yhdistelmä oli hämmentävän hieno. Makeutta oli vain kevyt sipaus, juuri sopivasti.

Pääruoan kanssa kaipasin punaviiniä, ja antauduin juomanlaskijan armoille. Hän suositteli sen tyylistä punaviiniä, jota harvemmin juon – ”suuta kuivaavaa” näin asiantuntemattomasti ilmaisten. Vaikka alkuun oli epäileväinen, viini tekeytyi nopeasti kuntoon ja oli tietysti ruoan kanssa täydellistä. Minähän en siis tosiaan tiedä viineistä oikeastaan juuri mitään, mutta nyt ainakin opin uutta.

Pääruokaa pohjustettiin piskuisella keittoannoksella, joka toi yhteen paahteisen lantun ja karviaisen. Samaa makumaailmaa jatkettiin kolmen lantun pääruoassa. Lanttua tarjottiin reippaasti paahdettuna, sievänä karhunlaukan lehdillä koristettuna piiraana sekä raakana ”spaghettina”, johon tuotiin makua ja kosteutta talon hapanjuuresta tehdyllä kastikkeella.

Saman annoksen syönyt ystäväni kertoi hieman pettyneensä lanttujen invaasioon, mutta minulle ja vaimolle tämä oli täydellistä, kerta kaikkiaan! Lanttupiiras oli kuin maailman paras jouluinen lanttulaatikko. Itse asiassa haluaisinkin isokokoisen piiraan joulupöytääni räätikkälooran sijaan. Vuorottelin kolmen lantun inkarnaation välillä onnesta hihkuen ja oivallisesta viinistä nauttien. Tämä oli juuri minun juttuni. Vaimo muisteli äitinsä tekemiä ”lanttupaistikkaita” eli suoraan puuhellan levyllä käräytettyjä lanttuviipaleita.

Ilta alkoi kääntyä kohden loppua, ja vuorossa oli ”kello viiden tee”. Eteeni kannettiin lautanen neljällä erillisellä jälkiruoalla. Joukkoon mahtui yksi vuoden aivoja nyrjäyttävimpiä ruokakokemuksia: uppopaistettu sienimunkki hillolla! Se hämmensi minua niin, etten oikein edes pystynyt keskittymään loppuihin. Palsternakkasipsin päällä ollut suolainen koivunlehti jäi kyllä mieleen. Sitruunainen kreemi oli ainoa outo osa illan ateriaa: kello viiden tee nimittäin oli tarkoitus syödä käsin, mutta kreemin syömiseen ei oikein perunaviipaleen lisäksi ollut sopivaa ”ruoka-aterinta”, ja senkin kumppanina oli jo ennestään tumman makuinen omenahillo. Minimunkkiani kyllä dippasin siihen. Sanottakoon siis varmuuden vuoksi, että olin munkin aivonyrjäytyksestä haltioissani. ”Teen” roolissa oli koivukombucha. Jälkiruokien ohessa nautin lisäksi Riesling-pohjaisesta jälkiruokaviinistä.

Vielä parempaa oli kuitenkin luvassa. Viimeinen annos oli nimittäin lanttujäätelö. Kyllä! Lantun maku sopi jäätelöön erinomaisesti, ja se sai niin erilaisen asun aiempiin verrattuna, ettei toisto haitannut laisinkaan. Ennen kaikkea jäätelön koostumus oli parempi kuin missään koskaan syömässäni, ehkä koskaan elämässäni.

Jo viimeksi sanoin, että Kajo nousi Grönin rinnalle, ja nyt ravintola varmisti paikkansa ruokarakkautenani. Kyllä minun olisi liki mahdotonta enää asettaa ravintoloita keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Menu on samaa hintatasoa kummassakin ravintolassa, mutta Kajon kymmenen (!) annoksen kokonaisuus on huomattavasti monipuolisempi. Aikaa saakin sitten varata, sillä iltaan hurahti yllättäen reippaasti yli kolme tuntia. Mutta mikäs siinä, rakkaassa seurassa ja ruokaonnesta hyristen.

Ravintola Kajo
Rautatienkatu 12
Tampere

ma–pe 16–00
la 14–00
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, ,